Asko Korpela
Teimme tavanomaisen syysmatkan amerikkalaisten ystäviemme Melvan ja Johnin kanssa. Aikaisemmin olemme samanlaisia parin kolmen päivän matkoja tehneet Tallinnaan, Riikaan, Viipuriin ja nyt viimeksi Vilnaan. (Vilnan matkasta ei tullut tehdyksi kertomusta, kuvat vain otettiin.) Joka kerta olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Niin nytkin. Tällä kertaa ihan erikoisesti, sillä matka oli etukäteen tavallista paremmin suunniteltu (Salli, Tuula) ja sujui tarkalleen suunnitelmien mukaan.
20120827-30 Hotelli Kempinski *****
Kaupunkikierros, Hevostila,
Tonava, Kauppahalli, Ystävät,
Kortit.
Lentomatka kestää vähän päälle kaksi tuntia. Koneessa tarjotaan aamupalaksi pienehkö sämpylä ja kahvia tai teetä. Tällä matkalla ei ennätä väsyä kuten Etelään mennessä. Perillä on mielenkiintoinen pikkubussien kuljetusjärjestelmä. Hotellista on limousine vastassa. Sitä odotetaan kuin apteekin numerojonossa. Mennään kun taululle ilmestyy oma numero. Matka kentältä hotelliin vie ainakin puoli tuntia, jonotuksineen siis melkein kolmanneksen lentomatkan ajasta. Arvelen, että saattaa olla kalliskin näin pitkä matka, mutta eipä mitään 30 euroa neljältä hengeltä ei tunnu paljolta.
Kaupunkikiertoajelu. Hotellissa käymme vain kääntymässä, sillä huoneet saamme vasta iltapäivällä. Jaa, eipä sittenkään vain käännytty, vaan istuskeltiin hyvän aikaa aulassa, niin että ehdin kahviosta jotakin unkarilaista herkkua kysellä. Ei ollut papusoppaa, mutta oli lopulta aivan mahdottoman maukas gulassikeitto (gulyasleves). On sovittu parin tunnin kaupunkikiertoajelu englantia puhuvan oppaan kanssa vanhan ystävämme Tuula Kovacsin järjestämänä. Pienoisbussin kanssa saapuu Tuulan mukaan ennestään tuttu József. Ei ollut kuitenkaan se József, jota minä odotin. Kuvakin on lähes 20 vuoden takaa. Opas on Klara. Touhukkaasti ja tarmokkaasti meille kaiken selittää. Kunnon kierros tehdään ja kaikki tärkeät paikat nähdään: Parlamenttitalo, Sankarien aukio, Taidemuseo, sitten Budan puolelle ja Gellert-kukkulalle.
Väittävät, että Gellertiltä avautuu yksi kauneimmista kaupunkinäkymistä koko Euroopassa. Monta kertaa sitä olen minäkin katsonut ja kuvannut. Enpä arvaa nytkään moittia. Siinä Tonava halkaisee kaupungin kahtia ja kauniit sillat sitovat puoliskot toisiinsa. Niin on joki leveä, että sillat eivät ole mitä hyvänsä siltoja. Niillä on jokaisella hyvinkin tunnettu historiansa ja ovat olleet aika moisia voimanponnistuksia tekovaiheessaan. Kukkulan huipulle emme kiivenneet, mutta hyvin näimme ja kuvasimme tyylikkään Vapauden (aikaisemmin Vapautuksen) patsaan, nainen nostaa päänsä päälle kauniisti kaartuvan palmun oksan rauhan merkiksi. Ei joutanut tämä patsas muiden joukkoon muistopuistoon kaupungin laidalle. Sinne on koottu mahtava kokoelma neuvostovaikutteisen taiteen aikaansaannoksia. Todella näkemisen arvoinen paikka. Emme nyt nähneet. On tullut käytyä aikaisemmin.
