1 Parisatavuotinen perinne

1.1 Mita makroteoria on
1.1.1 Kansantalous ja taloustiede
1.1.2 Makroteorian sisalto
1.2 Teoria ja todellisuus
1.2.1 Havainnot ja ennusteet ja tieteellinen
1.2.2 Talousteorian peruselementit
1.2.3 Taloudellisten tapahtumien luonne
1.3 Makrotaloustiede ja talouspolitiikka
1.3.1 Talouspolitiikka, Mita se on
1.3.2 Ryhmaedut ja talouspolitiikka
1.3.3 Talouspolitiikan keskeiset tavoitteet
1.3.4 Politiikan paalinjat
1.4 Makroteorian oppisuunnat
1.4.1 Klassikot
1.4.2 Keynes ja neo-keynesilaiset
1.4.3 Monetaristit
1.4.4 Uusklassinen koulukunta
Yhteenveto

Kuviot:
Eikö voisi rationalisoida
Säästöpossut
Kyllä se on empirea
Ceteris paribus
Tilastollisen riippuvuuden luonne
Setelimylly
Talousviisaat
Klassikkopylväät
Verokarhu pelipöydässä

Tietokoneohjelma: FUNCT

Mitä taloudellinen kasvu tarkoittaa? Mistä työttömyys johtuu? Mitä on inflaatio? Mitä pahaa vaihtotasevajeessa? Mikä on energiatarpeen ja ympäristönäkökohtien välinen ristiriita? Mikä on julkisen talouden merkitys kansantalouden toiminnan säätelyssä? Miksi devalvaatio on niin 'paha sana'?

1.1 Mitä makroteoria on?

Näihin ja moniin muihin laajakantoisiin yksilön ja yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisiin kysymyksiin etsitään vastauksia mm taloustieteen avulla. Tieteellinen tarkastelutapa merkitsee tiedon organisoimista järjestelmäksi, jonka avulla pyritään ymmärtämään ja ennakoimaan elämän ilmiöitä sekä pyritään vaikuttamaan niihin ja ohjaamaan niitä haluttuun suuntaan. Tässä kirjassa tarkastellaan asioita taloustieteen kannalta.

1.1.1 Kansantalous ja taloustiede

Kansantalous

on järjestelmä tuotannon, jakelun ja kulutuksen organisoimiseksi tietyn elintason saavuttamista varten.

Taloustiede

tutkii ihmisen ja yhteiskunnan valintoja niukkojen tuotan- nontekijöiden käytössä ja jakelussa yhteiskunnan jäsenten ja jäsenryhmien kesken.

Nämä sopivat määritelmiksi talouden ja taloustieteen näkökulman hahmottelemiseksi. Mutta tähän kirjaan sisältyvän makrotaloustieten peruskurssin sisältö on määriteltävä vieläkin ahtaammin.

Makrotalousteoriassa

tarkastellaan kansantalouden toimintaa ja suorituskykyä kokonaisuuden kannalta.

Näkökulman painopiste on yhteiskunnan puolella. Tämä ei suinkaan sulje tarkastelusta pois kuluttajaa ja yrittäjää, taloudellisen päätöksenteon perusyksiköitä. He ovat mukana, mutta heitä ei tarkastella yksilöllisinä päättäjinä vaan ryhminä. Eräs tärkeimmistä makroteorian tehtävistä onkin selvittää juuri koko kulutussektorin kulutuspäätösten reaktioita ja koko yrityssektorin tuotanto- ja investointipäätösten reaktioita kokonaistaloudellisiin muutoksiin ja talouspolitiikan toimenpiteisiin.

Mikrotalousteoriassa

tarkastellaan vastaavasti hintoja ja määriä koskevaa päätöksentekoa nimenomaan yksittäisen päättäjän eli kuluttajan tai yrittäjän kannalta.

Adam Smith 1723-90

Adam Smithiä pidetään modernin taloustieteen isänä, vaikkei hänen pääteoksensa An Inquiry to the Nature and Causes of the Wealth of Nations 1776 kovin modernilta tämän päivän lukijasta näyttäisikään. Smithin tärkein kontribuutio taloustieteessä oli hänen selityksensä työnjaon merkityksestä taloudelliselle kehitykselle. Keskeisiä teemoja oli myös valistuneen oman edun tavoittelun arvostus. Hallituksen merkitys talousprosessissa oli hänen mielestään minimoitava. Taloudellinen vapaus kuului luonnonjärjestykseen. Pyrkiessään ajamaan omaa etuaan yksilö ajaa myös yhteiskunnan etua.

