Tuula-Liisa Kuusela

Camino Frances

Matkat o Galleria o [ ]
Torremolinos, Adventtina 2007

Näytä suurempi kartta

Olen kahteen kertaan ollut vaeltamassa

Olen kahteen kertaan ollut vaeltamassa pitkin vanhaa pyhiinvaellustietä Camino Francesta. Moni ystävämme, joka on kuullut näistä matkoista, on kysellyt, minkälaista on tämä pyhiinvaellus, jota Timo kutsuu ilkikurisesti ristiretkeksi.

Matkaan Caminolle

Tänä keväänä matkamme alkoi Burgosin kaupungista, josta kävelimme reput selässä n. 350 km . Burgos sijaitsee pohjois Espanjassa ylätasangon eli mesetan reunalla 680m korkeudessa.

Kirpeä maaliskuun aamu

Oli kirpeän raikas maaliskuun aamu, kun kävelimme intoa täynnä kaupungin läpi pitkin Duero joen rantaa. Paksurunkoiset, vielä lehdettömät plataanit reunustivat tietämme. Ohitimme vanhan Hospital del Reyn, paikan, joka jo vuosisatoja on toiminut pyhiinvaeltajien levähdys- ja tukipaikkana, sairaalanakin keskiajalla. Mennä pyyhälsimme vanhojen rakennusten ohi, kun paikalla seisova herrasmies pysähdytti meidät kysyen, olisiko meillä hetki aikaa.. Nolostuneina vastasimme, että onhan meillä: kolme viikkoa. Hän kehotti meitä palaaman ja tutustumaan ikivanhaan muistomerkkiin. Kyseessä on kahdenneltatoista vuosisadalta peräisin oleva valtavan iso goottilainen rakennus, joka on nyt viime vuosikymmeninä kunnostettu yliopiston käyttöön.

Pyhiinvaeltajien nykyiset suojapaikat sijaitsevat parakkirakennuksessa viereisessä puistossa. Oppaamme kertoi meille rakennuksen vaiheista ja kiinnitti huomiomme vanhoihin ritarikuntien merkkeihin. Lupasimme kulkea silmät auki ja etsiä samoja huomaamattomia ?au-merkkejä ja Temppelinherrojen vaakunoita matkalla kohtaamistamme kylistä.

Neuvoja

Hän kehotti meitä poikkeamaan vielä läheiselle pyhiinvaeltajan muistomerkille. Patsas esitti parrakasta pyhiinvaeltajaa palttoossaan yöpymässä Linnunradan tähtikuvion alla. Nämä tähdet osoittavat tietä Santiago de la Compostelaan, pyhiinvaeltajien määränpäähän. Muistolaatassa oli teksti, jossa pyhiinvaeltaja uskoo olevansa Luojansa silmien alla näissä ankarissa olosuhteissakin.. Olimme vähällä päästä kokemaan samaa tunnelmaa. Ensimmäisenä yönä oli majatalo aivan täynnä ja meille sanottiin, että vain kaksi mahtuu enää. Seuraavaan paikkaan oli kilometrien taival ja uupumus painoi jo jäseniä. Loppujen lopuksi mahduimme sisälle, kun Paula sisareni ja minä saimme patjat lämmittämättömän kivisen rakennuksen keittiön lattialle.

Aamulla ulkona olivat lätäköt riitteessä, mutta emme olleet palelleet hyvissä makuupusseissamme ja pipot päässä. Hiiriäkään ei tarvinnut pelätä, kun me olimme lattialla ja vaeltajien aamuruuat korkealla pöydällä, jonne hiiret tietysti mieluummin suunnistivat. Tämän huojentavan seikan kertoi meille majapaikkan isäntä, kun olimme asettumassa sijoillemme.

Ensimmäinen päivä

Pohdiskelua matkalla

Tapanamme oli pohdiskella jotain yhteistä teemaa kulkiessamme. Meidät pysäyttänyt mies oli sanonut erotessamme, että on tärkeämpää kerätä kokemuksia kuin kilometrejä. Tästä saimmekin aiheen sen päivän teeman. Kerran oli tienvarteen kirjoitettu pikkukivillä ranskaksi ”Kaikki on mahdollista enkeleille”. Siitä tuli toinen ”annettu” teema. Yksi ratkaisematon teema saatiin siitä, kun tekstiviestissäni olin kuvaillut ankeita olosuhteitamme ja eräs ystäväni kysyi vastausviestissään, mikä siinä vaelluksessa sitten oikein voi viehättää.

