960921 HKTe :0:0: :0:
| AJK: | Ilkka Heiskasen voimallinen esitys, mutta asia ei miellyttänyt. Tarinankertojan 2-tuntinen junamatka Moskovasta pikkukaupunkiin. Matkalla ja ennen sitä nautittiin alkoholin korvikkeita, mm 'kolinaa'. |
961005 SKTw :2:2: : :
961005 SvTe : : :3:3:
| AJK: | "Terrence McNallyn näytelmässä oopperadiiva Maria Callas
neuvoo nuorempiaan laulun tulkitsemisen ja lavasäteilyn jalossa taidossa.
Oppituntien aikana käydään myös läpi Callaksen
menneisyyden avainkohtia. Christina Indrenius-Zalewski on Jukka Kajavan
ohjauksen pääosassa vakuuttava. Hänen Callaksessaan on särmää,
piikikästä huumoria ja uskottavaa karismaa. Opissa olevien nuorten
kohtauksissa
on nasevasti toimivaa huumoria." (Nyt 4.10.-10.10.)
Kurkeloille oli myös paikat varattu, muutta peruuttivat. Heidän tilalleen ilmestyivät Marjatta Junttila ja Gavin Bingham suoraan Washingtonista IMFn kokouksesta. Muistutin mieleen Geneven yliopiston Cours des institutions internationales 1961 aivan hetkeä ennen Berliinin muurin pystytystä. Kerroin käyneeni Sallan siellä täsmälleen minun ikäisenäni ollessa verestämässä vanhoja muistoja. Marjatta kertoi olleensa siellä useillakin kursseilla ja juuri siellä tavanneensa Gavinin. Kerroin juuri pari päivää sitten saaneeni silloisen Hetty Wildeboerin, miehen Joostin pitkän kirjeen, jossa kerrottiin Hettyn traagisesta kuolemasta syöpään. Joostin kirjeen mukaan Hettykin oli useaan kertaan ollut Genevessä muistojensa äärellä. Marjatta pahoitteli tapahtunutta, mutta muuten oli yhtä iloinen kuin aina ennenkin. Kyseli vieläkö kävelen työmatkani. Ilmeisesti Runeberginkadulla sijaitsevan asuntonsa ikkunasta on nähnyt minut reppuineni, kuten niin monet muut ovat autolla ohi ajaessaan nähneet, kun jatkuvasti kyselevät. |
961011 HKTs :2:2: : :
961016 SKO : : :2:2:
961025 Estonia :::2:2:
961109 HKTs :1:1:1:1:
| AJK: | Brosyyri: 'Näytelmä on haikea ja hauska, älykäs
ja kipeä.'
|
961119 zs-SYK :2:2: : :
961205 HKTs :1: : : :
961207 SKTs :2:2: :3:
961231 SKO : : :3:2:
| AJK: | Uudenvuoden yön kirjestä Sallalle ja Pekalle New Yorkiin:
Me jo elämme vuotta 1997. Olimme mummin kanssa oopperassa, ymmärtääkseni käytimme viime vuotisen joululahjamme, kiitos vaan! Loppujen lopuksi se oli hyvä esitys: Tähtien gaala. Esitettiin erillisiä numeroita. Uotinen ja Lenita juonsivat. Mukana oli mm. Jorma Elo Haagista Nederlandse Dansteaterista. Tapasimme Elot väliajalla. Jorma esitti numeron, jossa Uotisen mukaan tarvittiin 'äärimmäistä henkistä ja fyysistä notkeutta'. Piti mielestäni paikkansa. Muistui mieleen olympiavoimistelu ja taitoluistelu. Jorma on sentään 35 v. Jaakko elättelee toiveita, että Jormasta tulisi kaimansa Uotisen seuraaja baletin johtajana. En tiedä Uotisen avuista, mutta juontajana erittäin hyvä, ranskaakin suolsi kuin syntyperäinen, ja Lenita venäjää. Ensin näyttikin siltä, että kysymyksessä on kahden juontajan kielitaitonäyte, mutta ei se siihen jäänyt. (Kahden) Jorman lisäksi vakuuttavia esiintyjiä oli pari Berliinistä, pari Pariisista (nainen sai klassisista kuvioistaan ehkä illan parhaat aploodit). Yleisön sydämeen kävi ehdottomasti myös argentiinalainen tangopari: että pysyivätkin jämptisti tahdissa! Oli myös espanjalainen vanha herra, jonka sormissa kastanjetit voittivat kolmimiehisen suomalaisorkesterin. Lenita esiintyi lopuksi omana kermakakkunaan, ihan tavallisen näköiset punaiset sukat oli jalassa, mutta ainakin 5 metriä pitkä hameen helma oli laskostettu kekseliäästi hänen ympärilleen 'tarjoiluvaunuun'. Sillä sitten Uotisen kanssa styyräilivät ympäri lavaa. Loppuvaiheessa Uotinen nyhtäisi jostakin valtavan ruusukimpun ja viritti 'Happy birthday to you'. Siitä ymmärsimme, että oli Lenitan (59-vuotis?)syntymäpäivä. Periaatteessa Lenita on hyvä suustaan, mutta kyllä Uotinen asiantuntemuksellaan veti voiton. Mutta mitäpä on baletti?
