Free counter and web stats

Ajk kotisivu Asko Korpela Finnish English по-русски magyarul español

201011 Benalmádena

Benalmádena pueblo Benalmádena, viides kerta: ( 200803 o 200710 o 200611 o 200411 )
Picasa verkkoalbumit: Benalmadena o Fuengirola
Matkakertomukset o Näpäytä kuvia, saat ne suurempina.
20101119-1127 Espanja yllättää

Näytä suurempi kartta

Monen aikaisemman matkan kohokohdat ovat muodostuneet pikku retkistä lähiympäristöön ja päivämatkoista vähän kauemmaksikin. Tällä kertaa on toisin. Kun yleensä elämys on jonkin uuden asian kokeminen, niin tällä kertaa pikemminkin sitä on tuttujen asioiden uudelleen kokeminen. Samoin tällä kertaa enemmän kuin aikaisemmin saamme kontaktia lähiympäristöön ja koemme ystävällisyyttä ihmisten taholta. Aina on LaFondassa ollut ystävällinen vastaanotto ja neuvonta ja koko henkilökunta. Nyt saamme erityiskontaktin siivoojiin, aina iloisiin ja nauravaisiin, kun osoittautuu, että toinen hymytyttö onkin venäläinen, Ukrainasta. En tullut kysyneeksi onko heillä useinkin venäläisiä hotellivieraita; ei ole meidän aikanamme ollut. Hän on ollut täällä jo 8 vuotta eikä yksin, vaan useita perheenjäseniä on myös täällä. Päästelemme venättä oikein sydämen kyllyydestä.

Samalla tavoin saamme keskustelukontaktia aamupalalla tapaamiimme ihmisiin, mm eläkeläispappoihin, rakennusmiehiin ja poliiseihin, joilla on työpaikan puolesta kahvihetki samoissa paikoissa. Nyt koen, että on kielitaidosta hyötyä, kun sitä aina minulta kysytään. Yleensä rajoittuu vain lukemiseen, mutta täällä tulee myös puhekontaktia hämmästyttävän paljon. Käymme vanhoissa kaupoissa, joissa meidät muistetaan. Edellisiä käyntejä muistellaan ja saadaan tietää tapahtumista edellisen jälkeen, erityisesti tästä suuresta ympäristöremontista. Nyt tiedämme myös entisen lähikauppamme papan ansiosta, että koko hotellimme on aina omistanut ayuntamiento eli kunta. Se vain sitten vuokrataan yrittäjälle pitemmäksi ajaksi.

Argentiinalaista lyhyttavarakauppiasta tavoittelen parikin kertaa. Ei ole paikalla, on nuori mies. Häneltä kysyn. Joo, se on hänen äitinsä. Terveisiä lähetämme, taatusti muistaa meidät. Hän minulle opetti, kun postimerkkejä ostin, että Argentiinassa 'sello' sana lausutaan 'seshsho', kun se espanjassa on 'seljo'. Yllättäen torin varren kauppias, jolta uuden lompakon ostan, ei tiedä mitä lompakko on espanjaksi. Hän on britti. Hänen kanssaan siis englantia. Eipä tullut naapurin Juliankaan kanssa muuta kieltä kuin englantia puhutuksi. Näkyy hänen menussaan olevan jokunen pikku virhe, englantilainen sana 'to' kun ei ilmeisesti ole myöskään sattunut espanjalaista tietämään. Oli meillä täällä toinenkin argentiinalaistuttu, joka melko varmasti meidät olisi muistanut, mutta onkin pannut hiljaisena aikana ravintolansa kiinni kahdeksi kuukaudeksi. Mihinkä lie mennyt, ehkä Karibialle?

19 pe La Perla

Ensimmäinen ympäristöelämys on itse perilletulo, kun vanha kantapaikkamme onkin nyt remontissa. Tähän asti olemme asuneet aina samassa apartamentossa erään Andalusian kauneimmista kaduista - jostakin olen näin lukenut, ja se ei ole vähän sanottu eikä myöskään liikaa - Santo Domingon varrella. Hotelli on sentään sama, meidän LaFonda, mutta toimisto nyt lähinnä Puijon hyppyrimäen rinteen puoliväliä muistuttavassa jyrkässä mäessä. Mitenkähän tästä eteenpäin, kun taksi neuvotaan maksamaan tässä ja majoitus on jossakin ihan muualla.

Mutta eipä hätää: ystävällinen henkilökunta kahden hengen voimin raahaa laukkumme perille, matkaa varmaan parisataa metriä ja ajokielto kadulla. Täällähän on kaikki muuttunut. Talot on maalattu ja (kävely)kadut päällystetty, ei millään mustanharmaalla asvaltilla vaan kauniilla punaisilla laatoilla. Tähtikuvioita on keskellä ja raitoja laidoilla. Ei kumma, että autoilla ajo on kielletty. Mitenkähän se poislähtö aikaisin aamulla? Ja kun tämäkin on mäessä. - Eipä mitään, ei ole kirjaimellisesti kielletty. Kyllä taksi hakee oven edestä sitten aikanaan.