On tavattoman innostavaa kulkea päivästä toiseen vanhoja historiallisia teitä, joita monet vuosisatojen takaiset sukupolvetkin ovat tallanneet ja katsella avaria vuoristomaisemia tai tuulen pyyhkimää mesetaa ja tuntea olevansa vapaa arjen askareista ja velvoitteista. Riittää kun panee tossua toisen eteen ja toivoo saapuvansa yöpaikkaan ajoissa päästäkseen osalliseksi vielä jonkun verran lämpöisestä suihkusta.

Kuljemme reput selässä. Niihin on pakattuna vain kaikkein tarpeellisin. Sisältönä on parit vaihtoalusvaatteet, hieman lämpöisempää ylle tai alle, sadevarusteet,(jotka kyllä yleensä ovat jo valmiiksi päällä!) peseytymistarvikkeet, muistiinpanovälineet ja ohutselkäinen opaskirja. Lisäksi kannamme mukanamme pähkinöitä tai hedelmää välipalaksi ja juomavettä. Reppu saisi painaa vain 10 % kantajansa painosta. Mikä ristiriita minulla, kun yritän päästä muutamasta liikakilosta ja samalla täsmäyttää repun painoa lähemmäs pienenevää ihannetta! Mahdoton yhtälö, vaikka jo toisella matkalla olen ymmärtänyt jättää papiljotit ja tukankuivaajan pois!

Kyliä ja kirkkoja

Matkalla näemme pieniä kyliä, joissa on suuria vanhoja kirkkoja. Ylitämme roomalaisten rakennuttamia siltoja ja tallaamme tienpohjia, joissa näkyy ikivanhoja kivetyksiä. Joskus yövymme vanhoissa luostareissa, joiden asukkaat kutsuvat meitä mukaan hartaushetkiinsä ja siunaavat matkaamme. Karaistumme majapaikkojen kylmissä suihkuissa. Nukumme isoissa makuusaleissa, jossa yötänsä viettävät monenlaiset kuorsaajat, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat kukin tulojärjestyksensä mukaisesti osoitetulla pritsillään. Tutustumme moniin erimaalaisiin kulkijoihin, joiden kanssa selvitämme kokemuksiamme monin kielisotkuin.

Päivämatkamme ovat keskimäärin 20 km pituisia. Lähdemme aamutuimaan yleensä syömättä. Ensimmäinen pysähdys on aamukahvipaikka, sitten kun kahvilat aukeavat ja sellainen sattuu matkanvarrelle. Tiet kulkevat sekä yli asumattomien taipaleiden että kylien ja kaupunkien halki. Matkalla syömme tavallisesti lounaan ja huilaamme hetken ja jatkamme taas matkaa. Päivittäinen vaelluksemme kestää tavallisesti kuutisen tuntia.

Kun olemme saapuneet yöpaikkaamme huollamme hygieniamme ja varustuksemme. Ensimmäiseksi vapaudumme vaelluskengistä ja laitamme jotain kevyttä jalkaan. Suoritamme vaatteiden pesua ja toivomme saavamme pyykit aamuksi kuivaksi, ettei reppua tarvitsisi käyttää matkan jatkuessa pyykkitelineenä (mikä kyllä sekin onnistuu.) Jos lounas on jäänyt syömättä, hakeudumme illalla paikalliseen ravintolaan. Illallinen on hauska kokemus, sillä siellä kohtaa vaeltajia rentoutuneessa tunnelmassa ja juttu luistaa kaikilla kielillä. Aikaa jää tavallisesti vielä päiväkirjan pitoon, historiallisten kohteiden katseluun, paikkakuntaan tutustumiseen ja yleiseen seurusteluun.. Nukkumaan menoa suorastaan odottaa. Valot sammutetaan makuusaleista viimeistään klo 22. Hyvin nukutun yön jälkeen on edessä uusi taival ja uusi innolla aloitettava päivä.

Miten sujuu kulku

Arvoitus on mistä caminon ihanuus tulee. Ehkä yksi tekijä on fyysisen ponnistuksen aiheuttama mielihyvä, toinen tähän määrittelemättömään yhteisöön kuuluminen, yksi kaikesta totunnaisesta irtautuminen ja tunne yhteydestä ikiaikaiseen eurooppalaiseen kulttuuriin. Vaikka päivän teemassakin asiaa keskenämme pohdiskelimme, ei selvää vastausta saatu. Mutta ehkä kertomukseni valaisee hieman kysymystä, miksi moni joka kerran on tietä tällä tavoin kulkenut haluaa palata sille uudelleen.

Caminon ihanuus

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Tuula-Liisa Kuusela



Tuula-Liisa Kuusela 20080421 (20080421) o  Kotisivu o  Matkat o WebMaster