Siroa, notkeaa ja hurjaa liikettä? Ylevää elettä? Kehon
hallintaa? Tunteiden tulkintaa? Minä en valitettavasti saa baletista
irti läheskään niin paljon kuin teatterista. Modernissa
baletissa sanoma jää enimmäkseen kokonaan ymmärtämättä
ja klassisessa baletissa huomio kiintyy liiaksi sivuseikkoihin kuten tanssijan
miehisyyden mielestäni turhanpäiväiseen korostamiseen, naisten
osalta harvemmin näin - vaikka sitä nyt vielä katselisikin.
- Ei, minä en osaa nauttia baletista. - Onneksi
on kuitenkin musiikki. Se pelastaa monessa tapauksessa baletin
samoin kuin oopperankin.
|
970116 Viirus : : :1:2:
| AJK: | Näytelmän arvo lähinnä viihteellinen. Sanan säilää säihkytettiin uskomattomalla nopeudella. Hiki tuli näyttelijöille myös muusta vouhkaamisesta. Vanhukset eivät näistä osista selviäisi. Pääosissa Mats Långbacka, Johan Storgårds, Susanna Haavisto. Vakuuttavia esittäjiä. Kuitenkin Storgårds riisuutui mielestämme turhan päiten ilki alsati ja viipyi ainakin kaksi minuuttia sellaisenaan näyttämöllä. Pitäisi olla painavemmat syyt. Kovin raa'at tehostehälyäänet häiritsivät. Teatteri on itse asiassa aika viihtyisä. Salli teki aulassa ilmalennon, kun astui tyhjän päälle, millään tavoin merkitsemättömän korokkeen reunan yli. Hyvä kahvi pahvimukista. Liput 90 mk/ kpl. Tyylikäs esite 10 mk. |
970118 Q-teatteri :2:2:2:2:
| AJK: | Lähes epäluuloisina menimme 4h15min pitkää esitystä
katsomaan, mutta loppujen lopuksi se oli aika onnistunut. Vaikka oli näin
pitkä, oli vain raapaisu, jos ajatellaan kirjan tekstiä. Päähenkilöinä
olivat Natasha Rostova (Tarja
Nyberg) ja Pierre Bezuhov
(Hannu-Pekka Björkman), jälkimmäinen
jonkinlaisena ulkoisesti rähjäisenä pitkätukkaversiona,
mutta puheet ja teot olivat aitoa Pierreä: ikäänkuin hölmö
ja kömpelö jokapäiväisissä asioissa, mutta avara
sydän sykki rinnassa, vääryyttä ja pahuutta ei sietänyt,
oikeata elämänkulkua etsi. Natasha oli juuri se tulenpalavan
räiskähtelevä, juuri teinitytöstä nuoreksi naiseksi
muuttuva olento kuin kirjassakin: mukana olivat ensimmäinen (tanssiaisrakastuminen)
ja toinen (haavoittuneen hoitaminen) kosketus Andrei Bolkonskiin sekä
ailahdus Pierren roistomaiseen lankoon, joka oli jo naimisissa. Natashan
isä Ilja Rostov (Leo
Raivio) oli mielestäni kirjaa korostetummin päättämätön
ja vaimonsa tossun alla. Viisas ja uskollinen Sonja ei rahattomuutensa
takia kelvannut Nikolai Rostovin puolisoksi. Vanha Bolkonski
(Helge Herala) oli suuri tyranni kunnes
kuoli, Maria uhrautui sekä isänsä että veljensä
hyväksi. Pierre nai Helenen vahingossa ja vahingossa osui kaksintaistelussa
vaimonsa rakastajaan Dolohoviin. Puuhasi vapaamuurarina ja poltti paljon
rahaa, mutta ei saanut siitä paljoa irti. Päätti tappaa
Napoleonin. Tarina päättyi Moskovan paloon. Pierren uhkarohkea
sotaretki ja vankeus ja ystävyys Platon Karataevin kanssa puuttui.
