Ajk kotisivu 70

Asko Korpela
Muistelmat

16-Ohjelmointi o 00-Muistelmat o 18-Teatteri
Anna palautetta
Muistelmat

17 Oppikirjat ja tietokoneohjelmat

  1. Esa piti pystyssä Talousteosta

Enkö jo ole jossakin kertonutkin, miten jouduin oppikirja-alalle? Alkusyy oli Suomen itsenäisyyden 50-juhlavuosi. Tuntuupa hurjalta koko ajatus, se että jo silloin kun nykyinen 100 oli puolivälissä. Niin kuitenkin oli asia. Se vuosi oli julistettu myös Taloudellisen tiedon vuodeksi ja taloudellisen tiedon lisäämiseksi päätettiin julkaista 'kansantajuinen' kirjasarja, olikohan viisi kirjaa aiheista kotitalous, yritystalous, kuntatalous, valtiontalous, kansantalous. Jälkimmäinen jotenkin lankesi Kauppakorkeakoulun tehtäväksi. Ja professori Fedi Vaivion kautta minulle. Tämä tapahtui edellisenä vuonna 1966, jolloin olin juuri pitänyt ensimmäisen luentosarjani kansantaloudesta kirjeenvaihtajan tutkintoa suorittaville. Turha mainita, mutta mainitsen kuitenkin: kaikki tyttöjä. Kyllä kai sain näin tärkeään tehtävään paneutua kokonaan ilman muuta rasitetta, varsinkin kun oli ensimmäinen luentosarjani. Tein sen kokonaan kaikkien aikojen tunnetuimman kansantaloustieteen oppikirjan Paul A. Samuelsonin Macroeconomics mukaan. Siitä rakenne ja runko ja viittaukset ja asiat Suomen kansantaloudesta. Ei niinkään tieteen ja sen historian esittelyä kuin rakenteen ja osa-alueiden kuvausta vähäisin viittauksin aivan keskeisiin teoreettisiin käsitteisiin. Sitä se oli ja sitä se on ollut sen jälkeen.

Esa piti pystyssä Talousteosta

Kirjasarjan kustantamisesta painatuksesta ja jakelusta huolehti erikseen tätä tarkoitusta varten perustettu Taloustieto ry. Kirjaa myytiin koko 10 000 painos, olikohan jo juhlavuoden aikana vai seuraavan vuoden loppuun mennessä. Tilapäiseksi tarkoitettu Taloustieto ei ollut innokas ottamaan uutta painosta ja niinpä asiaa ryhtyi hoitamaan ylioppilaskunnan omistama KYn kirjakauppa, toimitusjohtajan Heikki (äiti kuuluisa kirjailija, ei millään tule mieleen) ... tarmokkaalla johdolla. En oikein muista vaiheita, mutta niin siinä sitten lopulta kävi, että minä asiantuntevan tai ehkä paremmin asiallisen tuntuisen syksyllä 1967 opintonsa aloittaneen oppilaani Esa Ojasen kanssa perustin yrityksen Talousteos Korpela KY. Asia puuhattiin kuntoon vuoden 1969 kuluessa, näin muistelisin. Esa varmaan muistaa tarkemmin.

Minä muistan sen verran, että alkuaikoina Esa tuli syksyisin perhensä kesäpaikasta Parkanosta 'Austimella', jonka takakontissa rapukuorma rapisi. Johonkin ravintolaan olivat lisätienestinä menossa. Muka vakavalla naamalla hän silloin ja aina myöhemminkin minua puhutteli kolmannessa persoonassa 'johtajaksi' kun firman papereita allekirjoitettaviksi laitteli. Kyllä firman asioista aina resuneerattiin, mutta Esa pani asiat toimeksi, minä senkuin kirjoja kirjoittelin. Se oli työnjako. Eipä tainnut kovin pitkään mennä kun Esa vaikka minua edelleen johtajaksi tituleerasi itse oli siviilissä paljon minua isompi johtaja, henkilökunnan päällikkö Suomen Pankissa. Postilokeroa pidettiin Suomen Pankin lähellä. Siellä postiasiat hoiteli ja muutenkin nämä Talousteoksen vähäiset businekset tottuneesti vasemmalla kädellä. Jouluksi toimitti muutaman pullon itse tekemäänsä valkoviiniä. Sen parempaa en ikinä ole saanut. Yhä on mysteeri miten näin voi olla, mutta olen myöhemmin ymmärtänyt, etä Suomen marjoista tehnyt viinit ovat hyvin pärjänneet kansainvälisissäkin maistiaisissa.