1 Parisatavuotinen perinne o 1.1 Mitä makroteoria on?

ESIM 1: Liikevaihtovero.

Kesällä 1983 Suomessa korotettiin liikevaihtoveroa kahdella prosenttiyksiköllä. Miten tätä toimenpidettä voidaan tarkastella makroteorian kannalta? Entä miten mikroteorian kannalta?

Makrotalousteoriasta

on apua haluttaessa selvittää, mikä vaikutus liikevaihtoveron korotuksella on yksityiseen kulutukseen: kasvaako se vai supistuuko se ja kuinka paljon? Miten tämä kysynnän muutos vaikuttaa tuotantoon ja työllisyyteen? Heikentääkö vai vahvistaako yksityisen kulutuskysynnän muutos Suomen vaihtotaseasemaa? Mikä vaikutus liikevaihtoveron korotuksella on yleiseen hintatasoon ja Suomen kilpailukykyyn maailmanmarkkinoilla? Miten yritysten investointisuunnitelmat sen takia muuttuvat? Miten korotus vaikuttaa valtiontalouden tasapainoon?

Mikroteoreettisella

analyysilla pyrittäisiin vastaavasti selvittämään esim miten liikevaihtoveron korotus muuttaa kuluttajan ostopäätöksiä: Tapahtuuko siirtymistä verollisista verottomiin hyödykkeisiin? Muuttuuko kulutuksen rakenne hyödykeryhmittäin? Muuttuuko kulutuksen ja säästämisen suhde? Yrittäjän osalta mikro-teoreettinen tarkastelu edellytäisi mm sen seikan selvittämistä, pystyykö yrittäjä siirtämään veronkorotuksen kokonaan kuluttajan maksettavaksi vai joutuuko hän nipistämään korotukseen palasen voitostaan.

1.1.2 Makroteorian sisältö

Jotta taloudellisista ongelmista voitaisiin käydä järkevää keskustelua, täytyy tehdä selvä ero käsitteiden 'positiivinen' ja 'normatiivinen' välillä.

Positiivinen

toteamus koskee tosiasioita niin kuin ne ovat, ovat olleet tai tulevat olemaan.

Kiista positiivisesta toteamuksesta voidaan aina ratkaista tosiasioiden perusteella. 'Viime perjantaina satoi' tai 'Huomenna aurinko nousee idästä' ovat positiivisia toteamuksia. Myös 'Tuotantokustannusten nousu on johtanut Suomen kilpailukyvyn heikkenemiseen maailman- markkinoilla' ja 'Jokainen tuottavuuden nousun ylittävä palkan-korotusprosentti johtaa työttömyyden kasvuun 5000 henkilöllä' ovat positiivisia. Väitteet saattavat olla äärimmäisen kiistanalaisia, mutta niiden paikkansapitävyys tai paikkansapitämättömyys voidaan silti selvittää tosiasioiden perusteella.

Normatiivinen

toteamus pitää sisällään mielipiteen tai arvoarvostelman. Sitä ei voida osoittaa paikkansapitäväksi tai paikkansapitämättömäksi tosiasioiden perusteella.

Jos edellistä väittämää hieman muutetaan ja sanotaan: Mieluummin prosentin palkankorotus ja 5000 lisätyöttömyys kuin entinen palkka ja entinen työttömyys. Tässä lauseessa hyväksytään edellä mainittu positiivinen väittämä totena, mutta silti se on normatiivinen, koska se pitää sisällään arvoarvostelman. Vakiintuneessa työssä oleva ammattimies arvostaa palkankorotusta, työttömyysrajalla vaappuva henkilö taas tyytyisi mielellään entiseenkin palkkaan, kunhan saisi vain pitää työpaikkansa. Jopa niinkin kärkevä lausuma kuin 'Juopuneena ei pitäisi ajaa autoa' on normatiivinen eikä siis sellaisenaan sovellu tieteellisen tarkastelun kohteeksi. Sen sijaan väite 'Alkoholin nauttiminen heikentää autonajotaitoa' voidaan osoittaa oikeaksi mm tilastotietojen perusteella. Se on siis positiivinen väittämä.

Miten nämä liittyvät tieteeseen?

