1. Teatterin tarkoitus
2. Yhteenvedot
3. Teatterikäyntien aikajana 1987-2017
4. Epilogi

Teatteriharrastus alkoi 1980-luvun lopulla, kun tyttäret eivät enää jatkuvaa vanhempien läsnäoloa kaivanneet. Varsin pian liityimme yhteen elinikäisten ystäviemme Kurkeloiden kanssa ja useimmiten kävimme teatterissa yhdessä. Aloinmme nyös merkitä muistiin teatterissa käyntimme ja vähitellen antamaan niistä 1-3 pistettä (myös 0 mahdollinen, jos niin heikkona pidimme, että kesken poistuimma; tapahtui äärimmäisen harvoin) ja kommentoimaan esityksiä. Ensimmäinen mielipideilmaus on kappaleesta 910928 31 Orvot, Kessler Lyle Kansallisteatterin Willensauna esityksestä. Vain Kurkelat olivat sitä katsomassa ja Annan tuomio oli yksikantaan: Turkkalainen ohjaus pilasi näytelmän. Eivät kuitenkaan kesken poistuneet. Tämä ei ollut mikään sattuma, vaan yleispätevä seurueemme mielipide Turkan ja turkkalaista ohjauksista. Niitä kyllä välteltiinkin, mutta ikinä ei mielestämme mitään kunnollista nähty, jos katsomaan satuttiin. Sen sijaan jo seuraava esitys 32 Näköala sillalta, Miller Arthur 911005 Lahden kt :3:3:3:3: oli mielestämme täysosuma (AJK: Mainio teatterikäynti: Hyvä teksti, hyvä näyttelijätyö, vähän yleisöä, kaunis päivä, hyvät kahvit ennen ja väliajalla, päivällinen Kurkeloilla.) Siitä alkoi 25 vuoden putki. Käyntejä 2016 kesään mennessä 575, joista 465 tapauksessa olemme merkinneet muistiin mielipiteemme.

Mikä se on teatterin tarkoitus? Me määrittelimme sen jo alkutaipaleella näin:

Teatterin tarkoitus

Timo: Voi olla hyvinkin älyllistä, ei älytöntä. Shakespearen näytelmissä älyllisyys on parhaimmillaan (1991k)
AL ST TT AJ: Turkka ei meille kelpaa

Meidän mielipiteemme ovat koulitsemattomien rivikatsojien kursailemattomia mielipiteitä, asiantuntemattomampia ja ronskimpia kuin lehdissä oikeiden kriitikkojen esittämät. Mutta emme omiamme ujostele. Katsojia olemme. Meitä varten esitykset tehdään. Me lystin maksamme. Kyllä kriitikoiden mielipiteitäkin arvostamme. Niitä myös luemme. Useammin kuin kerran on tullut mieleen oma vajavuutemme erityisesti esittäjien taitojen ja ominaisuuksien arvioinnissa. Niinpä etenkin minun mielipiteeni koskevat useammin itse esitettävää tarinaa, siis näytelmäkirjailijan osuutta kuin suoritusta sen kummemmin ohjaajan kuin näyttelijöidenkään, vaikka tietenkin niitä suuresti arvostrammekin, ei vain taiteellinen sivistys riitä enempään sanomiseen. Erityisiä mestareita olemme arvostelemaan esityste ulkoisia puitteita kuten puutteita väliaikatarjoilussa ja meteliä näyttämöllä. Erityisesti viimeksi mainittu on aina ollut silmätikkunamme. Kovaäänisten pauhu ja rämisevä musiikki ovat joka kerta saaneet äkäiset tuomiomme.

Liitteenä olevan mahtavan taulukon henkilökohtaisesta numeroarvostelu-sarakkeesta ja numeerisen arvostelun keskiarvosta näkyy selvästi ja nopeasta karkea yleisarvostelu ja viimeisen sarakkeen linkkien takaa sanalliset yhteenvedot. Numeroarvosteluista näkyy myös, miten välillä olemme olleet täysin yksimielisiä sekä hyvässä että pahassa, mutta joissakin tapauksissa on samasta esityksestä annettu sekä ykkösiä että kolmosia. Tämän johdatuksen lopussa on myös nettisiuvuston menusivu josta selviää erinäisiä asioita, mm mielestämme näytäntökauden parhaat esitykset. Olemme myös kiteyttäneet arviointiemme kriteerejä ja kirjottaneet ne menusivulle. Tässä taulukko ilman linkkejä. Taulukosta näkyy myös että olemme siekailematta asettaneet samalle viivalle ammattiteatterit ja kesäteatterit. Se nyt on vain niin, että eläytyminen voittaa kovin helposti leipääntymisen ja amatöörieläytyminen myös ammattieläytymisen. Useammin kuin kerran olemme todenneet, että kesäteatteri esiintyjät eivät olisi ammattitieatterissa päässeet lämpiötä pidemmälle olemattomine ammattitaitoineen, mutta kuitenkin ovat korjanneet täyden potin.