Teknisestä puolesta Annaa häiritsi epäselvä puhe. Kaikki ihmettelimme kuinka niin pienestä näyttämöstä oli niin suuri osa uhrattu arviolta 3-5 cm syvään vesialtaaseen, jonka kautta sekä tultiin että mentiin. Timo kylläkin keksi hyvän perustelun tällaiselle: se kuvasi yleistä olojen kurjuutta sen ajan Venäjällä. Petja Rostov tekikin jonkinmoisen kuperkeikan liukastuttuaan aploodivaiheessa. Ei kyllä Sallin tempuille vetänyt vertaa! (Edellisellä kertaa Viiruksessa ja muutama vuosi sitten Kansallisen pienellä). |
970125 zs-Tampereen musiikkitea :::2:2:
| AJK: |
Näin sen näin:(Viestistä Marita Olkkoselle:)Mikä se sellainen Onerva on? Me näimme Viktorian ja hänen husaarinsa. Meitä oli varoitettu etukäteen, että amatöörimäisten esiintyjien innostus on taitoa suurempi, mutta täytyy todeta, että innostus voi myös korvata taitoa ja tässä ihan odottamattomatkin piirteet korvasivat tiettyjä ammattitaidon puutteita. Oli kiehtovan romanttinen juoni, parempi kuin tavallisesti tällaisissa sekä ennen muuta: se oli täynnä Unkaria ja unkaria. Minulle ei nykyään muuta tarvita. Arvelematta täydet 3 pistettä. - Sitten kun onnistut pääsemään Luokkakokoussivulle, pääset myös helposti Teatterisivuilleni. Siellä on arviointejamme.(Sähköpostiviestistä Sallalle ja Pekalle:)Sitten vähän lepäilimme, kunnes Ahti soitti oven edestä ja yllätti minut kalsareissa. Varmaan alle viiden minuutin olimme kuitenkin paikalla ja suunnistimme Tampere-talolle. Katsoimme talon, mummi oli siihen hyvin ihastunut, minä olin mykistynyt enkä vieläkään osaa sanoa juuta enkä jaata. Jotenkin se muistuttaa jotakin kemian tehdasta putkineen. Salin tuolit ovat korkeita ja selkämysten sileästä harmaasta (muovi?)pinnasta muodostuu jotenkin muurin tuntuinen kun se on vielä niin korkeakin, mutta akustiikka oli todella hyvä, varsinkin kun esityksessä käytettiin mikrofoneja, jotka tosin joskus särähtelivät. Esirippu on hirvittävän korkea ja luultavasti siitä syystä kiusallisen hidasliikkeinen, niin etteivät aploodeja vastaanottaneet taiteilijat tahtoneet jaksaa hymyillä niin kauaa kuin olisi pitänyt. Ystävämme Marjatta L oli etukäteen varoitellut esiintyjien amatööritasolla; innostus on taitoa suurempi. Mutta niin onkin, että innostus saattaa myös korvata puutteita ammattitaidossa. Se on nähty ennenkin ja nähtiin nytkin. Ja sitten oli vielä eräs, tai kaksikin yllättävää seikkaa, jotka aiheuttivat sen, että täydet 3 pistettä rapsahti teatteripäiväkirjaan: Juoni oli sopivan romanttinen, vähän kuin Hymyn maassa, parempi kuin useimmissa. Ja sitten oli näytös täynnä Unkaria ja unkaria. Minullehan ei muuta tarvita. Varsinkin loppupuolella havahduin monta kertaa tapailemassa, että mitähän se ja se olisi alkukielellä.Sähköpostiviestin vastaus: Asko, Tampere-talo on kuin kylpyhuone. Eikä parempaa määritelmää ole. Pekka
|
970201 SvTe : : :2:2:
| AJK: | Ihan vähän myöhästyttiin, kun vasta 17:45 huomattiin,
että näytäntö alkaakin jo klo 18. Taksi vei kuitenkin
vikkelästi. Ensimmäisen näytöksen jouduimme katsomaan
piippuhyllyltä: kuului hyvin mutta ei tietysti ilmeet näkyneet
yhtä hyvin kuin näyttämön vierestä aitiosta, jossa
paikkamme olivat. Perheen historia 50-luvulta lähes nykypäivään.
