Tsaarien vesitie

Yllä olevasta Googlen 'elävästä kartasta' voit haluamallasi tarkkuudella seurata koko reittimme kulun.

Niin erikoinen matka on tehty, että hirvittää matkakertomuksen aloittaminen. Eipähän siinä muuta kuin aikajärjestyksessä kuten aina ennenkin, mutta mitä tässä kertoisi ja mitä jättäisi kertomatta ja että muistaako tässä nyt edes parhaat palat, kun melkein minuuttiohjelmalla toimittiin. (Viereistä kuvaa näpäyttämällä näet reitin suurempana ja joukon linkkejä koskien reitin varrella olevia paikkoja.)

Tavallisesti on matkusteltu ennestään tutussa intiimissä joukossa. Tälle matkalle lähdettäessä ei ollut tietoa kenestäkään ennestään tutusta mukana olijasta. Muutama sitten kuitenkin on. Ja matkan edistyessä tutustutaan moniin henkilöihin. Jos toinen viikko vielä oltaisiin, olisi tuttujen lista pitkä ja tämä matkakertomus tavoittaisi aikamoisen joukon mukana olleita. Saattaisi syntyä mukavaa keskustelua ja jälkipuintia, sillä keskustellen sulateltavaa asiaa tällä matkalla on totisesti yllin kyllin. Jakelen kyllä tapani mukaan nimikorttejani siinä toivossa, että ihmiset viestittelisivät, mutta en tule huolehtineeksi, että itse saisin sähköpostiosoitteita. Kokemus on, että jos en niitä erikseen ota, ei niitä omia kortteja jakamallakaan saa. Tässä linkki sivulle, josta saat minun korttini. Sen voit tallettaa omalle levylle ja korvata tiedot omillasi. Tosi kätevä.

Vaikka otettaisiin huomioon sekin, että aina viimeksi tehty matka, asia mikä hyvänsä, tuntuu olevan ihan paras kaikista, niin uskon että tämä säilyy yhtenä kaikkein hohdokkaimmista vielä monen uudenkin viimeisen jälkeen. Harvaa matkaa on etukäteen niin odotettu ja jännitetty kuin tätä. Suomessa ruokitaan sellaista mielikuvaa, ettei Venäjällä mikään toimi ja kaikki on tavalla tai toisella rempallaan. Minun kyllä pitäisi tietää paremmin, kun olen 50 vuotta venäjää opiskellut ja ehkä lähes parikymmentä kertaa Venäjällä käynyt, tosin vain puolen tusinaa kertaa Neuvostoliiton jälkeen enkä koskaan näin kaukana Pietarista ja Moskovasta. Heti jo tässä on todettava, että kaikki onnistuu sataprosenttisesti.

Minua askarruttaa etukäteen jo sekin, että miten niin suuri joukko pystytään kuljettamaan junalla. Junalippuakaan kun ei saatu ja pitäisikö sitä nyt sitten syödä jo kotona kunnolla, kun tällainen joukko (tietojen mukaan 240) ja vain yksi ravintolavaunu. Ei siis ehkä mitään mahdollisuutta aloittaa venäläistä herkuttelua jo junassa. Edelliseltä vuoden takaiselta matkalta hyvät kokemukset. Vielä asemalla ihmetyttää, että mitenkä tässä nyt tällaisella liikuntakyvyllä... Mutta ei niin mitään ongelmia. Ehkä on Tullevi jopa noteerannut liikuntakykyä koskevan valitteluni ja merkinnyt paikat heti ensimmäiseen vaunuun.

Vaunupalvelija Olgaan tutustumme heti ja Olga kiikuttaa meille menun ja lupaa tuoda ravintolasta ihan mitä vain. Valinnan varaa on, mutta kauan emme mieti: Julienne ja kalaseljanka. Näitä on mahdotonta ohittaa. On kyllä hyvä, ettemme tule tutkineeksi viinilistaa, vaan tilaamme juhlan kunniaksi koko pullon, joka sitten maksaakin melkein tuplasti aterian hinnan. Olga on laskua tuodessaan selvästi hyvin huolissaan, että mitä sanoisimme. Mutta hyvä vain kun ei katsottu etukäteen hintaa. Olisi jäänyt ottamatta, olisi ollut iso vahinko, sillä ikinä en ole näin hyvää viiniä maistanut. Enää en muista muuta kuin että ranskalaista on ja hinta 1500 ruplaa ja vuosikerta 2002. Tämän jälkeen emme sitten viiniä enää tilaakaan, paitsi shampanjaa. Venäjä ei ole mikään viinimaa, mutta kylläkin shampanjamaa, siis kuohuviinimaa. Sen olemme aina tienneet. Sovjetskoe igristoje on aina kelvannut minullekin, vaikka ei muu shampanja.