On vähän mielessä, että heti perille tultuamme söisimme jonkilaisen lounaan, mutta eihän se onnistukaan, kun täällä vietetään siestaa ja paikat ovat kiinnni. Yhdessä keskustan kahvilassa saamme kuitenkin, sanoisinko epäämääräisen näköisiä, tapaksia. Ihmiset meitä näyttävät mulkoilevan ja tarjoilukin on ikäänkuin nihkeätä. Mutta kananmaksatapakset oluen ja valitettavan pienten leipäpalojen kanssa ovat erittäin herkullisia. ... ja kauppa Maskom on auki ja sieltä saadaan lisää evästä, jota tietenkin maistellaankin. Ei matkalla nälässä. Seuraukset mittaa sitten vaaka matkan jälkeen. Kolmen kuukauden ponnistelut, 3 kg edellisen matkan jälkeen, joudun toteamaan hiekkaan valuneiksi tai paremminkin vyön alle kertyneiksi. Mutta eipä kaduta. Ainahan sitä uusi kilvoittelu...

Missä, missä, missä? Niin, kyllä se siellä aivan lähellä Sto Domingokin on, mutta nyt olemme calle San Josén varrella, ihan nätti katu tämäkin, pienempi ja myös hiljaisempi kuin Sto Domingo, vaikka eipä täällä metelistä ole haittaa koko kylässä muutenkaan. Meille oli aluksi varattu studio eli yksi huone apartamento-kalustuksella eli tavanomaisin kylpyhuonemukavuuksin ja ruuanlaittomahdollisuuksin. Mutta 'jänistimme' ja vaihdoimme olohuoneelliseen. Yksi syy oli arveluttavan alhainen hinta. Voisiko 200 eurolla saada mitään kunnollista kahden hengen majoitusta? Oli tarjous. Aina on ennen maksanut puolta enemmän.

San José Olisiko tämä isompi nyt sitten normaalihintaisena hyvinkin paljon kalliimpi? Vielä mitä! Jotakin sain takaisin 400 eurosta (apartamento ja sosiaaliseksi tapahtumaksi osoittautuneet 2 hengen aamiaiset). Lama puree Espanjassakin. Se on siinä ja siinä, että pääseekö Suomen kansa maksamasta jälkikäteen näidenkin alihinnoiteltujen palveluiden kustannuksia kuten on tapahtunut jo Kreikan osalta. Matkailijat ovat lamasta hyötyneet. Sen sijaan kotinurkissa jököttävät sadattelevat ja makselevat matkalla käyneiden kanssa yhdessä Kreikan kävijöiden saamatta jääneitä laskuja.

Apartamentoon kuuluu parveke vai olisiko parempi sanoa patio lännen eli ilta-auringon puolella. Kaksi erikoisuutta on siinä. Ensinnäkin on kaksi kertaa kaksi metriä suuri tila ainakin kaksi metriä korkean muurin ympäröimä eli siis itse asiassa patio on kuutio kuin iso torikappa. Eipä tule sääoloista johtuen paljon käytetyksi, mutta mahdollisuus olisi vaikka auringonottoon nakuna.

Naapurin avocadot Naapurin appelsiinit Toinen erikoisuus on vieressä näkyvä hedelmätarha. Aivan lähellä, kanaverkon takana on appelsiinipuu ja siinä paljon tavaraa. No niitähän täällä riittää. Mutta vähän kauempana on minun mielestäni todellinen luonnonihme, aivan valtava avocadopuu, vai onkohan siinä niitä useita. Joka tapauksessa hedelmiä on aivan mieletön määrä, tonneittain (kuvassa näkyy vain pieni osa). Milloin ja miten mahdetaan kerätä. Sattuu parinakin aamuna, että huomataan, kun joku korkean parvekeaidan takia meille näkymätön henkilö ainakin 5-6 metriä pitkän seipään nenässä olevaan mukiin hedelmiä irrottelee aamupalaksi pari näytiksi tuhansista. Mekin ihan tämän innoittamana ostamme kaupasta yhden, joka sitten riittää koko viikoksi eli pariksi kolmeksi kerraksi kahdelle.

La Perlan salaatti Kirkkokallio iltavalaistuksessa Vaikka olemme monta kertaa täällä käyneet, emme muistaneet, että syömään on turha yrittää ennen puolta kahdeksaa illalla. Meillä oli ystävien Marjan ja Jaakon kanssa jo perinteeksi muodostunut ilta-ateria ravintola La Perlassa. Kyllä jo ennättikin nälkä tulla. Herkulliset meereneläväkeitot (sopa de mariscos) ja kuka mitäkin sitten muuta syötiin. Oikein pinnistelen muistaakseni ottaa valokuvan kaikista aterioista, mutta usein se siinä tuiskeessa unohtuu. On tässä nyt näytiksi kuva La Perlan salaatista, mutta vielä upeampi kuvattava olisi ollut Marjan nauttima jäädyke, aivan hirmuinen vuori monta lajia (jäätelöä muistaakseni sanoi olleen), oikea taideteos. Hinta tietysti sen mukainen. Ihan jees oli tämä ateria, loppujen lopuksi kuitenkin enemmän seuran kuin ruuan ansiosta. La Perla on sekin aikamoisen mäen puolivälissä tärkeän kulkuväylän varrella. Oven edestä näkyy korkea kallioseinä, Benalmádena pueblon 'kirkonmäki', joka illalla on varsin kauniisti valaistu. [Askelia 4729 = 2.7 km]