Ensimmäisen näytännön 50-luku oli ankean näköistä
ja mielestäni kliseemäistä, mutta varmaan aika osuvaa kansanhuollon,
ja ennen kaikkea sodan rikkomien perhesuhteiden rekonstruktiota. Väliajalla
olin valmis antamaan 0 tai 1. Toinen näytös oli mielestäni
paras: siinä oli vauhtia ja huumoria. Näyttelijöiden ammattitaito
pääsi oikeuksiinsa. Kolmas näytös alkoi merkillisellä
sillisalaatilla toisistaan riippumattomia sisääntuloja ja ulosmenoja,
mutta sitten taas päästiin juoneen mukaan ja loppu oli kohtuullista
draamaa: alun nuoret olivat nyt vanhoja (aika onnistuneesti, muuten) ja
kuolema korjasi melko näkyvästi satoaan. Se melkein riipaisi.
- Kaikkiaan kuitenkin tuntui, että lyhyempikin olisi riittänyt.
Salli (myös M&C) olivat sitä mieltä, että puoli
tuntia pois olisi tehnyt terää.
Oikeastaan mieleenpainuvimmaksi muistoksi tästä teatterikäynnistä
jäi se kun galleriassa törmäsimme CÖn muotokuvaan.
Merkillinen muotokuva: siitä heti tunsi henkilön, mutta taiteilija,
kuka lieneekin, tuntui tavoittaneen vain fyysisen ulkoisen olemuksen, ei
lainkaan sielua. Mitähän C itse sanoo? - Mainitsin asiasta ystävälleni
HAlle, joka heti esitti uuden näkökulman: on myös taideteoksia,
jotka eivät edes pyri esittämään fyysistä näköisyyttä
vaan pelkästään henkisen. Mitä merkitystä on 100
vuoden kuluttua sillä minkä näköinen ihminen oli fyysisesti:
sen sijaan tärkeätä on kertoa mitä ja miten hän
ajatteli. En ole ennen asia tullut näin ajatelleeksi. Tässä
on selitys nykytaiteen nonfigurativisuudelle. Näin on ymmärrettävä
Sibelius-monumentti ja ehkä Paasikiven patsaskin, vaikka se selvästi
Allia ja Juho Kustia myös fyysisesti esittää. Sitä
on tottunut vaatimaan molempia ja vielä fyysistä näköisyyttä
ikäänkuin välttämättömänä ehtona
ja henkistä riittävänä ehtona hyväksymiselle.
Ehkä täytyy ryhtyä katselemaan taidetta toisella tavalla.
- Ei muuta CÖn muotokuva-asiassa mitään: henkinen näköisyys
puuttuu, ainakin minun mielestäni.
|
970209 Estonia : : :2:2:
970315 SKTw :2:2: : :
970402 Lillan : : :2:2:
| AJK: | Eipä kehumista, vaikka ensimmäinen kolmesta näytöksestä vaikuttikin lupaavalta. Näytelmä oli liian monipolvinen, liian paljon yksityiskohtia, liian paljon henkilöitä ja ainakin tunnin liian pitkä (3:40h). Toffoluttin uskomaton päähänpisto: 'Suurkirkon portaat' (Berliinin itämaisen kulttuurin museosta idea) näyttämönä. Hirvitti, että milloin joku putoaa ja taittaa niskansa tai ainakin jalkansa. Kukaan ei pudonnut, vaikka häävalssiakin tanssittiin. Sarkola esiintyi edukseen kahdessakin roolissa. |
970405 HKTp :3:3: :3:
| AJK: |
Olipa teatteria viimeisen päälle!Tähän pääsemiseksi kannatti katsoa ne 10 ja enemmänkin huonoa. Useita toinen toistaan verisempiä Macbetheja olemme nähneet. Tätä emme ehkä olisi lainkaan lähteneet katsomaan, ellei Ginkasin avustajana toiminut Nina Korimo-Girod olisi suositellut. Olisi ansainnut kolmoset jo monen sellaisen seikan takia, mitä tämä esitys ei ollut: Ei turhanpäiväistä huutoa, metelöintiä ja ammuskelua, ei teennäistä nykyaikaistamista, ei läpinäkyviä ohjaajan puumerkkejä - puhumattakaan siitä mitä se oli: vääristelemätöntä Shakespearea, jota joutuu seuraamaan korvat höröllä, sillä tavanomaisen