Sattui niin, että kurssitoverini Seppo Helin oli pestautunut Tampereen Kirjapainon eli Aamulehden kirjapainon palvelukseen ja tarjosi meille kirjapainon palveluksia. Siellä painettiin ensimmäinen painos. Mutta jo toisen painoksen on tehnyt Hämeen Kirjapaino, jonka toimitusjohtajaksi Seppo Helin oli siirtynyt.

Hyllystä löytyy kirjan 2. painos, jonka on jo painettu Hämeen kirjapainossa 1972. Sen alkusanoissa sanotaan:

"LUKIJALLE

Tämä kirjanen on lyhennetty ja toinen korjattu laitos vuonna 1967 ilmestyneestä taloudellisen tiedon vuoden julkaisusta 'Kansantalous - osat ja kokonaisuus'. Koska mainittua teosta käytettiin oppikirjana sekä korkeakouluissa että vapaamuotoisessa kurssitoiminnassa, oli tarkoituksenmukaista toimittaa erikseen korkeakoulu- ja opisto-käyttöön sopiva laitos 'Kansantaloutemme osat ja kokonaisuus' ja erikseen kurssitoimintaan sopiva 'Kansantaloutemme peruspiirteet', tämä kirjanen.

Tästä kirjasesta on jätetty pois perusteellisempaan opiskeluun tarvittavaa teoriaa sekä kaikki matemaattinen esitys, joka laajempaan laitokseen on lisätty. Tässä keskitytään Suomen kansantalouden kuvaamiseen ja keskeisimpien taloudellisten syy- ja vaikutussuhteiden selvittelyyn."

Kurssitoimintaan tarkoitetusta vajaat 100-sivuisesta Kansantaloutemme peruspiirteet kirjasta otettiin 8. painos vuonna 1982 ja korkeakoulukäyttöön, tarkemmin: sisäänpääsykuulustelukäyttöön tarkoitetusta vähän päälle 200-sivuisesta Taloutemme rakenne ja toiminta kirjasta otettiin 9. painos vuonna 1992, painopaikka Jyväskylä, Gummeruksen kirjapaino. Sitten on vielä varsinaiseen korkeakoulukäyttöön vähitellen 380-sivuiseksi paisunut kirjan kolmas versio Kansantaloutemme osat ja kokonaisuus, josta otettiin 4. painos 1977. Se painettiin Seppo Helinin Hämeen Kirjapainossa Tampereella. Sitten alkoi vihdoin ilmestyä kilpailijoita ja levitä sanonta 'Korpela sisään ja Korpela ulos' tarkoittaen sisäänpääsykuulustelua ja varsinaisia kansantalouden kursseja. Siihen sitten kirjankustannustoiminta vähitellen hiipui.

Kirjankustannustoiminnan korvasi tulolähteenä kansantalouden Ajka-mallin myynti. Näillä oli sellainen ero, että kustannustoiminta oli varsinaista yritystoimintaa, johon liittyi riski. Painos oli kustannettava, maksettava ennen kuin siitä saatiin myyntituloa. Sisäänpääsykuulustelu oli tietenkin varma nakki. Eli kirja painettiin vasta sen jälkeen, kun oli saatu tieto sisäänpääsykoekirjoista. Tietokoneohjelmiin ei liittynyt mitään riskiä eikä mitään erillisiä kustannuksia. Kaikki niistä saatava tulo oli puhdasta verotettavaa tuloa. Kirjapainos oli parituhatta kappaletta, tietokoneohjelmia myytiin kymmenkunta saman tulon saamiseksi. Autoa ylläpidin yritystoiminnallani.

