HeSa-Nyt-970406

MITÄ AJATTELIN TÄNÄÄN

JOHANNA KORHONEN
ehdottaa mojovia työelämän joustoja - työntekijän hyväksi

Meitä työssäkäyviä kansalaisia syytetään nykyään joustamattomuudesta, jäykkyydestä ja takertumisesta "saavutettuihin etuihin". Meidän takiamme työttömät pysyvät työttöminä ia valtio velkaisena ja säät loskaisina.

Mutta eihän se ole totta! Meillehän sopisivat vaikka mitkä joustot. Ajatellaan vaikka minua ja kavereitani. Jokaiselle joustolle löytyy käyttöä: Aika monelle meistä sopisi joustava työaika. Minulle sopii sellainen työ, josta voin itse päättämänäni ajanhetkenä siirtyä laulutunnille tai -harjoituksiin. Kollegani tarvitsee jääkiekonpeluu- ja koiranhoitojoustoa. Linturetkeilyä harrastavan kaverini taas olisi joustettava työpaikalla viipymättä, kun piippari taskussa kertoo, missä puskassa kapustarinta nyt kuikuilee.

Toiselle kaverilleni taas sopisi joustava palkkaus. Koska hänen pitää juuri näihin aikoihin ostaa uusi levysoitin, hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, että hän saisi puolet ensi kuun palkastaan jo tässä kuussa. Paljon ylitöitä paiskiva ystäväni taas voisi lievittää burn-out-oireitaan sopivalla määrällä alityötä. Kun hän joustaisi lähtemällä oma-aloitteisesti silloin tällöin tvöpaikalta jo kahden maissa, työnantaja säästäisi palkkakuluissa ja ystävä pysyisi järjissään pidempään. Hyvin palkattua, kiinnostavaa asiantuntijatyötä tekevä tuttuni taas on sitä mieltä, että vähempikin raha riittäisi, jos vain ei aina tarvitsisi olla töissä kymmentä tuntia päivässä. Hän voisi joustaa tekemällä töitä tehokkaasti viisi tuntia ja elvyttää sen jälkeen aivojaan toiset viisi tuntia esimerkiksi shakkia pelaamalla tai flamencoa tanssimalla.

Miksi tämä kaikki kuulostaa aivan hullun puheetta? Varmaan siksi, että nykyopin mukaan ihmiset ovat taloutta varten eikä talous ihmisiä varten. Meidän ihmisten kuuluu joustaa, sopeutua, kärsiä ja mukautua, jotta taloudella menisi hyvin. Jos viisikin minuuttia yrittää ajatella asiaa toisin päin, alkaa näyttää kouholta jo omissakin silmissään. Onhan niin itsestään selvää, että synnyin tuottamaan lisää bruttokansantuotetta, opiskelin parantaakseni maani kilpailukykyä, elän tasapainottaakseni vaihtotasetta ja kuolen säällisen ajan kuluttua eläkkeelle jäännistäni, jotta julkisen sektorin vanhustenhoitomenot eivät ainakaan minun takiani enää kasvaisi.

Ai niin, yksi unohtui: elinikäinen opiskelu!

Suosikkikäsitteellään poliitikot tuskin yrittävät kannustaa minua perehtymään kirkkolatinan satoihin tai aloittamaan aina uusia kiehtovia yliopisto-opintoja. Sen sijaan he tarkoittavat tehokkaita täydennyskursseja, joilla minun pitäisi harjaantua "Intime Openiin, Progressiin tai muuhun RDBMS:ään sekä C-kielten hallintaan", jotta voisin hankkiutua Nokialle töihin ja ryhtyä viimeinkin tekemään jotain hyödyllistä.

Tutkija Juha Siltalan mukaan nykyinen tehotalous "vie ihmiseltä sielun ja psyyken" ja tekee ihmisestä aina uudelleen ohjelmoitavissa olevan koneen. Sellainen sopeutuu ihmistä paremmin mihin tahansa. Kaikenkarvaiset "sisäiset sankarit" luultavasti pärjäävät tässä tyhjyyskuittuurissa hyvin, mutta muille voi käydä heikosti. Minkä sille mahtaa, jos on vääränlaiset geenit eikä koulussakaan kuullut mitään RDBMS:stä. Tai jos haitarin soitto yksinkertaisesti kiinnostaa enemmän. Siltala ja minä voimme lohduttautua sillä, että väärinkäsitys ihmisyyden olemuksesta on vasta muutamia satoja vuosia vanha. Vielä 1200-luvun Euroopassa luova, mietiskelevä joutilaisuus oli arvostettu hyve. 1300-luvulla työ otti lekottelun paikan hyveenä.

Olin hiljattain seminaarissa, jossa kirjailija Anneli Pääkkönen esitti rämäköitä ajatuksia työn, ajan ja rahan suhteesta. Hänen mukaansa "suuri osa ongelmistamme johtuu liiasta työnteosta eikä työttömyydestä": kun ihmiset puskevat otsa hiessä valmistaen turhia tavaroita, joita ostaakseen toiset ihmiset raatavat yhtä eläimellisesti, kukaan - paitsi rahakassien omistajat - ei hyödy.

"Poliitikot ovat erittäin huonon esimerkin antajia. He valvovat yökausia ja tekevät tärkeitä päätöksiä aamuyöstä kofeiinihumalassa tai puoliunessa. Todellisuudentaju on kadonnut", kirjailija moitti. Luennoitsija vaati siirtymistä niukkuus- eli riittävyystalouteen, jossa hvvä elämä, runsas aika ja kiireettömyys ohittavat mammonan.

Luultavasti Pääkkösen ajatukset ovat tähän hätään liian radikaaleja suurimmalle osalle ihmisistä. Silti ne ovat esimerkki siitä, miten taloutta voi ajatella toisinkin - ja aivan perustellusti, järkevästi ja asiallisesti. Muuten, kuka on se Talous, jonka hyväksi olemme saaneet ilon uhrautua? Ettei vain taas kerran kävisi niin, että kaiken uhrautumisen tuloksena on vain entistä suurempia rahakasoja jossain ja entistä tyhjempiä lompsia toisaalla.

Johanna.Korhonen@d-works.inet.fi

[ccc]