small-talkinomaisen tarinoinnin keskellä saattaa minä hetkenä hyvänsä iskeä sana terävästi kuin piiskan sivallus.Ohjaaja oli rytmittänyt esitystä vallan upeilla toiminnan hidastuksilla ja nopeutuksilla sekä puheen rauhoittumisella, niin että jäi aikaa miettiä sen sisältöä. Monia omaperäisiä ja ennennäkemättömiä tehokeinoja oli käytössä. Näyttämö oli ihmeellinen Helvetin esikartano: ettei olisi jostakin Danten Helvetin kuvituksesta kotoisin: loivasti viettävä tanner, joka päätyi merkilliseen vuorenseinämään, taivasko oli sen toisella ja yläpuolella? Näkyvillä oli selvästi helvetti ja helvetillinen meno. Ihmiset oli puettu käärinliinoihin, muut kaikki paitsi helvetin portin vartijat, jotka olivat tavallisia duunareita. Mutta Helvetin portinvartijoista alkaen kaikki henkilöt, niin murhatut kuin murhaajatkin, olivat olivat hyvin inhimillisiä. Vallanhimo, vaimon lietsomana, ajaa Macbethin kaameaan veriseen kierteeseen, joka alkaa myös välittömästi painaa mieltä ja johtaa Macbethin näkemään sellaista, mitä muut eivät näe ja luottamaan kaksimielisen ennustukseen huomaamatta sen akilleen kantapäätä, heikkoa kohtaa, joka lopulta koitui hänen turmiokseen. Lady Macbeth kannustaa ja piiskaa miestään eteenpäin kunnes lopulta tulee hulluksi: veri ei sittenkään irtoa vedellä kummankaan käsistä. Että oli saakurin seksikkäästi puettuja naisia olematta vähääkään riettaita! Anna joutui sietämään kuusikymmpisen seuralaisensa ääneen lausuman ajatuksen: 'tuollakaan ei ole mitään' (rinnat paljaana). Koko joukkue olisi ansainnut vielä paljon pidemmät aploodit kuin mitä sai. Toisen näytöksen alkaessa itse Ginkas
paperpinkka ja kynä kädessä istui seuralaisineen
katsomon etuosassa, mutta pahaksi onnekseen lähti pois eik&au&
AJ) oli kyllä myös huippuhyvä.
|
970408 Q-teatteri : : :3:2:
| AJK: | Dramatisoitu yksinpuhelu täydellisestä alennustilasta, ihmisestä,
joka asuu kellarinloukossa eikä elämässään ole
koskaan pystynyt aloittamaan mitään merkittävää
tointa eikä milloinkaan ole saanut päätökseen mitään.
Värikkäästi dramatisoitu. Aivan yleisö kohahti, kun
hunnun takana piilotellut palvelija Apollon olikin kaunis versio (aivan
ilmeisesti kaksoisveli) päähenkilöstä, hänestä,
joka on niin mitätön, ettei edes nimeä mainita. Dramatisoinnin
puolesta ei aika käynyt pitkäksi.
On sanottu, että tässä on Dostojevskijn filosofia pelkistettynä
ja sillä tavoin on merkittävä teos. Minä en tätä
asiaa nähnyt. Minusta tässä ei päästy mistään
mihinkään. Täytti kyllä sen perusteesini, että
D ei kirjoittanut mitään, mikä ei olisi voinut olla totta,
mutta D:n teksteistä huokuva lähimmäisenrakkauden sanomaa
ei mielestäni tästä esityksestä huokunut. Joko se jäi
dramatisoinnissa tavoittamatta tai sitten sitä ei tässä
pienoisromaanissa ole. Katsomaan menin osittain pelkistetyn filosofian
toivossa osittain siitä syystä, ettei parin vuoden takaisen lukemisen
(9501) jälkeen ole mielikuvaa sisällöstä. Vielä
jäi sekä sisältö että filosofiakysymys kaivelemaan.
Pitäisi lukea satakuntasivuinen pienoisromaani uudestaan.
|
970506 zu-Abbey, Dublin : : :3:3:
| AJK: | Näytelmän nimi sen paremmin kuin ohjelman umpipimeä
selostuskaan eivät todellakaan antaneet odottaa yhtään mitään.