20 la Churro

Lauantai on (kuvien vähyydestäkin päätellen) lepopäivä tosi hyvin nukutun yön jälkeen. Ensimmäiseksi pääsemme kokeilemaan aamiaissetelin voimaa keskustan kahvilassa. Kolme vaihtoehtoa on ja kukin niistä kolmenlaista syötävää sisältää. Otamme zumon eli äsken tuoreista appelsiineista puristetun mehun ja tietenkin annoksen churroja (ainakin 30 cm pitkiä öljyssä keitettyjä peukalon paksuisia munkkitaikinasta tehtyjä pötköjä, patukoita) - kun kerran saamme, ja toiseksi bocadillon (sämpylän), jonka välissä on kinkkua ja juustoa ja sitten kahvin ja teen.

Churron puolikas Ei ole mikään jättiläisannos, paitsi kolme churroa, mutta eipä ole hintakaan häävi, 2 e/hlö. Kyllä täällä ruoka on selvän pykälän verran halvempaa kuin koto-Suomessa. Nytpä muistuukin mieleen, että unohtui kokonaan syödä churroja niinkuin niitä varsinaisesti syödään: paksun suklaajuoman, -kastikkeen kanssa. Niitä on tehty kotonakin ja täsmälleen saman makuisia, mutta ei yhtä tasaisia pötköjä kuin täällä erityisellä koneella tehdyt. Eikö muka tullut lainkaan kuvia churron syömisestä? On sentään keskiviikkona otettu, yksi vaivainen puolikas jäljellä.

Mitä me muuta lauantaina teimme? Ainakin kiertelimme lähiympäristössä muistuttelemassa mieleen vanhoja paikkoja. Kaikki on todellakin muuttunut edellisestä kerrasta. Jostakin saimme tietää, että on saatu valtiolta erityisavustus laman tojuntaan. Infrastruktuuria on rakennettu. Talot maalattu ja kadut päällystetty ja koristeltu. Mitenkä lienee ymmärretävä? Onko osaksi ehkä palkkio myös hyvästä suorituksesta ja osaksi uusien matkailijoiden houkuttelemiseksi, paremminkin entisten houkuttelemiseksi yhä uudelleen. Meidän tapauksessa tämä jälkimmäinen - ja myös puree, mikäli jalka suinkin vipattaa. Naapurikadun ravintoloitsija tosin valittaa, että se oli puolen vuoden nollatuotto, kun piti katutöiden takia sulkea koko paikka.

Askelmittarin lukemasta päätellen todellakin vietettiin lepopäivää. Ja toisen kuvan azuleto-seinän kuvasta päätellen syötiin illalla toriravintolassa, muistuu mieleen: calamaritos ('keskiärhäkkäästi' maustettuja pieniä mustekaloja) ja boquerones asados (paistetut anjovikset). Jälkimmäinen on jotenkin muikkkuun verraattava herkku. Mutta kyllä täytyy sanoa, että muikku kuitenkin voittaa. On enemmän makua. [Askelia 2339 = 1.5 km]

21 su Lähiympäristö

Sunnuntainakin tyydymme pasteerailemaan lähiympäristössä paikkoja mieleen muistuttelemassa. Vaikka en nimenomaisesti muistakaan, niin jo varmaan lauantaina pääsen kiinni aivan mahtavaan työvireeseen. Kun ensin näen 'toimistoni' eli sohvan ja sohvapöydän tulee melkein pala kurkkuun, kun olin niin paljon sen varaan laskenut, että täällä pystyn viemään eteenpäin 'suurprojektiani' Balashovin käytännön filosofian dialogisointia. Sohvan pohja on tuskin 30 cm lattiatasoa korkeammalla ja sohvapöydän pintakin näyttää matalammalta kuin sohvapöydät meillä yleensä. Kuinka tuossa pärjäisi. Varmaan ei selkä pitkään siedä. Mutta toisin käy. Asento on todella 'kippura' kuten Virolahdella sanottaisiin. Mutta kumma kyllä huomattavan mukava. Kyynärpäät polvien päällä ja kädet täsmälleen oikealla korkeudella kirjoittaminen käy kuin - niin, mikä? Todella mukavasti. Eikä selkä väsy vähimmässäkään määrässä koko viikon aikana. Raollaan, välillä kokonaan auki, olevan verhon läpi on näkymä hyvin rauhalliselle San José kävelykadulle.

Mikä on kirjoitellessa, varsinkin kun itse työ on vain keskikovaa keskittymistä vaativaa. Ruudun yläosassa venäjästä kääntämäni englanninkielinen valmis teksti. Siitä kopiointi leikepöydän kautta alaosan vastaavaan suomenkielisen tekstin kohtaan ja suomennos saman tien. Tehtävänä on laittaa n 800 kysymystä ja yhtä monta kappalekohtaista yhteenvetoa eli neljännen tason otsikkoa puolitoista vuotta sitten kääntämäni kirjan tekstiin. Kuvittelin, että vie aikaa ainakin vuoden loppuun. Mutta lähes valmiiksi saan Benalmádenassa, vain päivän työ sen jälkeen. Ja tätä kirjoittaessa olen jo viikon viimeistellyt. Puoliväkisin olen joutunut itseni irroittamaan tuosta leppoisasta ja mielenkiintoisesta puuhasta. Hyvässä lykyssä kysymyksessä on 'maailmanuutuus'. Jolle vielä sattuu olemaan 'paradigmallinen' tilaus. Nyt kun on tulossa elektroninen kirja, luulisin siinä olevan sijaa juuri tällaiselle innovaatiolle: lukijan dialogille kirjan kanssa. Ei ole mahdollista paperikirjan kanssa, mutta on elektronisen, on nettiyhteyksien ansiosta jopa mahdollista lukijan dialogi eli keskustelu tekijän kanssa. Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä tässä asiassa tapahtuu.