Edellisellä Moskovan junamatkalla ihmettelin, sitä kuinka Pietarin molemmin puolin juna keikkuu aivan hirveästi kuin ennen 1970-luvulla, jolloin tätä väliä useammin matkustin. Hirvitti, että pysyykö sitä edes vuoteella, mutta keikuttaminenhan tapahtuu sivusuuntaan, joten ei ongelmaa. Ja ihan kuin ei niin paljon olisi keikkunutkaan. Silti ihmettelemme suuresti, miten pystytään pikapuolin luvattu 3 tunnin junamatka Pietarin ja Helsingin välillä toteuttamaan. Ainakaan ensimmäiselle vuorolle meistä ei ole lähtijöiksi. - Keikuttaa alkuun, ei sitten enää siellä kauempana. Hyvin nukutaan.

0713ti Moskova

Nyt juhlitaan sitä, kun olen saanut saman kirjan käännettyä englanniksi, tietysti 'bad English', mutta ei se mitään. Sitä ei ole tarkoitus julkaista painettuna, mutta se on jo netissä dialogimuodossa, keskusteluna. Sen kunniaksi on tarkoitus nostaa lasillinen. Se menee kuitenkin myttyyn sikäli, että muistamme asian vasta Punaisella torilla. Lev syöksyy saman tien GUM tavarataloon. Pelkään, että sinne häviää koko mies eikä enää meitä löydä. Pitkään viipyykin, mutta kuitenkin meidät tavoittaa konjakkipulloa heilutellen. Laseja ei siihen hätään saada, joten vaimo ensin, minä sitten ja lopuksi Lev kadulla pullon suusta naukut siemaisemme. ... ja onkin hämmästyttävän hyvää tavaraa. Unohdan valokuvan, joten pitää vielä uudistaa. En nyt ryyppykuvilla ylvästelisi, mutta tämä on ihan erikoistapaus. Edellisen kerran nosteltiin pari kuukautta sitten Skype näköpuhelimessa, kun sain englanninkielisen käännöksen valmiiksi.

Moskovan kuvia

Että harmittaa tuo musta silmä: kaaduin pää edellä asvaltille pari päivää ennen lähtöä.
Veltto nilkka: kengän kärki osuu maahan ja silloin mennään.
Pahemminkin on samasta syystä sattunut.
Näpäytä tästä lisää kuvia verkkoalbumissa

Hetkeksi oikaisen isännän vuoteelle sillä aikaa kun hän käväisee kaupassa ja rakentaa todellisen herkun: kylmän Okroshkan, kaljakeiton, jota edellisellä kerralla maisteltiin, oliko se Jolka-Polka vai mikä -nimisessä ravintolassa. Nyt heti kotiin tultua kaivan netistä reseptin ja tässä joku kerta laitan ja emännällekin tarjoan, kun ei nyt näissä herrakekkereissä mukana ollut.

Kauan emme ennätä lepäillä, sillä on lähdettävä laivalle. Nyt ei kannata taksia ottaa, sillä metro on ainakin yhtä nopea ja paljon halvempi. Melkein tunti menee matkaan metrolinjan eteläpäästä pohjoispäähän. Koliseva meteli on niin kova, ettei keskustelusta tule mitään. Jos nyt saan isäntäni houkutelluksi Suomeen, täytyy näyttää Helsingin metroa. Siellä sana kuuluu. Metroasemalta on vielä yllättävän pitkä nyrkkitaksimatka laivalaiturille. Mitään hätää ei kuitenkaan ole, sillä laivan lähtöön on vielä toista tuntia. Hyvästit heitetään. Minun käy vähän sääliksi isäntää, kun niin pitkän matkan joutuu edes takaisin reisaamaan. Muistoksi jää reppuuni isännän uusin kirja ja emännälle kaunis korurasia. Lev Evdokimovitsh saa venäjänkielisen laitoksen lukupiirissämme juuri lopettelemastamme Tom Wolfen teoksesta Turhuuksien rovio, yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Äskettäin jouduin ostamaan itselleni uuden askelmittarin, kun entinen hävisi (nojatuolin poimuun). Sitten löytyi ja nyt saa Lev sen uuden, tuntuukin olevan mieluisa ahkeralle lenkkeilijälle.

