1. Kuvia

Olen syntynyt 19370602 keskiviikkona. On kerrottu, että kello 10 aamulla olivat isä ja joku muu tekemässä kattoa Kotniityn latoon, kun tieto pojan syntymästä tuli. Kotona synnyin ja painoin 2600 g. Samana kesänä on Oskari Hyypiä ottanut ensimmäisen valokuvan minusta isän kanssa

Taitaa olla ensimmäinen muistikuva lapsuudesta se, kun putosin reen kaatuessa heinäkuorman päältä. Kuorma korkea, tie epätasainen. Olen muistavinani paikankin, mutta on pieni ristiriita. Oli muka kodin ja Korvenojan välillä, mutta väärään suuntaan: kotoa poispäin. Niin ei voinut olla täyden kuorman kanssa. Tietenkin täyden kuorman kanssa ladolta kotiin. Muistanenko oikein: Korven pellon pielessä oli siihen aikaan hirsilato. Myöhemmin ei ollut. Siis purettu? Mitä sanovat sisarukset? Enpä muista aikaa, mutta veikkaan, että talvella 1940 tai 1941. Isä joka tapauksessa hevosta ajamassa. Kiireesti sieppasi minut maasta. Verta tuli suusta tai nenästä. Siitä ei mitään mielikuvaa, mitä seurasi.

Nytpä saman tien kaksi muuta lapsuusajan haaveria. Toinen oli se, kun pajupilliä tehdessäni polveen puukolla vuolaisin. Yhä näkyy arpi. Isä oli sodassa rintamalla tehnyt meille pojille puukot, joissa oli itse kaiverrettu sotasaalislentokoneen alumiinilevystä tehty tuppi. Ettei vieläkin jossakin olisi tallessa. Ei muuta kuin pajupillin tekoon aikuisten mallin mukaan. Kiven päälle istumaan ja vasen polvi oikean päälle. Sopivasta pajun oksasta pillin pituinen pätkä ja töihin. Suukappaleen vinoa vuollessa vai myöhemminkö puukko sitten lipsanti juuri tuohon vasempaan polveen. Terävä oli puukko, jotakin 3 sentin pituinen haava lihakseen. Mutta siitä erikoinen, ettei juuri verta tullut, vaan haavan reunoista muodostui ikään kuin huulet ja sen mukainen arpi sitten myöhemmin. Tästäkään en enempää muista, mutta kotikonstein hoidettiin.

Kolmannessa haaverissa tarvittiin lääkäriä. Saattoi olla 1945 pääsiäisenä. Oli laitettu pääsiäiskiikku takakatokseen. Vähän päälle metrin pitkä leveä koivulauta sopivasti keskellä katosta olevan kattoparrun ympäri ja keinulaudan päiden kiertävällä narulla ripustettu. Siinä kunnon vauhdit otettiin, keinun päällä kattoa tavoiteltiin. Naapurin Keijo istuu edessä minä seison hänen takanaan ja annan vauhtia. Kuuluu ikään kuin rusahdus. Minä Keijolle: lauta halkesi, ei haittaa, ja nytkäytin lisää vauhtia. kuului toinen rusahdus ja silloin mentiin. Keinu ja pojat lattialle. Keijolla nenä täynnä heinän murua, näin muistan. Ei hänelle muuta. Mutta minä tulin alas pää edeltä ja oikeaan silmäkulmaan viiden sentin haava. Isä oli toiminut lääkintämiehenä sodassa ja oli heti tehtävien tasalla. Sitoi silmäkulman. Mahtoiko jo silloin olla meillä puhelin ja isä soittaa lääkärille vai lähdettiinkö soittamatta Virojoelle jäätä myöten. Matkalla isä selitti, että ei kuin vähän kirpaisee, kun lääkäri laittaa siihen muutaman metallihakasen. Sitten paranee ja hakaset otetaan pois.

Niin ei käynyt, vaan viisi tikkiä ommeltiin. Siis kissan suolesta tehdyllä langalla. Katkutiksi sitä sanottiin, siis englannin mukaan sana catgut - noinko se kirjoitetaan? Kissan suoli. Tässä haaverissa jälkinäytös on sen mehevin osa. Isä sille nauroi monta kertaa. Minua ei naurattanut. Henkeä haukoin, kun tapahtui. Vai ennätinkö sitäkään. Ehkä vain suun avata selälleen. Tapahtui nimittäin niin, että lääkäri Carpén, erittäin pidetty kunnanlääkäri, jonka nimen mukaan lasten käsityksen mukaan kaikki kunnanlääkärit olivat karppeeneja. Niin, karppeeni toimi sähäkästi. Toisella kädellä sanoi päivää potilaalle ja toisella repäisi kertanykäisyllä runsaalla laastarilla tiukasti kiinnitetyn siteen irti. Ei siinä potilas muuta ennättänyt kuin suunsa avata. Sitäkö isä sitten monta kertaa muisteli lääkärin taidon mestarineytteenä.

Tässäpä pitkään haikailtujen muistelmien alku. Saapas näkee, miten jatkuu. Seuraava asia on myös kolmivaiheinen kuten tämäkin haaverihistoria. Kolme evakkomatkaa tehtiin vielä ennen koulunkäynnin aloittamista. Saattaa ollakin, että ensimmäinen evakko (sanamuoto ei ole virhe, noin sanottiin) oli jo ennen heinäkuorman kaatumista ja siis sittenkin ensimmäinen lapsuusmuisto.