VIERASKYNÄ Helsingin Sanomat 19980131

Työttömyyden mittaamisessa tyypillisempi vaikeus on erotella työtön työvoiman ulkopuolella olevasta kuin työtön työllisestä, kirjoittaa Seppo Laaksonen.

Työttömyyden monet mittarit

Pitkäaikaistyöttömyys
Työpaikan menettäneet
Aikuistyöttömyys
Kokoaikaistyöttömyys
Totunnainen työttömyys
Työajan huomioiva työttömyys
Alityöllisyysaste
Piilotyöttömyys

Työministeriön ja Tilastokeskuksen erilaisista työttömyysmittareista on vuosikausia keskusteltu, mutta erityisesti nykyhallituksen tavoite työttömyyden puolittamisesta on nostanut kiistelyn uudelle tasolle. Virastojen johtavat edustajat ovat väitelleet mittareistaan jopa suorassa televisio-ohjelmassa. Tunteita kuumensi myös pääministerin ihmettely Tilastokeskuksen mittarin voimakkaista heilahteluista kesäaikana.

Yleistä näyttää olevan pinttynyt tavoite esittää työttömyydestä vain yksi mittari, jota kaikki seuraisivat. Näin siitä huolimatta, että Tilastokeskuksen ja Työministeriön mittareillakin on erilainen perusajatus. Miksi silloin mittarit pitäisi puristaa samaan muottiin? Tieteellisessä mielessä pyrkimys yhteen mittariin on kestämätön. Itse ilmiö on moniulotteinen, josta yksittäinen tunnusluku antaa vajaan kuvan.

Ehdotan uutta lähestymistapaa. Tuotettaisiin niin monta virallista mittaria, että työttömyystilanne havainnollistuisi useilta näkökulmilta.

Useamman mittarin käyttö ei ole ihmeellistä. USA:n työvoimatilastovirasto on jo vuodesta 1976 julkaissut seitsemän eri työttömyysmittaria. Seuraavassa esittelen ne lyhyesti lähtien suppeimmasta ja päätyen laajimpaan työttömyyden käsitteeseen.

Pitkäaikaistyöttömyys on yhtäjaksoisesti vähintään 13 viikkoa työttömänä olleiden määrä suhteessa työvoiman määrään. Muitakin viikkomääriä voidaan soveltaa.

Työpaikan menettäneet lasketaan halutulla aikavälillä ja suhteutetaan työvoiman tai työllisten määrään.

Aikuistyöttömyys lasketaan Yhdysvalloissa 25 vuotta täyttäneistä. Aikuistyöttömyysaste lieventäisi esimerkiksi heilahteluja, jotka johtuvat koululaisten ja opiskelijoiden halusta tehdä työtä loma-aikoina.

Kokoaikaistyöttömyyden laskennassa otetaan huomioon vain kokoaikaista työtä etsivät ja kokoaikaista työtä tekevät.

Totunnainen työttömyys on työtä, vaikkapa lyhytaikaista ja osa-aikaista työtä, etsivien määrä suhteessa työvoimaan.

Työajan huomioiva työttömyys on kokoaikaista työtä etsivien sekä puoliksi osa-aikaista työtä etsivien ja puoliksi osa-aikaista työtä ei-vapaaehtoisesti tekevien määrä suhteessa työvoiman määrään. Saatua mittaria voisi kutsua alityöllisyysasteeksi.

Piilotyöttömien eli huonosti työmarkkinoille rohkaistujen käsite ei ole ongelmaton. Suppeimmillaan se kattaa ne, jotka passiivisesti odottavat työn ilmaantumista. Laajimmillaan ryhmään voitaisiin sisällyttää kaikki työvoiman ulkopuoliset, jolloin puhutaan ei-työllisistä. Ei-työllisyys on luontevinta laskea aikuisikäisistä. Käsitteen käyttö on lisääntynyt kansainvälisissä vertailuissa, muun muassa OECD:n piirissä.

Totunnainen työttömyysaste on nykyisellään herkkä suhdanneindikaattori ja sellaisenaan käyttökelpoinen. Sitä vielä herkempi mittari on työpaikan menettäneet.

EU:n toimesta on viime vuosina tehty työtä työttömyysmittarien harmonisoimiseksi. Teknisesti uusin Tilastokeskuksen työttömyysmittari on vertailukelpoinen, koska työttömyyden tiedustelutapa on samanlainen kuin muissa EU-maissa. Tämä ei merkitse sitä, että itse mittaustulokset olisivat vertailukelpoisia. Syynä ovat erot maiden kulttuureissa ja elämäntavoissa, jotka eivät taivu mittarien tai direktiivien mukaan.

Tyypillisimmät ongelmat eivät liity niinkään työttömän erottelemiseen työllisestä, vaan työttömän erottelemiseen työvoiman ulkopuolisesta. Pohjoismaissa useimmat perheenäidit ilmoittavat olevansa työelämän käytettävissä ja jos eivät saa työtä, ovat työttömiä. Vastaavat naiset ovat muualla työvoiman ulkopuolella.

Työn etsimisen aktiivisuudessa EU-maat eroavat huomattavasti toisistaan. Havainnollistaakseni ongelmaa laskin pari vuotta sitten pohjoismaista tilastokokousta varten EU-maiden 25-59-vuotiaiden totunnaiset työttömyysasteet ja ei-työllisyysasteet. Suomessa oli silloin toiseksi korkein totunnainen työttömyysaste Espanjan jälkeen. Matalin totunnainen työttömyysaste oli Luxemburgissa ja Portugalissa.

Ei-työllisyysaste oli korkein Espanjassa ja seuraavina olivat Irlanti ja Italia. Pienimmät luvut saatiin Ruotsille, Tanskalle ja Portugalille. Luxemburginkin ei-työllisyysaste oli keskitasoa korkeampi ja jopa suurempi kuin Suomen.

Tällä hetkellä Suomen tilanne on vielä parempi. Olemme ei-työllisyysasteeltamme selvästi EU:n keskitasoa parempi maa.

Minkälaista työttömyysastetta hallitus ehkä haki ohjelmaansa laatiessaan ja työttömyyden puolittamisesta puhuessaan? Se ei liene ollut totunnainen työttömyysaste, paitsi jos sen laskemisesta puhdistetaan pois kausivaihtelut ja tilastomuutokset. Hallitus taisi etsiä jäykemmin liikkuvaa, rakennetyöttömyyttä kuvaavaa mittaria. Jokin aikuistyöttömyyden, totunnaisen työttömyyden, työajan huomioivan työttömyyden ja piilotyöttömyyden yhdistelmä olisi soveltuvan. Työministeriön mittaristakin löytyisi sen pohjaksi tietoa.