Tällainen oli risteilymme Moskovan episodi, minulle hyvin mieluisa ja tärkeä, kun jatkuvasti jo useamman vuoden ajan olen täällä nyt tapaamani filosofin tekstejä käännellyt ja nettiin väännellyt. Loppua ei sille puuhalle todellakaan ole näkyvissä.

20100713-19 Laivalla

Aika ei missään vaiheessa käy pitkäksi. Ei ole aikaisempaa kokemusta tämän tapaisesta risteilystä, joten vertailukohtaa ei ole muuta kuin etukäteiskuvitelmat. Näin mielenkiintoiseksi ja hyvin järjestetyksi en osannut matkaa etukäteen kuvitella. Voitaisiin ihan hyvin puhua laivaseminaarista risteilyn asemesta. Mutta on ymmärrettävää, että 'Slaavilaisen kulttuurin laivaseminaari' ei ehkä myisi yhtä hyvin kuin 'Tsaarien vesitiet'. Vesitie on kymmenine sulkuineen ja vilkkaine laivaliikenteineen kiinnostava asia, mutta ainakin yhtä kiinnostava on tarjottu hengen ravinto ja samaa voidaan sanoa myös ruumiin ravinnosta. Molemmat jälkimmäiset selvästi ylittivät etukäteiskuvitelmien odotukset. Kyllähän siinä mainiossa brosyyrissa tarkemmin katsoen on otsikkonakin 'Asiantuntijan matkassa', mutta ei sitä niin tosissaan osannut ottaa.

Tsaarien vesitie: luento-ohjelma 0714 Jyrki Härkönen: "Keisareista tsaareihin - Venäjän hallitsijoiden valta ja kunnia". 0714 Ilmari Hakala: "Venäjän suuret rakennusprojektit ja kanava järjestelmät". 0715 Ilmari ja Leena Hakala: "Suomalaiset sotavangit Venäjällä". 0716 Jyrki Härkönen: "Sääntöjä vai sivistystä? - luostarit Venäjällä". 0717 Ilmari ja Leena Hakala: "Suomalaiset kansat Venäjällä". 0717 arkkipiispa Leo: "Karjalan kieli". 0718 Leena ja Ilmari Hakala: "Suomalaiset venäläisessä kirjallisuudessa".

Joka ainoa luento on hyvin huolellisesti valmisteltu ja esitetään vapaasti, sellaisenaan menisi mihin hyvänsä yliopistotason Studia Generalia luentosarjaan. Kaikki esitetään vielä kahteen kertaan täydelle salille, sillä varsin suureen luentosaliin mahtui kuitenkin vain puolet risteilyvieraista kerrallaan. Sama järjestelmä on ravintolassa: toimii kahdessa vuorossa, joihin ihmiset on jaettu etukäteen annetun hyttikortin värin mukaan: keltainen tai punainen. Selvä, mutkaton ja nopea jako.

Olen pyytänyt luennoitsijoilta lyhennelmät luennoista laitettavaksi tästä aukeavalla linkillä luettavaksi. Mahtavatko muistaa. Kehtaisinko muistuttaa? Vaikka olen itse 50 vuotta venäjää ja venäläistä kulttuuria harrastanut, vain murto-osa näiden luentojen sisällöstä oli minulle ennestään tuttua.

(20100924: Tänä aamuna riemukas löytö! Uutta selainta kokeillakseni laitoin hakuun sanan Jyrki Härkönen. Monen mahdollisen joukosta oli helppo tunnistaa se oikea. Kerta kaikkiaan loistava sivusto: Jyrki Härkösen kirjasto. Siellä sitä on ihan mainintojakin tällaisilla matkoilla pidetyistä luennoista. Ja sieltä löytyy tarvittaessa myös jo kaipaamani sähköpostiosoite. Löytyisiköhän Ilmari Hakalasta samaan tapaan? Nyt ymmärän, mitä Jyrki tarkoitti sanoessaan "Ehkä syksyn mittaan". Saattaa siis ilmestyä näitä meille pidettyjä luentoja hänen kirjastonsa sivuille, kuten siellä on aikaisempiakin. Heti laitoin linkin paitsi tähän, myös etusivulleni. Koko etusivuni saattaa kokea myllerryksen. Näyttää surkealta vuosien mittaan kokoon harsitulta tilkkutäkiltä Jyrkin tyylikkääseen systeemiin verrattuna. Sieltä se tarjoutuukin uuden sivuston alku kenelle hyvänsä. Noh, enpä enää löydäkään, vai oliko se Chromen lupaus, antaa kotisivutilaa?)