Tällaisella dialogilla ei ole sijaa kaunokirjallisen tekstin yhteydessä, mutta sitä enemmän tietokirjan. Tässä vaiheessa teksti on linkitetty sisäisesti eli kolmella eri tasolla kysymysten ja vastausten kesken. Seuraavaksi tapahtuu ulkoinen linkitys, yhteyksien rakentaminen mihin hyvänsä verkossa olevaan tämän tekstin kannalta merkitykselliseen tietoon. Aivan kuten on Wikipediassa. Sen vuoksi tämänkin nimi on BalaPedia. Tästä sitä voit maistella. Päädialogi on kirjan sisältö pelkkinä kysymyksinä, joihin vastaus löytyy yhdellä näpäyksellä. Vähintään yhtä mielekästä on lukea perusvaihtoehtoa, missä kirjan kappaleita edeltää niiden sisällön ytimeen viittaava kysymys ja sen jälkeen on kappaleesta yhteenvedon omainen otsikko. Sitten on erikseen versio, joka antaa lukijalle mahdollisuuden parannella entisiä tai laatia kokonaan uusia kysymyksiä ja otsikoita sekä lähettää viestejä tekijälle.

Alley Cats Sunnuntaina noteeraamme pienen elintarvikekaupan aivan vastapäätä eli noin 10 metrin etäisyydellä ulko-ovestamme. Ensimmäisenä ostoksena ostamme pullon viiniä ja hedelmiä. Seuraavalla kerralla kauppiasrouva muistaa meidät ja kyselee kuulumisia kuin vanhalta asiakkaalta. Samalla kertaa havaitsemme myös hauskan pikku kadun noin 30 metrin päässä ovestamme. Heti sen alussa on pieni perheravintola nimeltään Alley Cats. - Itse asiassa tarkkaan ottaen ei sitenkään perheyritys sillä sitä emännöi Julia Malone yksin yhtä välittömän tuttavallisesti kuin naapurin kauppias kauppaansa. Täällä tosin ei puhuta espanjaa, vaan englantia, koska Julia on syntyjään skotti.

Tällä pikku ravintolalla on oleva ihan kunniapaikka tämän matkamme muistoissa. Oheisessa kuvassa on Alley Cats nähtynä 'meille päin' eli siten että taustalla oleva kujan kapea suu on meidän kadulle kolmisenkymmentä metriä meidän ovesta. Kuvassa näkyy taannoisessa remontissa laitettu kauniin ruskea katukiveys vaaleine reunaraitoineen. Alley Catsin 'terassipöydät' ovat muuten ok, mutta hieman kallellaan. Kyllä niillä kuitenkin ruoka-astiat juuri ja juuri pysyvät. Helppo kuitenkin arvata että lautasia särkyy. Siksi emännällä on halpoja varastossa annettavaksi asiakkaalle 'dogibagiksi' kuten meille keskiviikkona, kun ei puoliso jaksanut syödä koko hienoa panga-kalaa. Minä söin loput seuravan päivän lounaana. [Askelia 2992 = 1,9 km]

22 ma Fuengirola

Maanantai on sitten eräänlainen kohtalon päivä, kohtalokas päivä. Päätämme lähteä verestämään muistoja myös Fuengirolaan, missä olemmekin olleet ensi kerran jo vuonna 1994 tai 1995 (eipä löydy merkintää mistään kalenterista, vaikka Girasolissa kävimme Viljo Ratiaa tervehtimässä) ennenkuin tiesimme mitään, edes nimeä tästä lempipaikastamme vuoren rinteellä 300 metrin korkeudella ja 3 kilometrin etäisyydellä merestä olevasta Pueblosta kuten Benalmádena puebloa seudulla tuttavallisesti nimitetään, muuten aivan kuin kotona Nilsiässä Kyläksi Nilsiän keskustaa eli kirkonkylää yhä vielä nimitetään kaikkialla ympäristön kylissä, vaikka Nilsiä on jo vuosia ollut kaupunki.

Futispatsas Rantapaseo Peseta
Muistamme rantapaseon, jolla aina on kulkijoita ja jonka varrella söimme herkulliset sardiinit edellisellä matkallamme (eipä kuitenkaan matkakertomuksesta löydy nimenomaista mainintaa). Nyt käymme ensin ostamassa kirjakaupasta Marjan minua varten varaaman Carlos Ruiz Zafónin uusimman kirjan El Juego del Ángel (Enkelipeli). Sitten kävelemme aikamoisen matkan Los Bollichesiin, missä käväisemme suomalaisessa Hemingway kirjakaupassa ja suuntaamme rannan sardiineja etsimään. Löytyvät ja ovat juuri niin hyviä kuin muistimmekin. Nyt sitten junalle. Aika kävely vielä. Pysähdymme hengähtämään suomalaisessa Thelman kahvilassa aivan aseman vieressä.

