Itse näytelmä oli yhtä älyn räiskettä alusta loppuun. Hädin tuskin, monesti suu auki, pysyi perässä. Mutta kyllä sittenkin pysyi. Yksinkertaisesta perusasiasta on kysymys: ystävyydestä, ei vain yhdestä vaan kolmesta ystävyyssuhteesta - tai oikeastaan neljästä: kolmesta kahdenkeskisestä + yhdestä porukan keskisestä. Taide on vain välikappale, mutta niin tehokas, että varmaan sekin asiana puree jokaiseen katsojaan. On mahdotonta olla olematta jotakin mieltä nykytaiteesta, joka tässä on yhden taulun kautta pelkistetty pöyristyttävään yksinkertaisuuteen saakka: neljä ystävyyssuhdetta pannaan koetukselle vitivalkean taulun avulla.
Tuli mieleen, että mahtoiko Maria-Liisa Nevala ihan vakain tuumin valita meille nimenomaan tämän kappaleen, vaikka motiiviksi ilmoittikin vain, että huomasi 'juhlajulkaisustamme', ettemme vielä tätä olleet nähneet. Tuli mieleen, koska se jotenkin muka kuului hänen äänestään ja näkyi hänen ilmeestään, kun ilmoitin, että Timon kanssa olemme ystäviä jo 55 vuoden takaa alakoulun ensimmäiseltä luokalta, siis jotakin jämerämpää kuin vain teatteriseurueystävyys. Kyllä taide, teatteri tai muu, sopisi tietysti meidänkin ystävyytemme koetinkiveksi. Pääjohtajakin oli noteerannut juhlakirjamme sivuilta, ettemme aina suinkaan ole samaa mieltä olleet. Mutta ei kyllä näin tiukalle ole mennyt kuin tässä mainiossa näytelmässä. Panokset eivät ole myöskään olleet näin suuria [vaikka kyllä teatteritaiteen harrastuksemme rahallinen arvo kymmeniin tuhansiin markkoihin jo nousee, ei sentään satoihin tuhansiin, kuten tässä näytelmässä]
En nyt enää ihmettele, miksi Taidetta jo kolmatta vuotta näytetään täysille saleille. Tällaiset mielenkirvoittajat ovat ihan sitä keskeistä teatterin tehtävää. Edellisenä yönä tuli nukuttua tavallista vähemmän, joten nyt pyrkivät silmät lupsahtelemaan, mitättömämmässä esityksessä olisi varmaan kuorsaukseksi kääntynyt, mutta nyt ei ollut mitään mahdollisuutta. Seurueen naiset olivat sitä mieltä, etteivät miehet ikinä todellisuudessa pysty noin syvällisesti pohtimaan ja pukemaan sanoiksi ystävyyssuhdettaan. Nyökyttelivät ymmärätäväisesti päätään, kun arvelin, että nimestä päättäen kirjoittaja olisi nainen. Minä kyllä jättäisin sukupuolispekuloinnin tässä tapauksessa omaan arvoonsa.
Kyllä onkin mahtava verbaalikko tämä tekijä Yazmina Reza. Ystävyyden puki sanoiksi, taiteen ja taulun puki sanoiksi, ja lopuksi ratkaisi koko homman aivan yllättävällä piirustus- ja pesuoperaatiolla ja senkin puki sanoiksi jotenkin valosta ikuisuuteen häipyvän Esko Salmisen suuhun. Ei pystynyt tässä tapauksessa taidekaan lyömään kiilaa tosi ystävien väliin.
Loistavat olivat esittäjät: Esko Salminen, Tapani Perttu ja Jukka-Pekka Palo (Ohjelmalehtisestä käy ilmi, että Reza itse valitsee näyttelijät: vain parhaat kelpaavat. Ovatkohan siis nämäkin saaneet tekijän nimenomaisen siunauksen rooleihinsa? - Oikeat miehet on valittu, ei epäilystäkään.) Ei näkynyt vähäisintäkään väsymystä, vaikka näin kauan ovat esittäneet. Esko Salminen oli eilen Pirua esittäessään hypännyt sinkkiämpärin päälle ja saanut niin ison palkeenkielen jalkaansa, että oli pakko kutsua lääkäri ompelemaan, kun ei sisupussi keskenkään halunnut jättää. Lääkäri oli kysellyt, missä potilas. Piru nostaa sarvensa puskan takaa ja vähitellen myös karmean naamansa: lääkärikin hätkähtää. Salminen sanoo. Ei ole ehkä tullut ennen pirua ommelluksikaan. - Aivan selvät verilammikon jäljet olivat vieläkin kulissien takana. Huonosti siivottu, vai ovatko jättäneet pyhäinjäännöksenä, jälkenä teatterin verisestä dramatiikasta - kuka näistä teatteri-ihmisistä selon ottaa?
Juhlajulkaisu? - Kesällä julkaistiin 60-sivuisena vihkona, '10-vuotisjuhlajulkaisuna' suunnilleen se mitä saadaan kohdasta Omat mielipiteet. Julkaisua on lähetetty teattereille ja ystäville.