|
KriisiEpi: Patterivaari 20080114ma Kun maanantaina illalla tulimme Helsinkiin, menin suoraa päätä
Meilahteen, koska syke oli jatkuvasti 63 tai ei ollut mittaustulosta
ollenkaan. Tahdistin antaa 70. Heti todettiin, että tahdistin on vaiti. Ei
saatu yhteyttä. Yön vietin ensiapupoliklinikalla, koska osastot olivat
täynnä. Olikin kuulemma erikoinen tilanne: olin nimittäin sen hotellin ainoa
asiakas! Unta en saanut, mutta tilanne oli täysin rauhallinen. Kun en
ponnistellut, oli olo ihan jees. 20080115ti Aamulla ryhdyttiin selvittämään tahdistimen asennusta. Klo 14 olinkin
sitten pukilla ja homma kesti tunnin. Kello 16 olin taas Sallin luona
Munkkiniemessä käveltyäni 2 km matkasta puolet ja puolet ajettuani
raitiovaunulla. Sydänosastollakin olin
erikoistapaus, sillä kukaan ennen minua ei ollut viipynyt siellä lyhyempään.
Johtui siitä, että pääsin osastolle vasta leikkauksen jälkeen ja saman tien
pukeuduttuani lähdin kotiin. Käsittämätön juttu tämä haava: pituus 7 cm, ei
särkyä, seuraavana iltana otin siteen pois.
Muutamassa päivässä olin aineenvaihdunnan hidastumisen vuoksi kerännyt
ylimääräistä nestettä 2 kg. Vuorokauden sitten juoksin vessassa ja sinne meni
ylimääräinen paino. 20080116ke Seuraavana aamuna tunsin oloni vikkeläksi kuin agility kisaan lähtevä
koira ja aamulenkille lähtiessäni olin varma, että teen lenkkiennätyksen.
Niin myös tein! Entinen tahdistin lähetettiin tehtaalle tarkistettavaksi. Se kun
lopahti lääkärin mielestä liian aikaisin (laskelmieni mukaan 130 milj iskua -
200 milj olisi pitänyt). Uusi on entistä ehompi. Sain myös selityksen siihen
miten on mahdollista että tahdistin sopeutuu sykkeeseen. Normaalisti se
täräyttää 70 kertaa minuutissa, mutta voi tihentää aina 115 saakka tai jopa
enemmänkin jos on tarpeen. Ratkaisu:
vaikka on ohut, siellä on pieni heiluri, joka heilahtaa kun jalka heilahtaa
ja sen mukaan säätyy iskutiheys! Kaikkea ne keksivät! Viikkoa aikaisemmin Joka aamuisista verenpainemittauksista ja lenkkipäiväkirjasta
selviää, että 20080106su pistelin lenkin Nilsiässä ennätysvauhtia (3,6 km
40'33). Verenpaine ja syke olivat sinä aamuna normaalit (128-76 ja 72).
Seuraavana aamuna, siis 20080107ma, mittasin verenpaineen ainakin kolme
kertaa ja aina suunnilleen samat lukemat (muistiin merkitty 88-55). Syke ei
kai kertaakaan tahdistimen aikana ole ollut alle 68 (normaali 70), nyt se oli
65. Maanantaina en lenkkiä tehnyt, mutta tiistaina eli 20080108, jolloin
verenpaine oli 92 - 68 ja syke vain 62, tein lenkin, mutta kulki huonosti, 4
minuuttia hitaammin kuin sunnuntaina. Tästäkään en vielä niin paljoa
säikähtänyt, että olisin lääkäriin pyrkinyt. Kuopiossa ei huomattu Keskiviikkona 20080109 minulla oli lounastapaaminen Kuopiossa.
Autolla vaivatta ajelin, jaa eipä ollutkaan vaivatta, vaan väsytti aivan
hirveästi ja jouduin pinnistelemään. Ihan kuin olisi silmänpaine ollut
alhainen niin että näkeminen tuotti vaikeuksia. Kaupungilla vajaan kilometrin
kävely kävi hitaasti ja lopulta ravintolassa jouduin tukea huonekaluista
tavoittelemaan. Ystäväni Tapanin
ehdotuksesta päätimme lähteä KYSiin tarkistuttamaan asian. Siellä otettiinkin
heti sydänfilmi. Jotakin outoa siinä sanoivat olevan, mutta kuitenkin näkyi
tahdistimen terävät piikit. Lepäilin pari tuntia. Kotiin päästettiin.
Verenpainelääkitystä ehdotettiin hieman vähennettäväksi. Ei vieläkään kello kilahtanut Loppuviikolla en lenkillä käynyt ja tunnuin hyvin pärjääväni, kun
vältin liikkumista. Verenpaine mittauksissa selvästi alhaiset lukemat.