Varsinaisia luentoyhteenvetoja odotellessa tästä aukeaa mainion päiväohjelmamme toinen sivu, jolla reitti on esitelty nasevin historiallisin viittauksin.

Tsaarien vesitie: retkiohjelma 0714 1630 Laiva saapuu Uglitsiin, opastettu kaupunkikiertokävely, jonka kohteina ovat mm. Kreml kirkkoineen ja toimiva Ylösnousemuksen luostari (käännetään englannista tai venäjästä). Kaupungin (ven) sivu. 0715 1000 Laiva saapuu Jaroslavlin kaupunkiin. Kaupunkikiertoajelu, jonka aikana tutustutaan Unescon maailman perintökohteeseen, Jaroslavlin kaupungin kremliin ja kirkkoihin (käännetään englannista tai venäjästä), käynnit mm. Spasskin (Vapahtajan) luostarissa ja Profeetta Eliaan kirkossa. 0716 0400 Laiva saapuu Tsherepovetsiin 0600 Bussikuljetus suomalalaisten sotavankien muistomerkille. Muistotilaisuus Finlandia, Lulu Tanhuanpää Puhe, arkkipiispa Leo Runo Leena Hakala Seppeleen lasku Virsi" Oi Herra luoksein jää" Seppeleen lasku venäläisten sotamuistomerkille "Maa on niin kaunis" Puhe Ilmari Hakala Runo Leena Hakala Seppeleen lasku 0800 Laiva lähtee Tsherepovetsista. 0716 1700 Saapuminen Goritsyyn. Bussiretki Kirillo-Belozerskin luostariin, jossa opastettu tutustuminen (käännetään englannista/venäjästä). 1900 laiva lähtee Goritsysta. 0717 2000 Laiva saapuu Kizhin saarelle, opastettu kiertokävely. 2200 Laiva lähtee kohti Syväriä. 0718 1400 Laiva saapuu Syvärin kylään. 1400 Lisämaksullinen etukäteen ostettu bussiretki Aleksanteri Syväriläisen luostariin. 1700 Laiva lähtee kohti Laatokkaa.

0714ke Uglitsh

Täällä Uglitshissa kuulemme ylimaallisen ihanaa ortodoksista kirkkolaulua. Siitä on tullut todella suuri nautinto, jos ei nyt jokaisessa ortodoksisessa kirkossa, niin jokaisella kirkkojen katselukierroksella jossakin kirkossa. Ortodoksisessa kirkossahan ei ole urkuja eikä muutakaan musiikki-instrumenttia käytetä, vain ihmisen ääntä musiikissa. Ja millaisessa musiikissa! Onko mitään sen kauniimpaa? Kilpailee Isä Bachin parhaiden kappaleiden kanssa. Kerran olen kuitenkin hämmästyksekseni törmännyt jossakin ortodoksisessa kirkossa flyygeliin (tai sen tapaiseen). Jäi epäselväksi mikä oli sen funktio.

Uglitshin kuvia

Näpäytä tästä lisää kuvia verkkoalbumissa

0715to Jaroslavl

Wikipedia esittelee Jaroslavlia näin. (250 kilometriä Moskovasta koilliseen. Kaupungin keskusta, joka on Unescon maailmanperintökohde, sijaitsee Volga- ja Kotorosljokien yhtymäkohdassa. Vuonna 2002 Jaroslavlissa asui 613 088 henkilöä. Vieressä kaupungin vaakuna. Kaupungin nimi viittaa sen perustajaan ruhtinas Jaroslaviin, virallinen nimi: Jaroslav I Viisas; l-kirjain nimen perässä tekee nimestä paikannimen).

Jaroslavlissa olemme torstaina. Päivän kuvasaalis on kaksijakoinen.