Tieteellinen, niin myös taloustieteellinen, tarkastelu rajoittuu pelkästään positiivisiin kysymyksenasetteluihin. Tämä ei suinkaan merkitse, että normatiiviset kysymyksenasettelut olisivat vähäarvoisempia. Melkeinpä voitaisiin sanoa päinvastoin. Normatiiviset taloudelliset kysymykset ovat ikäänkuin perimmäisiä kysymyksiä ja ne jäävät jäljelle sen jälkeen kun positiiviset on ratkaistu. Ne joutuu poliitikko ratkaisemaan nimenomaan arvostuksia punniten.

1 Parisatavuotinen perinne o 1.1 Mitä makroteoria on?

1.2 Teoria ja todellisuus

Toimeentulon hankkiminen, vuokran maksaminen, ruokaostosten tekeminen, verojen maksaminen ovat taloudellista todellisuutta, tapahtumia, numeroita. Niistä muodostuu taloustieteen kannalta havaintoaineisto. Teorian tehtävänä on selkiinnyttää tosiasioiden massasta yleisiä lainomaisuuksia, jotka sitovat tapahtumia toisiinsa. Jokainen käsitys tosiasioiden välisistä riippuvuuksista on teoria, tarkoituksella luotu tai tahattomasti syntynyt.

Melkein jokaisella on jokin käsitys myös yleisistä kokonaistaloudellisista riippuvuuksista: Siitä miten inflaatio voitaisiin pysäyttää tai työttömät työllistää. Veronmaksaja on ehkä sitä mieltä, että julkiset menot on pantava kuriin inflaation hillitsemiseksi. Pienyrittäjä taas epäilee ammattiyhdistysliikettä ja suuria valtionyrityksiä inflaation perimmäisiksi syiksi.

Näiden esimerkkien perusteella voidaan kiteyttää:

Talousteoria

on pyrkimys kuvailla todellisuutta yksinkertaistaen ja korostaen sen oleellisia piirteitä.

Talousteorioita nimitetään myös laeiksi, periaatteiksi tai malleiksi.

1.2.1 Havainnot ja ennusteet ja tieteellinen menetelmä

Edellä olevilla inflaatioteorioilla on kaksi yhteistä piirrettä:

1. Ne perustuvat tosiasioita ja tapahtumia koskeviin havaintoihin.
2. Niissä esitetään ennuste tiettyjen tapahtumien seurauksista.

Kysymys onkin vain siitä, mikä on hyvä teoria - tai mikä olisi paras teoria esim juuri inflaation selittämiseksi ja inflaatiota koskevien ennusteiden tekemiseksi. Toinen ja edellistä sisältörikkaampi talous-teorian määritelmä voisi olla:

Talousteorian

avulla voidaan ymmärtää havaittuja taloudellisia ilmiöitä ja sen avulla voidaan ennustaa tiettyjen tapahtumien taloudellisia seurauksia.

Eräs tärkeimmistä taloustieteen ja luonnontieteiden välisistä eroista on näiden tieteiden kehittämien lainomaisuuksien tarkkuudessa. Luonnonlait näyttävät pitävän paikkansa yksiselitteisesti, kun taas talousteoriat pitävät paikkansa vain summittaisesti. Kysymys on selvästä asteerosta. Itse tieteellinen menetelmä on molemmissa sama. Se kiteytyy vanhassa dualistisessa käsiteparissa induktio ja deduktio.

Induktio

Induktio on menetelmä, jolla havaintoaineistosta johdetaan yleispäteviä hypoteeseja, teorioita.

Deduktio

on prosessi, jonka avulla teorian yleispätevyyden perusteella tehdään johtopäätöksiä, ennustetaan yksityistapauksia.

Deduktion avulla tehtyjä ennusteita verrataan myöhemmin toteutuneisiin tapahtumiin ja arvioidaan teorian pätevyyttä. Ellei ennuste pidä paikkaansa, tosiasioista pyritään johtamaan uusi, parempi teoria.

Näin koko tieteellinen menetelmä on eräänlaista elämänilmiöiden loputonta sahausta, jossa joka toinen veto on induktio, joka toinen deduktio.

Niin kauan kuin elämä tuottaa uutta havaintoaineistoa on vanhaa teoriaa testattava ja hiottava niin että se vastaa uusia ilmiöitä. Elämä tuottaa empiiristä havaintoaineistoa teoreettisten ajatusrakennelmien testaamiseen. Teoriaan tarvitaan, jotta voitaisiin empiirisessä aineistossa 'nähdä metsä puilta'.