Sykettä en saanut tai se oli korkeintaan 63. 20080114 maanantaina lähtö
Helsinkiin. Lähtöpuuhat erittäin raskaat. Pihan poikki kävely tuotti
vaikeuksia. Automatkalla tytär Sallan kyydissä ei ongelmia, kun istuin
paikoillani. Loppu onkin sitten kerrottu tässä yläpuolella. Meilahdessa rento meininki Nyt kuten aikaisemmillakin kerroilla sydänvaivoja parannellessa koin
oloni Meilahdessa täysin
turvalliseksi, etten sanoisi että tällä kertaa jopa viihtyisäksi.
Lähes uneton yö ensiapupoliklinikan hädin tuskin ihmisen levyisellä pritsillä
nyt ei mikään suuri nautinto ollut, mutta kun ei mitään vaivoja tuntunut, oli
sekin ok ja aika meni hoitohenkilökunnan puheensorinaa kuunnellessa.
Kahvinurkkauksessa istuivat ja tunnelma vaikutti kovin leppoisalta. Kerran
kuitenkin säntäsivät pikavauhtia ohitseni. Elvytyshälytys - joka osoittautui
vääräksi, kun joku oli taksinapin asemesta painanut elvytyshälytysnappia
ulko-ovella. Suorastaan viihtyisä tapahtuma Itse operaation eli tahdistimen vaihtamisen koin ehdottomasti
viihtyisänä tapahtumana. Syitä useita. Ensinnäkään en ollut ensimmäistä
kertaa pappia kyydissä. Ja tämän piti olla, niin kuin olikin, pienempi
operaatio kuin ensi-asennus vajaat neljä vuotta sitten. Silloinkin kovin
mukavasti meni. Nyt jos mahdollista vieläkin mukavammin. Ihan erityisen
ystävälliset ja viehättävät hoitajat puuhasivat ja lörpöttelivät leppoisasti
valmisteluissa. Ensin kylläkin säikähtivät pahanpäiväisesti, kun niin
rennosti heittäydyin pitkälleni leikkauspöydälle, vieläkin kapeammalle kuin
ensiapupoliklinikalla. Luulivat että nyt ukko putoaa lattialle. Ei pudonnut.
Ehkä olisivat kiinnikin saaneet, niin ripeästi liikkuivat. Ja sitten tämä
mainio lääkäri, Ari Pakarinen. Ei myöskään selvästi ollut ensimmäistä kertaa
asialla. Kertoi koko ajan mitä teki, kun ei minulla ollut mahdollisuutta
nähdä edes monitorista. Kivusta ei tietoakaan Kipuahan ei tietenkään tarvitse paikallispuudutusleikkauksessakaan
ollenkaan kärsiä, joten siitä ei mitään. Miten lie tullut puheeksi
hartiavaivat. Minä ihmettelin, kun ei minulla niitä ole oikeastaan koskaan
ollut, vaikka päivät pitkät istun tietokoneen ääressä. Lääkäri sen sijaan
valitti, että siinä hommassa niitä riittää. Joutuu ihan sen takia
lenkkeilemään ja voimistelemaan. Sitten kuului helähdys. Jotakin putosi
lattialle. Ei ollut muuta kuin poistettu tahdistin ja sekin sai tuomion:
lähetetään tehtaalle tarkistettavaksi, kun niin lyhyen ajan toimi (alle 4
vuotta), vaikka hurjalta tuntuu iskujen määrä. Sopii tarkistaa: 70 kertaa
minuutissa tekee pyöreät 100 000 kertaa vuorokaudessa ja 37 milj kertaa
vuodessa. Ei siinä paljon saa energiaa kulua kerralla, kun neljäkin vuotta
sykkii. Mutta samanhan tekevät kellon patteritkin. Olisi sellaisenaan kelvannut lääkärisarjaksi Leikkauksen jälkeen vielä säädettiin koneisto miestä myöten. Siinäkin
oli oma viihdemomentti. Mittaushuoneen viereisestä huoneesta kuului nimittäin
hirmuinen möykkä. Siellä kannustettiin potilasta ilmeisesti
polkupyöräergometrikokeessa. Ihan oli kuin Suomi-Ruotsi maaottelussa.
Myöskään paikalla ollut hoitohenkilökunta ei pystynyt pitämään naamallaan peruslukemia.
Ja kuka oli se möykkääjä? Kukapa muu kuin mainio kirurgi Ari Pakarinen, joka
oli jo leikkauspöydällä sanonut tulevansa mukaan mittaukseen. Niin tulikin.
Hirvittävän määrän numeroita luettelivat ja sähläykseltä tuntui Ota vuoteesi ja kävele! Kaikista suurimmalta ihmeeltä vieläkin tuntuu se kuinka askel oli
heti niin keveä, että (osan matkasta)
kävelin kotiin tunnin sisällä leikkauksen päättymisestä ja seuraavana aamuna
tein nopeusennätyksen lenkillä. Toinen todella ällistyttävä juttu oli se,
ettei haavaan tullut mitään särkyä, vaikka tietysti painaessa tuntui. Seuraavana
päivänä laastariside pois. Asko Korpela
|