Aamuvoimistelu

Aamulla hiivin joka-aamuiseen aamuvoimisteluun Aurinkokannelle. Surkean liikuntakykyni (myös surkea tasapaino) takia en itse osallistu, vaikka kotona joka aamu suoritankin 15 minuutin selkävoimisteluohjelman. Kuvista päätellen ihan kuin olisi lentoon lähdössä koko joukko tai eräistä kuvista päätellen harjoittelemassa Tshaikovskin Joutsenlampea, sitä iki ihanaa pienten joutsenten tanssia, jota lasten ja lastenlasten kanssa olemme rappusia alas monesti menneet.

Toinen osa kuvasaaliista on äärettömän kauniita kirkkoja.

Jaroslavlin kirkot

Lisää kirkkoja ja luostareita verkkoalbumissa

Näitä kirkkoja katsellessa, sisältä ja ulkoa, tulee väkisin mieleen joukko kysymyksiä: Pelkäsikö ateistinen kommunistihallinto sittenkin Jumalaa? Vai pelkäsikö se kansaa? Vai näitä kahta mahtavaa? Sillä ei kai näitä lukemattomia kirkkoja ole voitu hallinnon kaaduttua millään 20 vuodessa näin upeaan kuntoon laittaa? Sitä on kuultu kaikenlaista: kirkoista hevostalleja, varastoja, urheiluhalleja. Itselläni on muisto ensimmäiseltä Moskovan käynniltä vuonna 1970.

Kiikutan mukanani reikäkorttinipun - lisensiaattityöni aineiston - ja pyydän saada tavata tietokonekolleegoja. Tapaaminen järjestyy. Aamulla tapaan Sergein vanhan kirkontornin alakerrassa. Siellä on tietokonekeskus. Tornista on yläosa risteineen pyyhkäisty pois ja se seisoo kampuksen laidalla kuin ontto hammas (Berliinissähän on tai ainakin oli vastaava. Sen nimikin oli kansan suussa 'n hohlen Zahn'). Sergei ottaa korttipakkani ja sovimme uudesta tapaamisesta seuraavana aamuna. Näin käykin. Sergeillä on puolta paksumpi korttipakka ja siinä puolta enemmän reikiä ja korteissa pieniä puunpalasia (siis ihan totta). Toisessa kädessa valtava lakana, tulostus isolla paperilla. Kaikki lisensiaattityöni tietokonelaskelmat viimeistä desimaalia myöten samat ja vielä rapiat yllättäviä lisälaskelmia päälle. Siitä alkaa ystävyytemme, joka on jatkunut tähän päivään.

Jaroslavlin nähtävyydet

Mikä tässä nyt oli sitten niin painajaismaista? Se että opas oli opetellut asiansa sellaisenaan sanatarkasti kirjallisessa muodossa olevasta turistioppaasta. Mitä pahaa, jos hyvin kirjoitettu opaskirja? Tätä on ehkä vaikea sellaisen ymmärtää, joka ei ole tulkkina ollut. Tässä tilanteessa tulkinta on käytännöllisesti katsoen mahdoton tehtävä. Kerran on itselleni sattunut, että luennoitsija luki luentonsa suoraan paperista. Sen luonteva tulkitseminen on mahdoton tehtävä. Olisi pitänyt saada teksti edellisenä iltana. Olisin voinut kääntää paperille ja sitten lukea minäkin (ja luennoitsijan lukeminen olisikin ollut tarpeetonta).

0716pe Tsherepovets

Tsherepovetsin hautausmaa Kiitos hienoista valokuvista. Jäin kaipaamaan 5. päivän, Tsherepovets kuvia. Varhain aamulla saavuttiin Tsherepovetsin kaupunkiin, jossa sijaitsi toisen maailmansodan aikana yksi Neuvostoliiton suurimmista sotavankileireistä. Siellä oli yli tuhat suomalaista sotavankia. Kaupungin hautausmaalla on Heikki Häiväojan suunnittelema muistomerkki vankileirillä numero 158. En löytänyt näitä kuvia, onko niitä? Lähetän sähköpostiisi muutaman. Helga Lappalainen Vankileirin muistomerkki

Illan suussa tehdään Goritsyssa bussiretki Kirill Belozerskilaisen luostariin (eng wiki). - Mitenkähän tuo nimi oikein pitäisi suomalaiseen tekstiin laittaa? Venäjäksi: Кирилло-Белозерский Монастир, voitaisiin kokonaan 'suomentaa' Kirill valkeajärveläisen luostari. 'Belozerskilainen' on joka tapauksessa 'tårta på tårta' eli 'Belozerski' on jo adjektiivi sanasta 'Belozero' eli 'Valkeajärvi', mutta kun tuntuu, että juuri sitä muotoa käytetään (Jyrki varmaan osaisi suoralta kädeltä sanoa).