Veronmaksajan ja pienyrittäjän käsitykset inflaation syistä eivät perustuneet tieteelliseen menetelmään. Ne olivat intuitiivisia elämänkokemuksen perusteella syntyneitä käsityksiä, sinänsä mahdollisesti hyvinkin kilpailukykyisiä tieteellisellä menetelmällä tuotettujen teorioiden kanssa.

1.2.2 Talousteorian peruselementit

Miten deduktiota ja induktiota käytetään teorian
rakentamisessa?

Esimerkkinä voidaan tarkastella vaikka kysyntäteorian muotoutumista.

Teorian peruselementtejä on neljä:

1. Teoriaan sisältyviä muuttujia koskevat tiedot
2. Olettamukset muista vaikuttavista muuttujista
3. Mukana olevien muuttujien riippuvuussuhteet
4. Ennusteet

Kysyntäteorian keskeisen lähtökohdan mukaan hyödykkeen kysyntä aikayksikössä kasvaa, jos sen hinta alenee muiden tekijöiden pysyessä ennallaan. Esim henkilöautojen kappalemääräinen kysyntä riippuu niiden hinnasta (ja eräistä muista tekijöistä).

Tämä teoria voidaan purkaa mainituiksi neljäksi elementiksi.

Muuttujat.

Kysyntäteoria koskee kahta muuttujaa: kysynnän määrää ja hintaa. Ne ovat muuttujia, koska niiden suuruus voi vaihdella.

Hinta

(auton) on maksettava tavaran saamiseksi. Kysynnän määrä aikayksikössä on se määrä, jonka ihmiset voivat ja haluavat hyödykettä ostaa.

Olettamukset.

Teorian mukaan siis oletetaan, että muut kysyntään vaikuttavat tekijät kuin hinta, pysyvät muuttumattomina. Tämä on taloustieteelle tyypillinen ceteris paribus 'muut ennallaan' olettamus.

Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle mahdollisimman yksinkertaisesta tapauksesta, tutkitaan ensin vain yhtä kysyntään vaikuttavaa tekijää. Tämä on kunnon teorian tärkeimpiä tunnusmerkkejä. Teoria on elämän tarkoituksellisen karkea yksinkertaistus. Tärkein riippuvuus selvitetään ensin, myöhemmin tutkitaan muitakin. Autojen kysyntä riippuu niiden hinnasta olettaen, että esim kuluttajien tulot tai bensiinin hinta eivät muutu. Tutkimuksen edistyessä nämä olettamukset joudutaan ilman muuta purkamaan ja vastaavat muuttujat joudutaan ottamaan tarkasteluun mukaan.

Hypoteesi.

Hypoteesi on tutkijan 'työohje' ja ilmaisee käsityksen siitä tavasta, jolla muuttujat suhtautuvat toisiinsa.

Kysyntäteorian perushypoteesi on: kysynnän määrä kasvaa, jos hintaa alennetaan. Tässä siis vallitsee käänteinen riippuvuus määrän ja hinnan välillä. Jos kuluttajan tulot otetaan mukaan tarkasteluun, on niitä koskeva hypoteesi: tulojen kasvu lisää autojen kysyntää. Vallitsee suora riippuvuus.

Ennuste.

Siirrytään deduktiosta induktioon. Ennuste on mahdollista laatia, jos kerätään riittävä määrä empiiristä havaintoaineistoa: tietoja hinnoista ja niiden vallitessa toteutuneesta myynnin määrästä.

Jos asiaa ajatellaan historiallisesti, voidaan todeta, että aluksi auton hinta oli korkea, koska auton valmistuksessa ei käytetty sarjatuotantoa. Vain varakkailla oli mahdollisuus hankkia auto. Sittemmin siirryttiin sarjatuotantoon ja hinta putosi murto-osaan entisestään. Induktiivisilla tutkimusmenetelmillä hypoteesille annetaan kvantitatiivinen sisältö eli yksinkertaisesti määritellään mikä matemaattinen funktiomuoto sopii parhaiten kuvaamaan kysynnän määrän ja hyödykkeen hinnan välistä riippuvuutta. Määritellään edelleen tämän funktion parametrien numeroarvot. Sen jälkeen pystytään tekemään myös määrällinen ennuste. Tilastotieteen mene-telmillä voidaan ilmaista myös tietyllä todennäköisyydellä menekin ylä- ja alarajat.