Tässä mainittujen kirjojen lisäksi oli ohjelmassa erilaisia muita kirjoja ja kirjasia, harjoituskirjoja ja muutama ulkopuolinen, muiden kuin minun kirjoittama kirja. Ne olivat muistaakseni kaikki tappiollisia. Niin saattoi olla, oli melko varmasti myös ehdottomasti paras kirjani Jyväskylässä 1991 painettu Suomi markalla mitaten. Kuten olen jo kertonut, sitä haudoin väitöskirjan omasta mielestäni parempana versiona melkein kymmenen vuotta, opettaen sen mukaan, vaikka itse kirjaa ei ollut olemassakaan, saati että olisi ollut myynnissä. Oiva Suomen kansantalouden oppikirja olisi vieläkin, tietenkin tiedoiltaan ajan tasalle uusittuna.

Kaikkiaan kirjojani on painettu 27 painosta ja myyty 100000, mikä on varsin paljon näin pienessä maassa. Venäjällä pitäisi myydä 5 miljoonaa kirjaa, että vastaisi asukasmäärään verrattuna tätä. Näin joudun venäläisille ystäville sanomaan tehdäkseni äjäyksen kirjatuotannollani. Tämä kaikki päättyi jo ennen eläkkeelle jäämistäni ja Talousteoskin lopetettiin 25 vuoden toiminnan jälkeen. Sitten ilmestyi uusi kirjojen julkaisemistarve ja nyt on Amazonin Asko myyntisivuilla n 30 kirjaa, niistä ei kuitenkaan vielä ainoatakaan minun kirjoittamaani. Minä vain olen julkaisija, ei voi edes sanoa kustantaja, sillä niitä painetaan vain sitä mukaa kuin niitä tarvitaan. Olemattomat kustannukset, korkeintaan $5 per kappale. Ei yhtään mitään riskiä.

 

Asko Korpela
AjkOppikirjat

  1. Kansantaloutemme rakenne ja toiminta, 9. p 1992
  2. Suomen kansantalous ja Makroteoria, Harjoitustehtäviä, 1992
  3. Suomi markalla mitaten - kansantalous halki, poikki ja pinoon 1991
  4. Turumajanduse põhijooned, 1991
  5. AJKA an Econometric Model for Finland, väitöskirja 1982
  6. Kansantaloutemme peruspiirteet, 7. p 1978
  7. Finland och nationalekonomin, 1977
  8. Tilastoista ennusteeksi, 1977
  9. Effect of Tariffs on Imports, 1971
  10. Kansantalous - osat ja kokonaisuus, 1967

Nyt kirjat luettavissa: AjkOppikirjat

Kirjat avautuvat Dropbox hakemistona, jota voi selata eteen- ja taaksepäin. Sivut aukeavat normaaliruudussa. Oikeasta yläkulmasta voi suurentaa ruudun, jolloin teksti on täysin luettavaa. Kuvia voi muuttaa tekstiksi käyttäen esim ABBYY ScreenGrabber ohjelmaa, joka poimii kuvasta tekstiä leikepöydälle. Leikepöydältä teksti voidaan pudottaa tekstitiedostoon esim MyeBooks koodausta varten.

Tästä jatkoa:

  1. Tajka, Suomen kansantalouden ekonometrinen malli
  2. Hyvä luento
  3. Opetusaineistoa Ajka-mallin mukaan




PageTop
16-Ohjelmointi o 00-Muistelmat o 18-Teatteri

Asko Korpela 20171120 (20170401)