Tästä linkistä löytyvä kuva paikasta on todella upea, mutta eikö tämä itse asiassa ollut kaikista näkemistämme vaatimattomimmassa kunnossa? Sen ymmärtää, kun rakennuksia on näinkin paljon ja asukkaita muistaakseni varsin vähän. Mutta eipähän varmaan tällaisten paikkojen restaurointi pelkästään asukkaiden varassa ole. Mitenkä se olikaan? Täällä kerrotaan tarinaa luostarin mukkien ja muutaman kilometrin päässä olevan nunnaluostarin keskinäisestä kommunikaatiosta ennen kännykkäaikaa. Kelloilla viestejä kilkuteltiin. Mitä ne sanoivatkaan? Harmi kun ei jäänyt tarkemmin mieleen. Voisiko joku lähettää palautteena tietoa? 'Minuuttiohjelmassamme' kerrotaan myös toisesta, Pyhän Ferapontovin luostarista. Olikohan se siis se nunnaluostari? Tämän kuitenkin luulen tuon mainion kuvan perusteella tunnistavani nimenomaan Kirillin luostariksi.

Joka tapauksessa täällä sattuu minulle nolo kömmähdys. Saan varsin vihaisen huomautuksen liiasta innokkuudestani, kun tulkkia ajattelemattomuuttani pyrin 'auttamaan' eli ehättämään ennen häntä ääneen lausuttuine suomennoksineni. Omasta takaa on tällaisesta pelkästään hauskoja muistoja, kun eräs kaverini, joka venäjää osaa minua paremmin, mutta ei ole niin liukaskielinen tulkkina kuin minä, minua vastaavissa tilanteissa autteli. Minua se miellytti, mutta ymmärrän hyvin myös päinvastaisen asenteen. Anteeksi pyytelen, jos sattuu Belozerskin ryhmän tulkki tätä lukemaan.

Reittikartasta selviää, että ollaan kutakuinkin puolimatkassa Sheksna-joella, varmaan jonkinmoisella vedenjakajalla, sillä edellinen sulku oli nousua ylöspäin 13 metriä ja seuraava on 16 metrin pudotus ja sen jälkeen tiheässä tahdissa viisi muuta sulkua, joista kaikista yhteensä kertyy pudotusta 80 metriä. Korkealla emme ole, sillä lähtötaso on 112 metriä ja tulotaso 32 metriä merenpinnan yläpuolella. Koko pitkällä reitillä kertyy 20 sulkua, joista yksi, Jaroslavlissa käydessämme, kuljetaan läpi kahteen kertaan, mennen tullen - eikä kun niitä näyttääkin olevan kaksi lähellä toisiaan.

0717la Kizhi

Kizhin museosaari sijaitsee Äänisellä 65 km päässä Petroskoista. Ulkoilmamuseon kokoelmiin kuuluu 70 perinteistä puisen rakennustaiteen muistomerkkiä. Museon ytimeen, Kizhin Pogostan kokonaisuuteen, kuuluvat Venäjän vanhin, 22-kupolinen Preobrazhenjen (Kristuksen kirkastuksen) kirkko (v. 1714), Pokrovan kirkko (v.1764) ja kellotapuli (v.1874). Kizhin Pogostan muistomerkit ja sen rakennustaiteellinen ympäristö sisällytettiin vuonna 1990 Unescon maailmanperintöluetteloon. Kizhi on saanut nimensä ilojuhlista, Kizhin kisoista, joita nykyisin pidetään saaren museoalueella. Kizhin saari toimii historiallis-arkkitehtoonisena ja etnografisena museona. Se on myös Karjalan tasavallan suurimpia nähtävyyksiä.

Olemme täällä olleet ennenkin varsin värikkäällä retkellä, joten jätän kiertokävelyn tekemättä. Sattuukin sitten somasti, että joudun juttuihin toisen varovaisen kävelijän kanssa. Vaihdamme sähköpostiosoitteita ja tämän seurauksena on tällä sivulla nyt sitten Tsherepovitsista hienot kuvat ja pieni kertomus. Kovin olisi mieluisaa, jos muutkin mukana olleet tämän sivun lukijat viestittelisivät ja toimittaisivat muiden katsottavaksi sopivaa aineistoa.