Illallinen. Kierroksen jälkeen hämmästyttävän hyvävoimaisina hotellille majoittumaan ja iltapäivänokosille. Illalla sitten illallinen satakunta metriä hotellista olevassa kahvilassa nimeltä Alter Ego. Ruoka ja juoma aivan moitteettomia tyypillisiä unkarilaisia, mutta ei nyt muistu mieleen tarkemmin enää. Jaa löytyypä lasku: Marha pörkölt - 'Naudan palapaisti' kääntäisin (F1650=€6.1). Ihan tyypillinen, mutta se varsinainen herkku on tällä kertaa rahkapiirakka Túrós lepény (F550=€2.0). Nyt huomaan, että unkarilaisittain kalliin puoleista viiniä meille onnistuttiin juottamaan, ja vielä näköjään portugalilaista (F3750=€13.9), ei tietenkään ollut tarkoitus. Mutta näin käy, kun ei pidä varaansa. En nyt äkkiä vertailuksi tältä matkalta muuta viinin hintaa osaa mainita, mutta ehkä 10 vuotta sitten tilasin ravintolassa pullon Egerin häränverta. Vielä kyselin, että mahtaako olla kallistakin. Olin tuolilta pudota, kun vain 100 forinttia kalliimpaa oli kuin kaupan hyllyllä, jotakin F500 paikkeilla, siis viidennes tästä portugalilaisesta. Joo, se olikin jo 1997, mutta hinnat muistin oikein. Melkeinpä punaviinien kuninkaaksi olisin valmis Egerin nimittämään. Täytyykin muistaa Egerin viiniä ostaa, tai ainakin yrittää ostaa, sillä yhteen aikaan sitä ei ollut lainkaan saatavissa, tuota kuuluisaa 'Erkin pikakivääriä' - mistä lienee sekin nimi tullut, luultavasti 'suora äänneasulaina' sukulaiskielestä, ei sen kummempaa (kaupungin nimi Eger=hiiri [egri=egeriläinen; unkarissakin kaikki paikannimistä muodostetut adjektiivit kirjoitetaan aina pienellä alkukirjaimella], bikaver=sonninveri; jotkut niin tarkkaa eroa pitävät (muussakin kuin suvunlisäyskyvyssä): sonni/härkä).
|
|
|
|
|
Hevostila. Sitten lähdetään kokemaan jotakin hyvin unkarilaista: hevostilaa pustalla. József on taaskin kuskinamme ja Tuula emäntänämme. Noin tunnin matka kaupungista Lajosmisze. Menut ja ohjelmat oli jo Suomesta käsin selvitetty netin välityksellä. Új Tanya Csárda on paikan nimi. Aluksi tehdään pieni kärrykierros rakennusryhmän ympärillä puistikossa. Meille kerrotaan tarkoin hevosrodut sun muut. Muistaakseni toista sataa hevosta on tilalla. Ei tullut tarkemmin selvitettyä mihin niitä kaikkia käytetään. Mutta arvokkaimpia ovat itävaltalais-espanjalaiset lipizzaner hevoset. Niistä on ennenkin kuultu. Ehkä on nähtykin, nyt nähdään ainakin. Kierroksen jälkeen on nimittäin vuorossa vauhdikas ratsastusnäytös, jos jonkinmoista menoa vaunuilla ja ilman, käyden ja laukaten ja balettia muistuttavin kuvioaskelin. Katsomo muistuttaa suuresti meikäläistä kesäteatterikatsomoa. Rata kulkee pienen puuryhmän ympäri. Välillä mennään todella lujaa kyytiä ja niin tiiviissä ryhmässä, että hirvittää. Ei ole kypärää eikä edes satulaa ratsastajilla. Välillä istutaan välillä seistään hevosen selässä ja edessä laukkaa kurinalaisessa muodostelmassa neljä hevosta.
Sitten komennetaan hevoset maahan kyljelleen. Siinä makaavat ja ratsastajat temppuilevat niiden päällä. Kiltisti on hepan siedettävä mies kankkunsa päällä ja vielä sillä ja tällä tavalla päätänsä keikutettava. Nousevatko ne pakanat ylöskin ilman että ukko maassa ollenkaan käy!? En mene vannomaan. Sitten viuhutetaan piiskaa, viuhutetaan ja paukutetaan. Muistan hyvin että 1970-luvulla toin Unkarista tuliaisena sellaisen ja opin sitä paukuttamaan. Pari vuotta sitten taas yritin. Ei onnistunut, silmille sain. Nyt jään hepparetkellä muista vähän jälkeen ja salaa taas harjoittelen kuvitellen että tulevat takaisin siitä vierestä ja ehkä onnistun läjäyttämään. Onnistunkin jonkun 4-5 kertaa. Tallimestari vieressä kehuu: oikea tekniikka, mutta lisää voimaa. Periaatteessa tekniikka on, että piiskaa pyöritetään vinhaa vauhtia pään yläpuolella ja sitten yhtäkkiä vaihdetaan suuntaa, sellainen pieni terävä nykäisy. Ääni tulee: usko tai älä, siitä että piiskan kärki, pehmeä tupsu tekee liikkeen yliääninopeudella. Pitäneekö paikkansa. Niin ne kertovat. - Joo, eivät tulleet sitä kautta. Jää temppu näyttämättä. Ehkä ei olisi enää onnistunutkaan.