1.2.3 Taloudellisten tapahtumien luonne

Luonnonlait näyttävät pitävän paikkansa suurella tarkkuudella, mutta yhteiskunnallisten ilmiöiden väliset riippuvuudet ovat löyhiä. Tämä seikka hankaloittaa suuresti sekä teorianmuodostusta että talouspolitiikkaa. Syy- ja seuraussuhteen löytämiseen tarvitaan paljon havaintoja. Ja jos tehdään jokin talouspoliittinen toimenpide, ei voida olla varmoja, että se johtaa toivottuun lopputulokseen.

1.3 Makrotaloustiede ja talouspolitiikka

Talousteoria on viime kädessä syntynyt vastauksena käytännön haasteisiin. Toisin sanoen, tarve ratkaista käytännön ongelmia on synnyttänyt teoriat. Tästäkin näkökulmasta katsoen teoria on vain väline, tapa tarkastella 'todellisuutta', elävää elämää. Ehkä tästä kiinteästä siteestä johtuen talousteorialta odotetaan liian usein valmiita ratkaisuja. John Maynard Keynes, yhtälailla arvostettu talouspolitiikan taitaja kuin teoreetikko, on sanonut:

1.3.1 Talouspolitiikka, mitä se on?

Talouspolitiikkaa

ovat pyrkimykset löytää ratkaisuja taloudellisiin ongelmiin.

Oikeastaan talouspolitiikka on määriteltävä vieläkin ahtaammin, sillä talouspolitiikkaa (politeia, kreikan valtio) harjoittaa periaatteessa vain yhteiskunta, eivät kuluttajat, eivät yritykset. Kysymys on siis nimenomaan makrotaloustieteen alueeseen liittyvästä asiasta. Jotta taloustieteestä olisi apua ongelmien selvittämisessä, on tärkeätä, että talouspolitiikan harjoittajalla on riittävästi tietoa taloudellisista syy- ja seuraussuhteista.

Politiikan tekijän on tunnettava ja otettava huomioon kulttuurin, yhteiskuntaelämän, lainsäädännön, politiikan ja talouden näkökohdat voidakseen harjoittaa menestyksellistä talouspolitiikkaa. Talouspolitiikan harjoittaminen edellyttää väistämättömästi arvoarvostelmia kuten edellä esimerkissä kannanotto inflaation ja työttömyyden suhteen. Taloustieteilijä ei tieteenharjoittajana ole näiden arvostusten suhteen millään tavalla etulyöntiasemassa.

Vänta håll! Ethän vain yritä pestä käsiäsi
ja luikerrella asiantuntijan vastuusta?

Tästä ei ole kysymys. Tarkoitus on vain vetää selvä raja, johon saakka ekonomistin vastuu ulottuu ja josta poliitikon vastuu alkaa.

Joskus tuntuu myös siltä, että talousteoria ei niinkään pysty antamaan vastauksia kysymykseen 'Mitä pitäisi tehdä?' kuin kysymykseen 'Mitä ei pitäisi tehdä?' Mutta hyvä niinkin. Hyvä, jos talousteorian tuntemus estää tekemästä tyhmyyksiä ja harjoittamasta väärää politiikkaa. Pari esimerkkiä epäviisaasta politiikasta ja ristiriitaisista talouspoliittisista tavoitteista.

ESIM 2: Epäviisasta politiikkaa.

Rahan painattamista julkisten menojen maksamiseksi on ekonomistien mielestä aina ollut epäviisasta politiikkaa.

Varoitukseista huolimatta moni hallitus on tähän politiikkaan langennut - ja samalla useimmiten hautautunut tähän itse kaivamaansa kuoppaan. Painokoneen pyörittäminen on aina tuntunut viattomammalta puuhalta kuin verojen korottaminen. Tunnetaan eräitä hyperinflaatiotapauksia, joissa rahan arvo on laskenut jopa tuhansia prosentteja viikossa!

ESIM 3: Ristiriitaiset tavoitteet.

Erityisesti vaalivuosina puhutaan paljon työttömyyden poistamisesta ja inflaation tukahduttamisesta rinnakkaisina tavoitteina.