Viereistä kuvaa pidän eräänä parhaista, ainakin tärkeimmistä retkellä ottamistani kuvista. Siinä on kaikilla poseeraajilla retken onnistumisesta kertova ilme (näpäytä kuvaa että todella näet). Leenan päätä satutin tarkoituksella taustalla näkyvän kirkon alapuolelle kuvitellen pystyväni kuvankäsittelyn avulla tekemään kirkosta kullanvärisen kruunun hänen päänsä päälle kiitokseksi niin monista kovin kauniisti lausutuista runoista. Eipä onnistunut kuvankäsittely. Sanoiksi jäi teot tällä kertaa.

Kizhistä lähetän, niin tai loppujen lopuksi Ilmari ja Leena ystävällisesti toimittavat postiin - kiitos heille, etukäteen tulostamani itse laatimani 125 postikorttia ystävilleni Suomessa ja muualla maailmassa. Yleensä lähetän puota vähemmän, mutta tämä tuntui niin erikoiselta ja kiehtovalta matkalta, että päätin käyttää laajaa jakelua. Vähän jo tuntui siltä, että tässä nyt 'kissa itte oma hente nosta' kuten Turjan näytelmässä sanotaan. Lev Evdokimovitsh oli jo Moskovassa ostanut minulle tarpeellisen määrän postimerkkejä. Laivalla olisi aikaa niitä liimailla. Niin olikin. Postissa vain oli sattunut virhe: 10 ruplan merkkejä 10 ylimääräistä ja 1 ruplan merkkejä puuttui 10. Kuitenkin on jo tieto, että vajaalla maksulla lähetetytkin tulivat perille.

Tunnonvaivat pyyhkäisi pois heti ensimmäinen kuittaus: tuli Ranskasta ystävältä, johon ei moneen vuoteen ole ollut kontaktia. Mukana kutsu käymään Pariisissa tai StTropezissa. Heti perään samanlainen ja samansisältöinen viesti Puolasta, myös jo katkenneeksi luulemaltamme kontaktilta. Saapa nähdä antaako kunto myöten matkaan. Vanhoja kuvia ja pitkä viesti lähtee kunhan saan tämän kertomuksen valmiiksi. Ja vielä kolmaskin samantapainen vanhalta professorikolleegalta Tartosta. Sinne sitä saattaisimme mennä, vaikkei kutsuttukaan.

0718su Syväri

Syväri-joen (kotona Nilsiässä Syväri on iso järvi, ympärys 100 km) puolivälissä on Syvärin kylä, Svirstroi (Свирстрой). Siellä iltapäivällä pysähdymme. Osa seurueesta lähtee erikseen tilatulle ja maksetulle retkelle Aleksanteri Syväriläisen luostariin. Olemme sielläkin ennen käyneet (hyvänen aika, onko siitäkin jo 8 vuotta!), mutta silti aion mukaan. Sitten kuitenkin polvi alkaa oireilla ja katson viisaammaksi luopua. Onneksi peruuttamani ja jo maksamani (meko kallis 38e) lippu käy kaupaksi saman tien. Siellä vitivalkeat seinät hohtavat ja kulta kimaltelee toisin kuin edellisessä Kirill Valkeajärveläisen luostarissa (eng wiki). Olisikohan jollakin mukana olleella kuvia ja kertomusta Aleksanteri Syväriläisen luostarista tähän paikkaan?

Sillä aikaa kun väki on luostariretkellä laiva siirtyy Lotinanpeltoon (kukahan ja milloin on tällaisen onomatopoeettiselta kuulostavan nimen keksinyt? Venäjäksi Лодейное поле. Niinpä tietysti: siitähän se suomalainen tulee kuin itsestään. Mitä mahtaa alkuperäinen merkitä). Ei ole varsinaisesti satamakaupunki, mutta kyllä siellä kuitenkin satama on ja neliosainen laituri, johon meidän aluksemme kiinnittyy kattaen pituudellaan koko sataman alueen. Muistelen, että eräs isäni sotakuvista on otettu juuri Lotinanpellossa, siis kovin kaukana Suomen nykyisestä rajasta ja myös entisen rajan 'väärällä' puolella, eikö ole lähemmäs 100 km itään Kontupohjasta, missä raja Laatokan pohjoisrannalla ennen sotia oli.