Siellä se sitten tapahtuu tai jossakin siinä lähellä. Minulta häviää lompakko. Rahaa 50 euroa, ajokortti, luottokortti, kelakortti ym. Huomaan noustessamme asemalle. Kiireesti samoja jälkiä takaisin katse tarkkana. Olisiko pudonnut. Tuskin. Kahvilassa kerrotaan, että viimeksi lauantaina... Älyän pian, varmaan alle puolen tunnin sisällä, soittaa Visan peruutusnumeroon. Siellä tietenkin asia hoituu saman tien ja pannaan uusi kortti tulemaan. Eihän ollut koodia lompakossa? Ei ollut. Löytötavaratoimistosta sopii kysyä, jos vaikka joku olisi löytänyt. Oliko osoite ja puhelinnumero? Oli. Sitten löytötavarasta automaattisesti otetaan yhteyttä. - Kyllä puolisolta jonkinmoisen läksytyksen saan, sanoisinko: aivan aiheesta!

Välillä olenkin oppinut pitämään lompakkoa etutaskussa, mutta sitten taas lipsahtaa takataskuun, missä se nytkin oli. Helppo saalis, vaikka olinkin liikuntaongelmieni takia muka koko ajan jonossa viimeinen, ei ketään takana. Onneksi vain 50 e. Muu matkakassa salataskussa edessä vyön alla ja passi tallelokerossa. Oppisinkohan jo? Varsinkin kun ei ollut ensimmäinen kerta. Tosin edellisestä on yli 30 vuotta, Pietarissa, silloisessa Leningradissa, bussissa. Yhden asian ainakin opin luullakseni parempaan suuntaan: ostan torin varren kaupasta 5 eurolla tekonahkaisen lompakon, kooltaan puolta pienemmän. Kuvittelen, että on paljon vaikeampi onkia takataskusta kuin tuo edellinen, jonka yläosa pullotti taskun reunan yläpuolella. Ei seteleiden tarvitse olla suorassa, vaan voivat olla kahteen osaan taittuvan lompakon taskussa, suorassa kylläkin kun lompakon aukaisee.

Orpo tunne mielessä ja häntä koipien välissä palailemme kotikylään. Voisiko sielläkin tapahtua tällaista? Tuskin. Eihän siellä ole edes turisteja, vain omaa väkeä. [Askelia 8626 = 5,6 km]

23 ti Mijas

Hiukan vieläkin mieltä kirpaisee eilinen epäonni, mutta toisaalta virkistää aivan odottamattoman hienosti sujuva dialogisointityö. Vaikka tietokone ajan mittaan senkuin vain paranee kuten vuosikertaviini (on myös päinvastaisia kokemuksia - molemmista), on kovalevy niin monta kertaa vuosien mittaan tuhoutunut, että olen oppinut varmistamaan. Nytkin on puserontaskukokoinen 500 gb kovalevy mukana. Joka ilta talletan sille päivän työt. Olen monesti ihmetellyt, miten voi tietokone ajan mittaan tulla paremmaksi, mutta selityksen täytyy olla, että se on automaattisesti verkon kautta päivittyvä ohjelmisto, joka saadaan yhä parempaan kuntoon.

Kotitoimisto Minä siis jään tietokoneen ääreen, mutta puoliso lähtee bussilla Mijakseen eräänlaiselle pyhiinvaellusmatkalle. Varmaan joka kerta olemme tuossa vuoren rinteellä vielä meitä korkeammalla olevassa kylässä käyneet. Viimeksi, ei olikin viimeistä edellinen kerta 2007 syksyllä, toin sieltä tuliaisena ankaran vatsataudin, kun katukuppilassa huonosti lämmitetyn paellan söin. Vastapainoksi saimme sentään kuulla aivan mahdottoman upeata kitaran soittoa. Nyt on kovan onnen vastapainona aivan mahdottoman hieno kirja (onkin tuossa kuvassa pöydällä), jonka otteesta en millään pääse irti (enkä välitäkään päästä, 667 svua saan varmaan vähän yli viikossa loppuun) ja varsin mukavasti onnistuneet, siis eiliset valokuvat. Kivoja kuvia saadaan tänäänkin, kun jatketaan kotiseutukierrosta tutuilla ja ennestään tuntemattomillakin kujilla.

Puolison ollessa retkellään arvaan hänen myös lounasta nauttivan ja itse menen tutustumaan lähimpään paikkaan eli Alley Catsiin, jota sen emäntä Julia Malone, Britanniasta, Skotlannista, kotoisin, pitääkin auki siestan yli. Tämän tietäen saan minäkin vielä kahden jälkeen aivan mahdottoman herkullista panga-kalaa. Näyttää ja maistuu turskalta ja onkin kuulemma sen sukulainen. On leivitetty ja öljyssä keitetty. Leipää emäntä kovasti kehuu, mutta minä en oikein ole vakuuttunut. Kerron ruisleivästä Suomessa. Se olisi poikaa kalan kanssa. [Askelia 1296 = 0,8 km]

24 ke Joulukonsertti

Tänäänkö se oli, kun päätämme vaihtaa ruokajärjestystä niin, että syömme lounaan ravintolassa ja iltapalaa kotioloissa. Syömme tietenkin edelleen kalaherkkuja, tällä kertaa torin toisessa ravintolassa. Kalaa nimeltä Dorada (vai olikohan sittenkin Rosada), hyvää joka tapauksessa. Muuten Balashovin dialogisointia oikein urakalla ja suurella mielihyvällä.