Siinä vaiheessa kyllä muistettiin, että oli nähty joku
Frielin näytelmä, ohjelmasta selvisi, että se oli 'Elonkorjuujuhla'
(Dancing at Lughnasa), joka oli saanut kaikki mahdolliset palkinnot ja
mainittiin jossakin - oliko tämän vuosikymmenen, vai oliko koko
vuosisadan parhaaksi näytelmäksi. Jouduimme vähän hämillämme
ihmettelemään, että oliko vika siis esityksessä. Mutta
BB emäntämme Eileen Mohair oli kanssamme samaa mieltä: Elonkorjuujuhla
ei mitään, tämä erinomainen. Muistui jyrkkänä
vastakohtana mieleen Turkan puhevikaisiksi kouluttamat näyttelijät.
Tällä äännettiin selvästi ja kauniisti, niin että
tuntui, ettei ainutkaan sana mennyt ohi: niin tai oliu siellä jokunen,
esim 'quagmire' - niin eihän sekään mennyt ohi, mutta ei
merkitys muistunut mieleen (sanoisiko 'purakko'; tässä kuitenkin
taloudellinen ahdinko).
Näytelmässä pohdittiin elämässä selviämisen
kysymyksiä. Henkilöhahmot erottuivat hyvin terävästi
toisistaan. Päähenkilö oli periaatteilleen uskollinen kirjailija,
joka ei ollut koskaan kosiskellut yleisöä ja siten jäänyt
kutakuinkin puille paljaille. Vaimoltakin alkoi ymmärrys loppua. Nyt
oli kuitenkin suuren amerikkalaisen kustantajan edustaja tullut ostoaikeissa
arvioimaan kirjailijan koko tuotannon. Kuvioon kuului vielä toinen
kirjailija, joka oli aina kirjoittanut sitä mitä yleisö
halusi, ja hänestä oli tullut rikas. Vaimon isä oli varasteleva
ja täysin vailla suhteellisuuden tajua oleva kapakkapianisti. Vaimon
äiti taas suri tyttärensä huonoa tuuria kun oli joutunut
niin köyhiin oloihin. Asia sai yllättävän käänteen,
kun kirjailija kaivoi kätköistään vielä kaksi
käsikirjoitusta, jotka täydellisesti poikkesivat kaikista muista:
seksiä, rivouksia, törkeätä elämää.
Kustantajan edustaja oli haltioissaan. Mutta nyt kirjailija rupesi empimään.
Alussa ja lopussa näytettiin pariskunnan 100 prosenttista afaatikkotytärtä.
|
970513 HKTp :1: : : :
| ALK: | ... oli sitä mitä voitiin tekijän ja Kaj Chydeniuksen musiikin ja Kaisa Korhosen ohjaukselta odottaakin: ei mitään. Ykkösen sai viimeisen kymmenen minuutin ansiosta. |
970625 UIT : : :2:2:
| AJK: | Reipasta menoa alusta loppuun parhaiden revy-perinteiden mukaan. Oli älykästä yläpään huumoria sekä vähintään puolituhmaa alapään huumoria. Ihmetyttää esittäjien innostus vielä lähes 70 esityskerralla. Marjatan vapaalipuilla oltiin paikalla ja tällä kertaa Marjatta hämmästytti tyylipuhtaalla murrejutulla. Mitä murretta se oikein oli? Selvyyden saamme Talin mökin kanagrillikekkereillä 970629su. |
970710 zs-Alapitkän NS : : :3:3:
| AJK: | Aitoon tarpeeseen tehty näytelmä, selkeästi kiinnitetty aikaan, paikkaan, tositapahtumiin. Esitys alkuperäisten tapahtumien tapahtumapaikalla, esittäjät asiaan syvästi paneutunutta ja innostunutta alkuperäisväestöä. Ei ihme, että Shakespearen näytelmäseurueen työtapa muistuu mieleen. Tällainen esitys puree myös yleisöön vuorenvarmasti, jopa asian varsinaisesta sisällöstä riippumatta. - Ilman muuta vahva ehdokas katselukauden parhaaksi teatterielämykseksi Kalevalan ja Macbethin rinnalle. ... ja näinhän siinä kävi. o Alapitkä |
970828 Q-teatteri : : : :1:
| AJK: | Varsin väritön esitys. Hävisi 1-3 Heikki Kiviojan 'Kellari' esitykselle. |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 19981202 (19981116) o