Tämän jälkeen alkaa matka olla valmis. Laatokalle suuntaamme ja maisemia katselemme. Tanssijalkaisille on vielä tietenkin viimeiset tanssit Laatokan laineilla. Illallista syödään oikein shampanjan kanssa ja vielä pidetään risteilyn päätöstilaisuus 'Kaik yhes'.

0719ma Kotiin

Niin menee Neva nukkuessa. Ei ole lyhyydestään, 70 km, huolimatta mikään vähäinen puro, keskisyvyys muistaakseni 11 m. Se tuo Pietariin makeaa vettä Euroopan suurimmasta makeavesialtaasta. Lieneekö yläjuoksulla muita saastuttavia teollisuuslaitoksia kuin yksi sellutehdas jossakin Laatokan yläpuolella. Jos ei ole, täytyy sen saasteiden olla kuin kärpäsen kakka Saharassa. Kuitenkin ainoa paikka, missä olen vesijohtovedestä vatsataudin saanut, on Pietari (siis Leningrad) lähes 40 vuotta sitten. Selitys ei ole Nevan vesi, vaan Pietarin ikivanhat osittain kai puiset vesijohdot, joissa suotuisissa olosuhteissa elää ilkeä vatsapöpö. Nevan vedestä tehtyä olutta ei mikään voita. Se on monella helteellä todettu. ... ja myös illan viileydessä: kerran yöllinen veneretki Nevaa ylös ja alas iloisten ylioppilaiden seurassa. Olutta tarjoavat. Pullot heitetään ehdottomasti Nevaan. Siellä niitä on pohjassa varmaan iso pino kirkastumassa.

Neva jää siis kokematta. Aamulla tullaan Pietarin jokilaivasatamaan ja siellä siirrytään odottaviin busseihin, jotka saman tien lähtevät köröttelemään eri puolille Suomea. Meidän bussimme Helsinkiin. Muista matkalaisista emme sen jälkeen näe kuin vilauksen Lappeenrannan ABClla, jossa muuten sattuu sitten minun kohdaltani ainoa kömmähdys matkajärjestelyissä ja sekin menee pelkästään ABC-aseman piikkiin. Tilaan lohta. Sanotaan, että viipyy 20 minuuttia. Arvelen, että juuri ennätän hotkaista ennen bussin lähtöä. Viipyy, viipyy, viipyy... lopulta bussin lähtöön on alle 5 minuutia. Kiikutan numerolapun kassalle ja vaadin rahat takaisin. Selityksiä ja touhua, mutta saan kuin saankin rahat takaisin. Pieni paasto ei tällä vartalolla ole yhtään pahaksi.

Matkalle lähtiessä arveluttaa vasemman jalan veltto nilkka ja pari päivää ennen lähtöä lennänkin sen takia pää edellä asvalttiin. Seuraukset näkyvät Moskovassa otetuissa kuvissa. Sauvat kyllä pitävät miehen pystyssä, niin etten matkan aikana kertaakaan kaadu, mutta eikö oikean jalan polvi linkuttamisesta ärry. Alkaa pienenä pisteenä ulkosyrjällä, mutta on nyt lähtenyt kierrokselle polven ympäri. Hyvä kun huoneessa pystyn liikkumaan. Kuvattu on. Ei tavanomaista kummempaa nivelrikkoa. Kai se ajan oloon siitä...

Nyt kun on muka valmis...

Meidän pöydässämme tarjoilee Natasha. Hän on täällä kesätöissä saksan ja englannin kielissä tutkinnon suoritettuaan. Vaikka juoksujalkaa työtä tehdäänkin, onnistumme häntä jututtamaan enemmänkin. Ei ole naimisissa, eikä ole sulhastakaan viehkolaisella. Toivottavasti ei pahastu, kun nämä lukee. Osoitteet vaihdetaan ja kuvat otetaan. Käyn varta vasten myös laivan pohjakerroksessa, kaksi kerrosta alempana, oikeastaan keittiö vielä kerrosta alempana, haluten tavata myös itse kokin. Onnistuu. Nimen unohdan kysyä, ja kuvakin tulee otettua ylhäältä alaspäin keittiön rappusilla. Mutta ansaitsee huomionsa. Niin ovat hyvät herkut.