Taaskin on puolisolla omaa ohjelmaa: suomalainen Joulukonsertti Fuengirolassa. Tapaa tuttuja, Matin ja Marja-Liisan, jotka ovat lähimpiä naapureitani Nilsiässä, asuvat vanhassa vesitornissa - siis koti sienessä, silloin kun Nilsiässä asuvat. Enimmäkseen asuvat täällä Fuengirolassa, missä heidän neljä lastaan ovat koulussa. Koulua voi täällä käydä suomalaiseen ylioppilastutkintoon saakka. Fuengirolan suomalaisasutus vastaakin pientä suomalaista kaupunkia, muistaakseni 25000 suomalaista eli juuri sen verran kuin on asetettu kuntakoon minimirajaksi Paras-hankkeessa, jolla tähdätään kunnallisten palveluiden kannattavaan tuotantoon. Matti ja Marja-Liisa olivat kesällä noin viiden metrin päässä ja riensivät apuun, kun kompuroin ja kaaduin naamalleni asvaltille kiusallisin seurauksin juuri ennen viime kesän Tsaarien vesireitti-risteilyä. En sitten saanut esityskelpoista valokuvaa 'päämieheni' Balashovin kanssa Moskovassa, kun puolet kasvoista oli mustana. Nyt en siis hyväntekijöitäni tavannut. [Askelia 3550 = 2,3 km]

25 to Kylpylä, Málaga

Emäntä lähtee taksimatkan päässä olevaan ystävän käyttämään ja suosittelemaan kylpylään. Vähän harmittaa, etten minäkin lähtenyt, kun ei siihen matkaan mitenkään liikaa kävelemistä olisi liittynyt. Mieluummin tässä kuitenkin varoo kuin katuu. Maanantain kävelyt jo hieman varoittivat. Moskovan matkalla tuli kesällä neljässä päivässä yhtä paljon askelia kuin nyt kahdeksassa. Silloin kesällä juuri näissä tämän matkan lukemissa polvi kipeytyi ja oli kaksi kuukautta kipeä, ei puhettakaan lenkkeilystä. Paino alkoi nousta... Sitten ihmelääke Glucosamin ja 12 päivän kuluttua olin lenkkikunnossa. Uinti ym kylpylärutiinit nyt eivät kuitenkaan polvea rasittaisi.

Panga Tänään joka tapauksessa menemme yhdessä naapurin Julian herkkuja maistelemaan, siis jo toisen kerran samaan paikkaan, vaikka olimme ajatelleet, että joka kerran eri paikassa. Nyt saa puolisokin panga-kalaa, josta sitten lähes puolet viedään kotiin huomiseksi. Minä nautin kanaa emännän kehittämässä mango-kastikkeessa grillattujen vihannesten kanssa. Ruoka kaikin puolen moitteeton juttu, mutta tämän käynnin yllättävin ja paras anti on ihan jotakin muuta.

Omakortti Katseeni kiinnittyy nimittäin 'Menu del Día' ruokalistaan. Miten se onkaan tehty? Puolikas A4, siis A5, on laminoitu siten että se kestää kosteutta ja tuhruja, voidaan pyyhkäistä siistiksi kostealla rievulla. Juuri sopivan jäykkä, että pysyy suorana, vaikka kulmasta pitää kiinni. Minulla taitaisi olla käyttöä tällaiselle. Olen tapani mukaan tehnyt 100 postikorttia valmiiksi painettuine osoitteineen kotona. Jouduin ne tekemään tavalliselle paperille, kun käytössäni ollut valokuvapaperi, joka ei muutenkaan kovin hyvin sovellu kaksipuoleiseen painatukseen, oli niin kuivunut, ettei muste tarttunut, vaan tuhri ja pilasi koko arkin. Voisiko paperikortit laminoida ja saada vetelästä jämäkän?

Laminator Menu Del Día Keskustelen asiasta Julian kanssa. Juu, hänellä on laminointilaite. Saisinko kokeilla yhden arkillisen eli neljä korttia? Kyllä se käy käden käänteessä. Loppujen lopuksi jää kokeilematta, kun olemme muutenkin vakuuttuneet tuloksesta. Julia antaa minulle koneen lainaksi, myy 3 eurolla 25 laminaattiarkkia, jotka siis riittävät 100 korttiin. Konekin kuulemma maksaa vain 15 euroa tai jotakin sellaista. No eipä ole kallista. Saksetkin saan lainaksi. Huomenna lupaan palauttaa. - Voisiko tällaista sattua jossakin isossa turistipaikassa?