Tällä kertaa on paikalla useita bussilastillisia ranskalaisia turisteja ja ainakin yksi italialainen, koska ratsastusnäytös näillä kielillä hyvin kivasti selostetaan. Merkillistä: ei lainkaan saksalaisia, eikä myöskään japanilaisia, joita heitäkin nyt tavallisesti joka paikkaan riittää. Eikä sitten myöskään englantia puhuvia, kun ei englanniksi ollenkaan selosteta. Meille annetaan selostus laminoidulla A4 kokoisella 4-sivuisella paperilla. Olikohan se englanniksi, vai oliko jopa suomeksi. En tullut ajatelleeksi. Yleisökin vedetään mukaan. Pitää piiskalla pudottaa pullo pylvään nenästä. Varmaan puoli tusinaa yrittäjää poimitaan yleisön joukosta. Pari heistä onnistuukin. Pullo on palkinto. Lopuksi laitetaan hattu kiertämään ja ratsastajille borravalóta (juomarahaa, kirjaimellisesti: viininarvoa) keräämään.
Ratsastusnäytöksen jälkeen on leppoisaa oleilua pihapiirissä. Sitten nautitaan lounas ilmavassa katetussa ulkoilmaravintolassa. En muista aloitettiinko pálinkalla, mutta ainakin tilalle tultaessa oltiin barack pálinka (aprikoosiviina) tarjottimen kanssa vastassa. Mahtavat gulassipadat kannetaan pöytään. Varmasti ei lopu kesken. Minä olin aivan turhaan tilannut vielä jotakin muuta ikäänkuin pääruuaksi. En nyt äkkiä muista mitä se oli, aitounkarilaista kuitenkin. Mitähän tämä nyt oikein sitten maksaa. Ei tuntunut etukäteen arvioiden ollenkaan tyyriiltä, eikä myöskään pikkubussikuljetus ja siihen liittyvät palvelut. Oikein olemme tyytyväisiä päivän antiin. Olimmeko edes illalla missään iltapalalla. Ei nyt muistu mieleen, ehkä myöhemmin muistuu.
|
|
|
|
|
|
|
|
Tonava. Reggelin eli aamiaisen jälkeen lampsimme brosyyreistä saamiemme tietojen perusteella viereisen hotellin edustalle, jolta pitäisi lähteä kiertoajelubussi reitille, johon kuuluu myös laivamatka Tonavalla. Emme enää välitä bussireitistä, haluamme suoraan laivalle. No mittarikumijalalla sinne selvitään. Laivayhtiön miehen tilatessa selvittämä taksin hinta on epäilyttävän alhainen. Luonnollinen selitys: laivaranta alle puolen kilometrin päässä. Olisi tuon vilkaisu kartallekin heti selvittänyt. Ehkä ei sittenkään olisi lähdetty kävelemään, sillä nyt on lämmintä jo 30 astetta ja hiki virtaa (koko päivän). Taksi tietenkin tekee kunnon kierroksen ja temppuilee parkkeerauksenkin kanssa sen verran ettemme kehtaa protestoida, vaikka hinta onkin puolitoista kertainen sovittuun verrattuna, kuitenkin tuskin paria euroa henkeä kohti.
Laivan lähtöä joudumme hyvän tovin odottelemaan eikä paikalla ole minkäänlaista istumismahdollisuutta. Siinä sitten rantamuuriin nojaillaan, varsinkin minun on varsin vaikea juuri seistä paikallaan, kun jalkojen pituusero juuri tässä suurin harmi on. Ei voi seistä kahdella jalalla, on seistävä jommalla kummalla. Ja se on lyhyempi. Niin edes jotakin tukea toisesta jalasta on. On se kumma, kun ei tämä ole aikaisemmin vaivannut, vain alle viiden viimeisen vuoden aikana. Ja kuitenkin on reisiluun kaulan epänormaali kulma, eripituisuuden ilmiselvä syy, ollut aina olemassa.