Nykyään täystyöllisyydeksi määritellään 4-5 prosentin työttömyys. Hintojen nousun jäämistä pariin prosenttiin oltaisiin valmiit pitämään tavoittelemisen arvoisena asiana. Mutta kuka hyvänsä ekonomisti tietää, että näin tiukat tavoitteet ovat keskenään ristiriidassa.

Ehkä 3 prosentin työttömyyteenkin (ainakin tilapäisesti) voitaisiin päästä, mutta se edellyttäisi, että ostovoiman annettaisiin hillitsemättä kasvaa ja jouduttaisiin hyväksymään joku 10 prosentin inflaatio. Se taas jäytäisi ulkomaisen kilpailukyvyn olemattomiin ja jonkun ajan kuluttua työttömyys olisi entistä pahempi.

Vastaavasti inflaatio voitaisiin painaa tiukalla deflaatiopolitiikalla ehkä jopa lähelle mainittua parin prosentin tasoa, mutta silloin jouduttaisiin hyväksymään huomattavasti suurempi työttömyys. Tämän tapainen tilanne nähtiin, kun öljykriisin jälkeinen inflaatio painettiin alas 70-luvun jälkipuoliskolla. Inflaatio saatiin taltutetuksi mm Suomen Pankin tiukalla rahapolitiikalla, mutta jälkeenpäin on herännyt keskustelua siitä, oliko poliikka ehkä pykälän verran liiankin kireätä. Joudn perinne o 1.3 Makrotaloustiede ja talouspolitiikka

1.3.2 Ryhmäedut ja talouspolitiikka

Talouspolitiikan tekeminen pakottaa valitsemaan vaihtoehdoista, joilla on erilaiset seuraukset eri kansalaisryhmien kannalta.

Jokainen kuuluu johonkin erityiseen eturyhmään. Opiskelijat ja opettajat puhaltavat melko varmasti yhteen hiileen, jos kysymys on varojen käytöstä korkeakoululaitoksen hyväksi, mutta painotuksessa saattaisi olla suurikin ero. Työlainsäädännöstä ovat kiinnostuneet sekä työntekijät että työnantajat, mutta näiden keskinäiset etunäkökohdat voivat olla varsin vahvassa ristiriidassa. Samoin sekä kuluttajat että maatalous ovat kiinnostuneet maatalouspolitiikasta, mutta etunäkökohdat voivat olla ristiriidassa.

Näiden ristiriitojen ratkaiseminen edellyttää valintoja ja kompromisseja. Valinta taas edellyttää arvoarvostelmaa, normatiivista kannanottoa. Ekonomisti ei pysty näitä kysymyksiä ammattitietonsa perusteella ratkaisemaan, mutta hänen tehtävänsä on selvittää eri vaihtoehtojen seuraukset. Hänen panoksensa on arvokas, koska sen avulla nähdään selvemmin mitä vaikutuksia mistäkin toimenpidevaihtoehdosta voi seurata.

1.3.3 Talouspolitiikan keskeiset tavoitteet

Makroekonomisti pyrkii selvittämään syitä, jotka ovat tuotannon ja varallisuuden kasvun ja vaihtelun takana sekä syitä jotka johtavat tuotannon, työllisyyden ja hintojen muutoksiin. Hänen tehtävänsä on etsiä keinoja taloudellisen tuloksen parantamiseksi.

Tavoitteet

ovat näkemyksiä - joskus myös täsmällisesti asetettuja numeerisia tavoitteita - siitä mihin tai mihin suuntaan kansantalouden tai sen osien halutaan kehittää.

Politiikkaa

tehdään pyrittäessä saavuttamaan nämä tavoitteet.

Jos taloudellisen toiminnan tavoittet olisi konkretisoitava oikein lyhyesti, kelpaisi kai lause 'enemmän on parempi'. Lisää ostovoimaa antaisi myös lisää tarpeiden tyydytystä. Mutta sitä mukaa kuin länsimaissa on vaurastuttu, on myös havaittu, ettei vaurastuminen välttämättä sittenkään merkitse tulemista onnellisemmaksi tai paremmaksi. Päin vastoin, saavutettuaan tietyn elintason ei-taloudellisten tekijöiden merkitys hyvinvoinnin perustekijöinä näyttää kasvavan.

Kuitenkin konkreettisina kansantalouden ja talouspolitiikan tavoitteina voidaan pitää ainakin seuraavia seikkoja:

1.3.4 Politiikan päälinjat

Miten näihin tavoitteisiin päästään?