Minä kortteja kotona (ihan tekee mieli näin sanoa: kotona, niin kotoisaksi on olo käynyt) laminoin ja melkein saankin valmiiksi. Leikkaan 4x100 eli neljäsataa kortin sivua. Näyttävät ihan hyviltä, mutta sitten kuitenkin keksin, että ilman valkoista reunaa vielä parempi. Laminaatti ottaa kiinni paperiin, eikä reunalla ole siinä suhteessa merkitystä. Ei muuta kuin toiset 400 kortin reunaa. Niin että 800 leikkausta. Loistavat sakset: terävät kuin partaveitsi, mutta sormien sijoissa on toivomisen varaa. Sormet punaisena saan homman tehtyä.

Meidän kauppa Postipylväs Enpä vie vielä postiin, Julialle on näytettävä huomenna, kun niin hyvin onnistuu. Vielä tätä kirjoittaessa jo yli viikon kuluttua korttien postittamisesta odottelen kortinsaajien reaktioita. Aina joku kuittaa. Muualta saattaakin viipyä parikin viikkoa, mutta Virosta ja Ruotsista tulevat parissa päivässä. Hiipisikö pelko puseroon, että Espanjan posti heittää roskikseen, kun merkki on laminaatin alla. Voisivat kuvitella, että ukko on ostanut yhden merkin ja printannut sen jokaiseen korttiin. Mutta ei, kyllä sen helposti näkee, että merkkien kohdalla on kohouma ja merkit eivät ole samassa asennossa kuten olisivat jos olisi printattu. - (Nytpä onkin ensimmäinen kuittausviesti tullut, Liettuasta, nytkin jo menetetyksi luullulta kontaktilta. Ja samanlainen kutsu tulla käymään kuin oli peräti kolmessa ensimmäisessä kuittausviestissä Moskovan matkan jälkeen. - Aivan upea juttu! Kaikki vaivat kerralla palkittu. [20101207])

Rosario ja perhe Illalla käymme sitten vielä Málagassa, mistä meillä on - yllätys, yllätys: vanhimmat yhteiset ulkomaanmatkamuistot (ei kuitenkaan tällaista matkakertomusta). Olimme nimittäin nuorena parina 1965 nimenomaan Málagassa. Siihen aikaan ei ollut vielä näitä seuramatkoja, tai niitä oltiin juuri aloittelemassa (Keihänen). Minä olin opiskellut vuoden, vai olinko silloin jo kaksi, espanjaa ja ostimme pelkästään lentoliput. Vanha venäläinen sananlasku sanoo "Язык до Киева доведет" eli 'Kielitaidolla pääsee vaikka Kiovaan'. Ensimmäiseksi yöksi oli sentään varattu hotelli. Loput (Madrid, Pariisi, Örebro) selvitettiin Kiovan periaatteella. Kuvassa on silloinen Pensión Montañesan emäntä Rosario de Órtega, johon vuosia pidimme yhteyttä joulukorteilla puolin ja toisin.

Taksi guide: Málaga por la noche Nyt käytiin ensin ostoksilla El Corte Inglés tavaratalossa ja sitten 'Kiovan systeemillä' otettiin taksi ja ajettiin ylös vuorelle katsomaan Málagan iltavalaistusta. Harmittaa hirveästi, ettei tämän retken valokuvaaminen onnistunut sen parmmin. Jotenkin 45 vuoden takaiset muistot väkevinä tulvahtivat mieleen, kun jalkojen juuressa näkyi Málagan härkätaisteluareena. Siellä kävimme. Täytyykin katsoa osaisinko laittaa tähän videon siitä nimenomaisesta härkätaistelusta (kahdessa vaiheessa kaitafilmistä videoksi). Tässä se on (1.65 Gt), ensimmäinen ja viimeinen näkemäni härkätaistelu [alkukuvien jälkeen]. Jos nyt joku tulee katsoneeksi, pyytäisin kommenttia, jos onnistuu: askokorpela@gmail.com. Ainakin minulle onnistuu. Ei muuta kaipaa kuin vähän paso doblea päälle, kun ääni alkuperäisestä puuttuu. Sen jälkeen olimme syömässä ja tarjoilija näytti, miten sitruunalohkosta oikeaoppisesti puristetaan mehu: haarukka poikittain keskelle ja puristus päistä kohti haarukkaa. Sen jälkeen on aina näin tehty. On se hassua, kuinka joku pieni asia voi näin tarttua mieleen! Taksille annoimme nyt hyvät juomarahat, sillä hän kunnon oppaan lailla näytti maiseman ja seikkaperäisesti selosti nähtävyydet (espanjaksi). [Askelia 4419 = 2,9 km]

26 pe Sepiakeitto

Palautan Julialle työvälineet ja näytän kortteja. Hänenkin mielestään niistä tuli hyvän näköisiä. Taidanpa hankkia itselleni laminointivälineet. Voihan niistä olla iloa muussakin asiassa kuin korttien tekemisessä, ja vaikka ei olisikaan... Tänäänkin löntystelemme lähiympäristön kujilla. Olemme useampaankin kertaan etsineet paikkaa, missä Sanna tyttäremme perheineen oli majoitettuna heidän kanssaan täällä kolme vuotta sitten käydessämme. Emme millään löydä paikkaa. Torilta lähdettiin kapeata kujaa kuten nyt meille, mutta sitten käännyttiin oikealle ja vähän matkan päässä vielä oikealle. Siinä oli tapaspaikka vastapäätä. Nyt ei sellaista löydy kolmannellakaan yrittämällä. Ihan kuin olisi katuja muutettu. Sitä emme kylläkään usko, vaikka remonttia onkin tehty. Jotenkin vain sekoilemme.