Mitä tässä valittelemaan. Laivalla päästään heti istumaan, vieläpä yläkannelle katoksen alle, joten ei haittaa suorasta auringonpaisteesta. Ja muutenkin sen verran ilmavirtaa, että oikein miellyttävästi matka sujuu. Margit saaren puoliväliin ja takaisin jonnekin kauppahallin tasalle ja sitten ympäri ja laituriin. Tunnin matka. Tonavalta on kaupunkia mukava katsella. Erityisesti aivan rannan tuntumassa oleva Parlamenttitalo on näkemisen arvoinen, mutta myös kaikki, oliko niitä kolme, alitettavat sillat ja Budan kukkulat ovat mukavaa katseltavaa. Muutaman sanan italiaa saan puhua, kun valokuvaan neljän hengen seuruetta heidän omalla kamerallaan.
Kauppahalli. Laivalta lähdemme jalan kohti Budapestin kuuluisaa 'must'-nähtävyyttä Vásárcsarnokia (kauppahallia). Matka kulkee toisen nähtävyyden eli Vaci utcan (kadun) kautta. Loppupäässä Vaci on kävelykatu, aina täynnä väkeä ja turismikrääsää. Kyllä kai meiltä parikymmentä minuuttia meni tähän 1,4 km matkaan. Kauppahallin puoleisessa päässä on postilaatikko, johon tungin kaikki 240 korttia, joista kerron tämän sivun lopussa.
Eipä ole ehkä kertaakaan tullut käytyä Budapestissa ilman että olisi käyty myös kauppahallissa. Ennen vanhaan sieltä tuli ostettua valtavan kokoinen vaalea leipä, johon oli varmaan sormella jo leivottaessa painettu sentin syvyyteen hintalapun keskikohta niin että se siinä sitten pysyi ja törrötti näkyvissä. Myös sitä meilläkin harvoin myynnissä olevaa vaalean vihreää ei-äkäistä, lähes makeaa salaattiin sopivaa paprikaa on tullut tuliaisiksi ostettua. Samoin Unicum-likööriä, niin ja tietysti hanhenmaksaa, jota sai peränurkasta halvemmalla kuin keskeltä. Toisesta kerroksesta tekstiilejä, ennen muuta pitsipöytäliinoja. Nyttemmin ovat tuliaisostokset jääneet, mutta yksi ei: Lángos. Tekee mieli kääntää: 'Lörtsy'. Paikalla toisen kerroksen keskellä oikealla rasvassa paistettu leivonnainen, johon nykyään on saatavissa 30 erilaista täytettä. Tulen listasta katsoneeksi. On koko kirjo makeasta suolaiseen. Mutta paras on pelkällä valkosipulilla maustettu. Sen minä aina otan, ja ison oluen juomaksi. Ai niin, vai olisinkohan nytkin ottanut täytteellä Magyaros eli Unkarilainen, tietysti kunnolla paprikaa ja kurkkusalaattia. Tätä varten tänne nytkin tultiin. Ahtaassa pystybaarissa herkku nautitaan. Sattuu seuraksi kivoja itävaltalaistyttöjä, joista yksi oli ollut koko kesän oppilasvaihdossa Suomessa. Muu kauppahallin sisältö onkin sitten silmänruokaa, erityisesti sitä ovat värikkäät hedelmäkaupat.
Ystävät. Laivaretken jälkeen kunnon lepohetki ennen seuraavaa, oikeastaan matkan viimeistä ohjelmanumeroa: ystävien tapaamista. Pienen ylimääräisen odottelun jälkeen ilmestyvät ikiaikojen (n vuodesta 1970) ystävämme Éva ja hänen ystävättärensä Márta, hänetkin jo varmaan kymmenen vuotta olemme tunteneet, varsinkin minä, jolle Márta (kuten myös Éva) on kahteen kertaan antanut viikon kuurin unkarin puhumisessa (siis yht 4 viikkoa). Näiden 'tyttöjen' etunimissä muuten tärkeä ja yksinkertaisuutensa ansiosta helposti mieleen jäävä unkarin kielen ääntämissääntö: aksentti vokaalin päällä tarkoittaa ilman poikkeusta pitkää vokaalia, siis Eeva ja Maarta. Väittävät unkaria opitun kirjoittamaan kivikaudella, joten tällä kikalla vähemmän hakkaamista. (2. sääntö: Unkarissa paino aina ensimmäisellä tavulla kuten suomessa - ei poikkeuksia). Nytkin muistelemme matkoja Pannonhalmaan ja Debreceniin. Nyt olin nimenomaan vaatinut, että mennään johonkin niistä ravintoloista, joissa olimme näillä aikaisemmilla kerroillakin olleet. Niin mentiinkin, metrolla pari pysäkinväliä ja loput kävellen, Alföldi (='alapelto[inen]' - huom molemmat sanat nimenomaan suomen sukua - nimiseen ravintolaan. Alföld on itse asiassa puolet Unkaria, koko 'kaakkoispuoli' on yhtä Alföldiä. Wikipedian käännös 'Suuri alanko' on täsmälleen oikea. Kirjain i sanan lopussa tekee siitä adjektiivin, siis 'alföldläinen'. Siellä on oltu syömässä unkarilaista kalakeittoa enemmän kuin kerran aikaisemminkin. Onko nyt listalla? Kyllä on. Ei ole kenelläkään sitä vastaan, että otetaan nytkin.