Siinäpä pulma onkin, varsinkin kun jotkut tavoitteet tuntuvat olevan keskenään ristiriidassa. Inflaation ja työttömyyden samanaikaisen torjumisen vaikeudesta oli jo puhe. Viime aikoina on kiinnitetty suurta huomiota esim kasvun ja ympäristötekijöiden ristiriitaan. Politiikan tekijä joutuukin punnitsemaan ja etsimään sopivaa politiikkaa siten että se edistäisi kulloinkin tärkeimmäksi katsottua tavoitetta ja samalla aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa sen kanssa ristiriidassa oleville tavoitteille.

Pääkeinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat finanssipolitiikka, rahapolitiikka ja tulopolitiikka.

Finanssipolitiikalla

tarkoitetaan julkisen sektorin, valtion ja kuntien harjoittamaa menojen ja tulojen säätelyä.

Menoilla rahoitetaan ennen muuta sosiaaliturva eli ostovoiman siirrot sellaisille kansalaisille, jotka eivät työpanoksellan pysty rahoittamaan elämistään. Toinen, pienempi osa julkisista menoista kattaa julkisen talouden lopullista kulutusta ja pääomanmuodostusta. Varat menoihin kerätään verotuksella, siis pakollisilla maksuilla. Budjetin alijäämän säätely on eräs finanssipolitiikan keino. Se rahoitetaan vapaaehtoisesti lainanotolla.

Rahapolitiikkaa

harjoittaa pääasiassa Suomen Pankki. Sen tehtävänä on ohjesääntönsä mukaan 'Suomen rahalaitoksen pitäminen vakaalla ja turvallisella kannalla.'

Liian paljon rahaa johtaa inflaatioon. Liian tiukka rahapolitiikka taas rahoitusvaikeuksiin ja lamaan. Suomen Pankin kyky harjoittaa tehokasta rahapolitiikkaa perustuu sen asemaan pankkien pankkina. Se voi säädellä niitä ehtoja, joilla talouselämää palveleva pankkijärjestelmä rahoittaa kansantalouden toimintaa. Myös valuuttapolitiikka hoidetaan Suomen Pankin toimesta.

Tulopolitiikka

on uusin talouspolitiikan päähaara. Sitä harjoittavat työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöt.

Tulopolitiikan ratkaisut koskevat ennen muuta palkkatasoa. Koska palkat ovat tärkein tuotantokustannus ja kustannukset tärkein lähtökohta hintojen määräytymisessä, on tulopoliittisista ratkaisuista varsin lyhyt ja mutkaton kanava inflaatioon, erääseen keskeisimmistä talouspolitiikan tavoitteista. Tällä tavoin työmarkkinajärjestöillä on suuri, nykyään ehkä suurin, vastuu maassa harjoitettavasta talouspolitiikasta.

1.4 Makroteorian oppisuunnat

Ekonomistin, erityisesti makroekonomistin, tehtävä on auttaa poliitikkoa talouspolitiikan muotoilussa. Hän

ennustaa

mitä todennäköisiä seurauksia on kullakin talouspoliittisella toimenpiteellä.

selvittää

mitkä toimenpiteet useista vaihtoehtoisista ovat tehokkaimpia siten, että sivuvaikutukset ovat niin vähän haitallisia kuin mahdollista.

tietää

mitkä tavoitteet ovat keskenään yhteensopivia, mitkä ristiriidassa.

laskee

ristiriitaisten tavoitteiden vaihtoehtoiskustannukset.

1.4.1 Klassikot

Länsimaissa koettiin 1930-luvulla suuri lama, joka johti ennennäkemättömään työttömyyteen. Tähän liittyvien ongelmien analysoimiseksi John Maynard Keynes julkaisi teoksensa

1.4.2 Keynes ja neo-keynesiläiset

Keynesin vallankumouksellisimpia uudistuksia olivat alityöllisyys- tasapainon ongelmien painottaminen ja sen analysointiin tarvittavan mallin rakentamisen perusideat. Hänen teoriansa mukaan on mahdollista, että talous asettuu alityöllisyystasapainoon ilman että on olemassa pyrkimystä irtautua siitä, pois työttömyystilanteesta ja kapasiteetin vajaakäytöstä. Hänen mukaansa tällaisissa tilanteissa tarvitaan julkisen vallan toimenpiteitä.