Sateen suhinaa Tänään meidät noudetaan jo toisen kerran ystäviemme Marjan ja Jaakon kotiin läheisessä Tio Charles Urbanisaciónissa eli lähiössä. Se on kymmenkunta vuotta sitten rakennettu uskomattoman kaunis kokonaisuus, varmaan parisataa asuntoa kaavassa, jossa ei ole kahta samanlaista kohtaa. Ei ehkä ole lähinnä käärmemäisesti kiemurtelevissa (rivi)taloissakaan kahta samanlaista. Käsittääkseni tyyli on jollakin tavoin 'maurilainen' eli kotoisin Välimeren etelärannalta. On kaariportteja, vinoja kulmia, patioita, erittäin kauniita ja hyvin hoidettuja istutuksia. Jaakko kylläkin kertoo ihmettelevänsä, miten alueen sisälle pääsee esim palokunta tai miten ambulanssi. Autoilla ei nimittäin ole pääsyä, ei lupaa eikä ole fyysisesti mahdollista. Kauniita ovat paikat joka tapauksessa.

Sépia keitto Nautimme aivan mainiota sepiakeittoa. Sepia on mustekala, jonka nimen mukaan myös on olemassa nimitys sepiansininen. Keitossa ei kylläkään ole mitään sinistä. Kuten tiedetään, mustekala on melko sitkeätä, joten sitä keitetään pitkään. Se myös sietää ja itse asiassa vaatii aika jämerät mausteet. Mutta jos mausteita osaa ja uskaltaa käyttää, on loppputulos herkullinen ja vahvaa ruokaa. Muuta ei tarvita kuin leipää ja viiniä. Itse keittoon tietenkin laitetaan muutakin kuin mustekalaa eli vihanneksia, mahtoikohan olla perunaakin. [Korjaus emännältä itseltään: sepian lisäksi vain perunaa pehmeäksi keitettynä - ja paljon mausteita.] Mukavat pöytäpuheet höystävät matkamme viimeistä ateriaa niin että aika menee kuin siivillä. Ikäänkuin siipien suhinaa alkaakin kuulua. Mutta sitä se ei ole, vaan aikamoinen sade alkaa vihmoa. Taksilla sade voitetaan ja kutakuinkin kuivina kotiin päästään.

Laukut pakataan, sillä aamukuudeksi on taksi tilattu. Äkkiä nämä on pakattu, kun eivät ihan kokonaan ole purettukaan. Mitään kun ei tavaroita näy missään, täytyy kaiken olla pakattu. Ennätän vielä monta tuntia tehdä dialogisointia ennen nukkumaan menoa. [Askelia 3581 = 2,3 km]

27 la Kotimatka

0600 Lähtö lentokentälle.
Sataa. Minua kyyditetään rullatuolissa kuten tänne tullessakin. On ihan aiheellinen asia, sillä matka on pitkä ja tietokonekin painaa. Tiskillä on iso ilmoitus: 'Juomarahan antaminen kielletty'. Aikamoinen paperi tästä noin 15 minuutin maksuttomasta palvelusta täytetään. Varmaan olisi yksinkertaisempi asia, jos huomaisi tilata samalla kuin lentolipun tiedot annetaan. Tullessa oli ihan erikoisen ystävällinen nuori mies, joka opasti monessa asiassa. Matkakin oli paljon pitempi. Annoimme 4 euroa juomarahaa. Kieltäytyi ensin, mutta sitten kuitenkin otti. Jälestä päin kuulimme, että tuntipalkka on 4 euroa, niin alhainen, koska oletetaan asiakkaiden antavan juomarahaa! Mikä lienee totuus?

Kööpenhaminassa ajettiin sähköautolla hurjaa vauhtia erityiseen odotushuoneeseen. Ilmoitettiin, että pitää olla siellä takaisin taas tuntia ennen koneen lähtöä ja meidät tullaan noutamaan. Ei tultu, joten 15 minuuttia odotettuamme marssimme omin avuin lähtöportille noin 10 minuutin matkan. Sauvojen kanssa ihmisvilinässä ei ole yhtä yksinkertainen juttu kuin lenkkipolulla. Kööpenhaminassa meillä oli hyvää aikaa syödä kunnon lounas. Kaikki lennot menivät varsin mukavasti. Helsingissä odotti lumi ja jää. Hyvin kuitenkin taksi tiellä pysyi. Paluumatka vei kaikkiaan 12 tuntia. Tuskin kuitenkaan edes väsyimme. [Askelia 3017 = 2,0 km, Yhteensä 34549 = 22,0 km]


    Lähetä palautetta!

    Kirjoita tähän palautteelle otsikko

    Kirjoita palaute tähän

    Kirjoita tähän nimesi

    ..ja tähän sähköpostiosoitteesi

    Esille: Etunimi Sukunimi, Etunimi, Nimilyhenne (kuten AJK), Kuva (lähetä k?)?
    Tämän palautteen saa Asko Korpela  Palautesivu


Asko Korpela 20101211 (20101205) o  Kotisivu o  Matkat o WebMaster