Sattuu kovin hauskapuheinen tarjoilija ja tunnelma nousee heti korkealle. Meitä on nyt kuusi henkilöä. Tarjoilija kuitenkin sanoo, että hän tuo meille neljä annosta. Ne varmaan riittävät. Niin riittävätkin. Jään aprikoimaan selitystä tällaiselle markkinointikikalle. Keksin kaksi. Voitaisiinhan ne kaksi isoa kulhoa tietenkin neljällekin tuoda, mutta itse asiassa siinä on kyllä kuuden hengen annos. Ihan hyvä näin. Asiakkaat ovat hyvillään, kun muka näin halvemmalla kuitenkin reilut annokset saavat. Tulevat uudelleenkin tällaiseen paikkaan. Ei meille aikoinaan näin tarjoiltu, mutta eipä ollut kuutta henkeä päydässäkään. Toinen selitys: keitto on ehkä eilistä. Ei ollut ihan priimaa. Pienet vatsanväänteetkin seuraavana yönä aiheutti. Mutta kuitenkin unkarilaista kalakeittoa. Isoja kalakimpaleita, ei ruotoja tai sitten niin pehmenneet, etteivät tuntuneet. Paprikaa taas oikein isän kädestä. Aika kaukana perinteisestä suomalaisesta kalakeitosta. En nyt tiedä mitä kalaa on, mutta useita lajeja näyttää olevan. Balatonista saadaan ymmärtääkseni samoja kaloja kuin Suomenkin järvistä: haukea, kuhaa, siikaa. Näin muistelen. Ainakin haukea. Palacsintaa eli lettua kahvin kanssa jälkiruuaksi. - Ja ilma on kuin linnunmaitoa.
Hauska ja leppoisa tunnelma. Hiukan siinä saan unkariakin puhua. Joudunkin toteamaan, että puhunut olen viimeksi tätä ennen näiden samojen ystävien kanssa yli kaksi vuotta sitten. Lukenut olen sen sijaan jatkuvasti, melkein joka päivä, kun nyt urakalla tavaan kaksi vuotta sitten 100 eurolla ostamiani 50 unkarinkielistä kirjaa. Jo muutama kuukausi sitten olin tilanteessa, jolloin olin vuodesta 1964 lähtien lukenut eniten sivuja juuri unkariksi, siis jopa enemmän kuin suomeksi!
Nyt ajetaan raitiovaunulla, taaskin maksutta kuten eläkeläiset kaikissa Unkarin liikennevälineissä, aivan hotellimme lähelle ja heitetään hyvästit kahdelle iloiselle leskelle. Hekin vielä perästä päin kiittelevät hauskasta illasta. Me taisimme vielä tehdä tuttavuutta lähikaupan ja lähikahvilan kanssa, vaikka emme mitään varsinaisesti enää tarvineetkaan. Kai muut jotakin pientä tuliaista ostivat. Minä olen siinä suhteessa aivan toivoton tapaus. Tavallisesti näytteeksi pari sardiinipurkkia ostan, nyt en tullut sitäkään tehneeksi. Eikä tullut ostetuksi edes Unicumia, tuota mainiota likööriä, joka kerran lentokentällä aiheutti matemaattisen ongelman. Ratkaisut viestiteltiin sitten perästä päin sähköpostilla.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Seuraavana, lähtöpäivän aamuna vielä yritetään aamiaista muka kevyemmällä hinnalla. Ei onnistu. Gerbeaudia vastapäätä, ainakin 300 metrin päässä torin laidalla on tavallisen näköinen ulkoterassi. Kyllä siellä aamiainen onnistuu, mutta ei sekään sen kummempi eikä hintakaan sen kummempi. Aamiainen ei Unkarissa ole herkuttelun huippu. Sellaiseen johtopäätökseen tässä joutuu. Kyllä minä niitä olen aikaisemmillakin matkoilla noteerannut. Ehkä on toisenlaisiakin kokemuksia.