Keynesin kirja johti makrotaloustieteen perustavaa laatua olevaan uudelleen muotoiluun. Rakennettiin tulonmuodostuksen malli. Tämä malli sisältää ne muuttujat, joiden vaikutuksesta tuotannon määrä ja tulot aikayksikössä määräytyvät.

Tulonmuodostuksen teoria on yhä makroanalyysin ydin. Mutta mukaan on liitetty paljon uusia asioita. Sen on tehnyt uuskeynesiläinen koulukunta korjauksina ja täydennyksinä keynesiläiseen malliin sitä mukaa kuin tietolähteet ovat parantuneet ja tietojenkäsittelytekniikka kehittynyt. Nykyiset uuskeynesiläiset tulonmuodostuksen mallit panevat enemmän painoa rahan, hintojen ja tarjontatekijöiden vaikutuksille kuin keynesiläinen malli joskus 1940- ja 1950-luvuilla.

1.4.3 Monetaristit

1960- ja 1970-luvuilla eräät ekonomistit Milton Friedman in johdolla hyökkäsivät tuimasti uuskeynesiläisiä vastaan. Heidän mielestään keynesiläinen näkemys tulon muodostumisesta oli virheellinen. Tätä koulukuntaa nimitetään painotustensa mukaan monetaristeiksi. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä yhtenäistä kaikkien monetaristien hyväksymää teoriarunkoa. Sen sijaan heillä on useita avainväittämiä.

Tärkein niistä on, että analyysissa on annettava etusija rahan määrälle. Muutokset rahan määrässä ratkaisevat kaikilla lohkoilla tulonkäyttöpäätöksiä tehtäessä. Monetaristit uskovat, ettei talouspoli- tiikkaa tarvittaisi lainkaan, jos talouselämän annettaisiin toimia täysin vapaasti.

Raha ja korko sisältyvät myös keynesiläiseen malliin, mutta sen mukaan ne vaikuttavat vain pääomanmuodostuksen kautta. Rahan määrän vaikutus varallisuuteen, odotuksiin ja kulutukseen oli jäänyt monetaristien mielestä liian vähälle huomiolle. He kehittivät nyt ylikysyntään perustuvan inflaatioteorian. Mutta heiltä puolestaan jäi vaille huomiota tarjontateoria ja tapa, jolla kysynnän muutokset jakautuivat hinnan ja määrän muutosten kesken.

1.4.4 Uusklassinen koulukunta

1970-luvulla on kehittynyt vielä uusi koulukunta, joka on asettunut kritikoimaan sekä uuskeynesiläistä että monetaristista näkemystä vastaan. Tämä uusklassinen koulukunta painottaa tarjontatekijöitä ja rationaalisia odotuksia.

Sen ajatukset löivät nopeasti läpi käytännön politiikkaan. Yhdysvalloissa Reaganin ja Englannissa Thatcherin talouspolitiikka on muotoiltu näiden ajatusten mukaan. Perusajatuksena on klassisen koulukunnan tapaan kansantalouden toiminta vapaan kilpailun olosuhteissa.

Heidän käsityksensä mukaan hinnat ja palkat joustavat kysyntä- ja tarjontasuhteissa tapahtuviin muutoksiin. Tämän näkemyksen mukaan talouspolitiikka ei tehoa lyhyellä tähtäyksellä, koska epävakaa kehitys johtuu politiikan virheistä. Toinen syy politiikan epäonnistumiseen on yksinkertaisesti se, että on olemassa tietty vähimmäismäärä heilahtelua, jota ei millään keinolla voida pienentää. Ainoa mahdollisuus lisätä tuotannon määrää on tehdä enemmän työtä ja kohentaa tuottavuutta. Tähän päästään supistamalla julkisen talouden osuutta, sen puuttumista talousprosessiin ja lisäämällä kannustavia tekijöitä , ennen muuta alentamalla verotusta.

Rationaalisten odotusten idea taas on että markkinavoimat reagoivat nopeasti ja tehokkaasti muutostietoihin. Yrittäjillä on riittävästi tietoa talouspolitiikan pelistä ja he osaavat sen vuoksi laskelmoida etukäteen, mikä kortti ja miten seuraavaksi pelataan. Varautuvat siihen ajoissa, ja siten toivottu vaikutus jää saavuttamatta.

Kortti vie ja kortti tuo!

Yhteenveto

Asko Korpela 970114 (961206) - Asko.Korpela@kolumbus.fi - (palaute tekijälle)

[ccc]