Esitysten ansiot voivat olla hyvin moninaiset. Milloin on parasta mehevä, huvittaava, riipaiseva tai traaginen tarina, milloin napakka ohjaus tai esittäjien osuus. Kukin näistä voi myös muuten hyvän esityksen pilata. Kiusallisinta ja harmillisinta on se että myös ulkoiset puitteet kuten kovin helposti ämyrien örinä tai pauhaava ja huonosti säädetty musiikki. Nämä jälkimmäisert syyt ovat täysin anteeksiantamattomia. Tekniikan ei pidä antaa taidetta alleen peitota ja pilata, ei millään ehdolla. Kyltymättömän vihanmme kohde ovat aina olleet kurkkumikrofonti eli hävyttömästi nimittelemääme kanyylimikrofonit. Ikinä emme niistä ole ainoatakaan hyvää sanaa sanoneet. Jokut tahot niitä teattereille myyvät. Hävetkööt. Tai eihän se hullu ole, joka myy, vaan se joka ostaa. Ikivanha Demosteneen neuvo pätee yhä: Kiviä suuhun ja harjoittelemaan. Joskus olemme sitten kyllä kiitoksella noteetranneet tässä suhteessa hyvän esityksen. Tässä esimerkki: Jaa’a, helpommin sanottu kuin tehty. Enpä löydä sitä esitystä, jota olin vävy Mikan kanssa katsomassa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Siinä nimenomaan kiintyi huomio siihen kuinka pieni ja hento Elli Castren artikuloi selkeästi ja vaivattomasti niin että perimmäiseen penkkiin hyvin kuului, kun sen sijaan isot miehet pökelsivät mitä pökelsivät, Ellin selkeydelle eivät vertoja vetäneet.

Entä nämä näytäntökauden parhaat? Laskenko 8 harrastajateatteria 27 joukossa. Täytykisikin suhteuttaa esitysten lukumääriin. Jonkinmoisella ohjelmointikikalla sellaisenkin laskelman saisi varmaan aikaan. Nyt kuitenkin jääköön idea odottamaan. Eräät kesäteatterit ovat todella ottaneet asiat tosissaan ja ahkeralla harjoittelulla saavuttaneet Mainion esitystaidon. Siin ei silloin seistä jökötetä jalkaa vaihtaen, vaan meno on raisua ja sana kaikuu. Milloin kärrätään sikaa kottikärryillä tai saunotaan aidossa saunassa vihtaa huiskien. Parasta on kun puhe on muokattu murteeseen. Pari pohjalaisen näytelmäkirjailijan näytelmää Rautavaaralla mehevällä savon murteella nautittuani keksin, että pitääpä laittaa nettisdivulle teksti rinnakkain alkukielinen pohjalainen versio ja viännetty savolaisversio. Kirjailija lähetti oitis esityksestä taltioidun cd-version, savolaiset eivät vaivautuneet vastaamaan pyyntööni. Epäilenpä, ettei ollut olemassakaan kirjoitettua tekstiä. Olivat harjoituksissa paikan päällä säveltäneet. Luulenpa, että paras oli näin muutenkin. Ei murre välttämättä paperilla millekään maistu, mutta voitto olisi ollut savolaisilla ainakin 3-0. Pohjalaisten esitys oli jäykkä, kuiva ja kahiseva. Savolaiset sen sijaan vetelivät rytmikkäästi täysin palkein.

Mitkä sitten parhaista parhaita? Melko helposti tuosta kymmenen parasta raapaisisin. Kuitenkin kaksinkertainen ykkönen on minun listallani Shakespearen Lear. Kuinka niin kaksinkertainen? Siten että nyt listan alalaidan vuoden 2005 Kansallisteatterin esitystä edelsi siihen mennessä myös Kansallisteatterin Lear, esitetty jo ennen tämän luettelon alkua. Lear SKT 1982-3? (Risto Mäkelä, kuoli 1992). Hyvä oli, mutta yksityiskohdista muistan vain, että oikea hevonen kopisteli näyttämölle ja että Risto Mäkelä oli todellinen Lear. Minun on Leariin helppo saimaistua, kun on itsellänikin kaksi tytärtä. Samaistua, vaikkei vallanperimyksestä vielä tähän päivään mennessä ole puhe ollutkaan sen enempää kuin vävytkään olisivat juonittelullaan elämääni pilanneet.

Teatteripäiväkirja 

Teatteriseurue ALK, TTK, STK, AJK on arvioinut esityksiä asteikolla 0..3.
Katso, olemmeko samaa vai eri mieltä näkemistäsi näytelmistä.
Näistä luetteloista löydät arvioni ja muut teatteriäyntejäni koskevat tiedot.

Yhteenvedot

Teatterikäyntien aikajana 1987-2017

Epilogi

Teatterin kuuluisi rakentaa. Mutta se yhä useammin vain repii, rienaa ja rietastelee. Syistä kaikkein surkein on teatterin ulkoinen syy, täysin tarpeeton, mutta kuitenkin se tikku joka painollaan katkaisee aasin selkärangan, minun haluni jatkaa teatterissa käymistä. Se on melukoneiden käyttö ihmisen ääntä jatkamassa ja korvaamassa. Miksi? Siitä kärsimme me katsojat. Mahdotonta kuvitella etteivät myös esiintyjät. Helvettiin melukoneet! Tilalle Demosteneen keino: kiviä suuhun ja tuuleen huutamaan!

Onneksi on jotakin, mikä on jo korvannut teatterin: vanhat suomalaiset elokuvat televisiossa. Paino sanalla vanhat, sillä uusia vaivaa sama tauti kuin teatteria: törkeyksien esittäminen. Turha ryhtyä katsomaan 1955 jälkeen tehtyä elokuvaa. Ennen sitä tehdyissä myönteinen juoni ja kunnon näyttelijät. Ilo tulee ja jää mieleen niitä katsoessa. Kuin huutomerkki ja piste iin päällä on ollut sopivasti Jorma Uotisen Ei huono esitys Pitäjänmäen kyläkirkossa. Aivan loistavaa teatteria, jonka pilasi ämyrin käyttö tilassa, jossa esiintyjän vivahteikas äänenkäyttö olisi ollut todellinen nautinto. 20180214