Kotiin sitten lentää lehautetaan keskellä päivää. Jotakin taas koneessa tarjotaan suuhunpantavaakin, mutta nehän eivät nykyään enää ole entisen veroisia herkkuja, joku sämpylä ja kahvi vain. Kuitenkin perin tyytyväisiä olemme matkaan, ei vähäisintäkään epäilystä.
Kortit. Yksi hullun tärkeä asia oli unohtua: arvellen, että saattaa olla meikäläisellä viimeinen ulkomaanmatka, kun vanhuus painaa päälle ja tämä liikkuminen on niin raskaasti keppiin nojautuvaa. Sen vuoksi päätin lähettää jo tavaksi tulleen 'omakortin' kutakuinkin kaikille ihmisille, joiden osoitteet ovat vuosien mittaan listoileni kertyneet. Niin teenkin: 240 korttia valmistan, tekstit suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Määrään nähden pieni vaiva. Olisiko koko päiväkään mennyt. Mutta kallis pieti. Muistan kyllä vanhastaan, että Unkarissa ei ole kovin halpaa postitus. Pustalle mennessä pysähdymme jossakin pikkupaikassa (Lajosmisze) ja minä käyn asialla postitoimistossa. Juu, kyllä onnistuu, mutta ei suoraan luottokortilla. Pitää ensin lunastaa forintit ja sitten niillä maksaa. Ei vie kovin kauaa tämäkään kahdella luukulla jonottaminen. Tähän asti olen ollut siinä käsityksessä, että kaikkialla maailmassa postikortti kaikkialle maailmaan on halvimmalla taksalla ja sama hinta joka paikkaan. Niin olen muistaakseni edellisellä kerralla Unkarissakin asian toimittanut. Ei nyt. Ensin kun sanon että 'kaikkialle maailmaan', on merkkien yhteishinta 72 000 forinttia (=€267). Sitten kun totean, että 235 korttia on Eurooppaan ja 5 Amerikkaan (todellisuudessa taisi olla 8) putoaa hinta 56275 forinttiin (=€208). Kun nyt sitten Visa-lasku on tullut, se on - jaa'a, oikein pitää pankista uudelleen katsoa: €262,14. On siis niistä 72000 forintista, jotka ennätin lunastaa ennenkuin lopullinen postimaksu selvisi (kalliina kun pidin ja asiaa uudelleen kyselin).
Arvaan, että moni minua tästäkin syystä hulluna pitää, mutta viis minä siitä. Joka kerta ovat nämä kortit tuoneet viestejä sellaisilta tutuilta, joihin en vuosiin ole ollut yhteydessä. Nytkin jo on tullut, vaikka kortista unohtui postiosoite ja sähköpostiosoitteeseenkin oli tullut kirjaimen virhe. En viitsinyt tällaista määrää toiseen kertaan tehdä, kun vasta valmiista korteista virheet huomasin. Arvaan, että tämäkin kertomus tuo vielä lisää viestejä. Niin on jokainen kertomus tehnyt. Sinäkin tämän lukija, pistä pieni viesti ja kerro kuulumisistasi. Niitä on kiva lukea. Taatusti kuittaan. Tämä on minun harrastukseni. Voisi sitä huonompiakin olla. Tässä muuten linkki tähän asti lähettämiini 'omakortteihin'. Täytyykin tämänkertainen vielä lisätä.
Torstai: + 3445 askelta (2,1 km) = 23812 askelta (14,3 km)
o Matkan kokonaishinta n €800 /henkilö
Aikaisemmat Unkarinmatkamme:
201003
o 200810
o 200704
o 200511
o 200209
o 199805
o 199710
o 199506
Aikaisempia kuvia:
198608 ESEM Budapest (57)
o 197305 Budapest (13) !!
Asko Korpela 20120918 (20120918) o Ajk Kotisivu o Ajk Matkasivu o WebMaster