»Myrskyssä kamppaillut laiva päässyt onnellisemmille vesille»
Sunnuntaina 24. 10. elettiin Virolahdella hengen suurta juhlaa. Päivä oli myös meidän koivistolaisten juhlapäivä. Vaikeat siirtolaisajat kokenut yhteiskoulumme oli vihdoinkin päässyt ajan puristuksesta väljemmille vesille. Uutta koulua juhlimaan oli saapunut lähes tuhatlukuinen yleisömäärä, kutsuvieraiden joukossa mm. ministeri Virolainen, piispa Simojoki, tohtori Kansanaho, kuntien ja seurakuntien sekä eri järjestöjen ja yhteisöjen edustajia. Tilaisuudessa oli runsaasti koivistolaisia, koulun entisiä opettajia ja oppilaita. Vaikuttava ja arvokas juhla jäi pysyvästi mieliin ja tyydytyksellä voitiin todeta koulun saaneen uudella sijaintipaikkakunnalla ystäviä, jotka rakkaudella vaalivat sen tulevaisuutta.
Kello 12 alkoi koulun aulaan sijoitetun sankaritaulun paljastus. Virolahden musiikkiyhdistyksen mieskuoro lauloi Pohjanmiehen säveltämän, »Muistolaulun», jonka jälkeen tohtori Erkki Kansanaho piti paljastuspuheen. Hän tähdensi sitä uhrin suuruutta, jonka koulun sankarioppilaat ovat isänmaalle antaneet. Taulu on asetettu heidän muistonsa kunnioittamiseksi. Se muistuttaa myöskin tulevia sukupolvia siitä, kuinka raskaalla lunnailla isänmaamme vapaus on lunastettu.
Puheen jälkeen poistettiin verho ja näkyviin tuli harmaaseen marmoriin. hakattu taulu, jossa maasta kohottautuva sankari lähettää ojennetusta kädestään uhriliekkejä. Liekkisymbooleja vahvistavat taulussa sanat: »Uhriliekki elämän vaati kaiken, saikin sen.» Paljastustilaisuuden päätti yhdessä laulettu Kuusiston »Suomalainen rukous».
Sinivailkean ja punamustan, Suomen ja Karjalan. lippujen vanavedessä tuotiin saliin kunniavartiossa valkohohtoinen koulun lippu, jonka keskellä hohti koulun tuttu merkki, aaltoja halkova pursi ja kultainen seppele muistojen ja tulevaisuuden sykähdyttävinä kuvina. Lipun vihkimisen suoritti kirkkoherra L. Leikkonen muistuttaen Runebergin runon sanoja: "Lipun vierellä on vaarallisinta, mutta myös kunniakkainta". Lipun sanoma on koulun kasvateille kahteen suuntaan johdattava. Sen pursi vie ajatukset yli meren kaukaisille rannoille. Se on side menneisyyteen, ja kultaseppele viittaa koulun tehtävästä tulevaisuuteen. Luovutuspuheessaan opettaja Anna Airila toivotti: »Tätä lippua kantakoot nuoret, vahvat käsivarret, jotka kohottavat sen korkealle». Lipun ottivat vastaan rehtori Myyryläinen ja koulun johtokunnan puheenjohtaja Viljo Tulkki.
Tämän jälkeen lauloi opettaja Marjatta Vuormaa sydämiin sattuvasti kolme laulua kanttori Aimo Pentin säestyksellä. Sibeliuksen »Koulutie» kohotti muistoja kaukaisesta maasta.
Juhlakantaatin esityksen johti sen säveltäjä opettaja Vesa Pentti. Esityksessä olivat mukana Virolahden musiikkiyhdistyksen orkesteri, juhlakuoro ja oppilaiden laulu- ja lausuntakuorot. Solistina oli kanttori Aimo Pentti ja lausuntaosat esittivät opettajat Niilo Villanen ja Raili Laamanen. Nuoren säveltäjän suurtyö muodostui erääksi juhlan kohokohdaksi ja sai yleisössä ansaittua vastakaikua. Valitettavasti emme lehdessä voi julkaista muuta kuin sen tekstin.
Juhlapuheen piti ulkoministeri Johannes Virolainen. Iloitsemme, hän sanoi, että uusi koulu kohoaa saman Suomenlahden äärellä, kuin Koiviston Yhteiskoulu kerran on ollut. Näemme tässä koulussa todistuksen Karjalan väestön lannistumattomasta elämänuskosta, siitä valoisasta optimismista, mihin oma heimomme on aina elämänsä perustanut. Kosketeltuaan jälleenrakennuksen suuria tuloksia taloudellisella alalla hän sanoi niiden osoittavan, että karjalaisten vilkkaan ja liikkuvan pinnan alla on sitkeyttä ja terästä. Myöskin :henkisessä jälleenrakennuksessa on saatu aikaan merkittäviä tuloksia. Tällä saralla on raivaajan työ usein vielä vaikeampaa. Oppilaitosten korvaukset ovat olleet mitättömän pieniä, on täytynyt luoda uutta miltei tyhjästä. Menneitä raunioita ei ole jääty murehtimaan, vaan katseet on rohkeasti suunnattu eteenpäin ja ryhdytty omakohtaisesti työhön vaikeuksien voittamiseksi.
Tämä koulu on tavallaan koivistolaisten kauan säilyvä muistomerkki, osoitus siitä rakkaudesta, millä siirtoväki on vaalinut kulttuuriharrastuksiaan. Mutta ei vain siirtoväki, vaan myöskin paikkakunnan väestö on tuonut mukaan oman panoksensa. Tässä ilmenee hyvin se rakentava yhteistyö, joka on ollut koulun, sen koivistolaisystävien ja paikkakunnan asukkaiden välillä. On ihme, miten koulu on voinut pysyä pystyssä. Sijoittamisvaikeudet ovat suuret, on ollut ratkaistava monia pulmia. »Uskon - jatkoi ministeri Virolainen - että ratkaisu piilee koulun johtajassa, maisteri Myyryläisen väsymättömissä ponnistuksissa». Valtiovallan tervehdyksen tuoden hän esitti kiitokset ja toivotti opinahjon tulevaisuudelle onnea ja menestystä.
»Kasvattakoon tämä oppilaitos oppilaissaan tahtoa palavalla halulla palvella kykynsä ja koulutuksensa mukaan Suomen kansaa ja yhteistä isänmaata. Kasvakoon täällä niitä miehiä ja naisia, jotka uhraavat voimansa tämän kotiseutunsa kehittämiseksi, jotka omalta osaltaan vievät suomalaiskansallista kulttuuria eteenpäin. Kun näin tapahtuu, ovat myöskin niiden toiveet toteutuneet jotka uhrauksillaan ja työllään ovat tämän tiedon temppelin pystyttäneet», lopetti ministeri Virolainen. puheensa.
Puheen jälkeen lauloi Virolahden musiikkiyhdistyksen sekakuoro opettaja Elina Tulkin johdolla Onni Kauppilan säveltämän laulun »Karjalan maa» Vesa Pentin sovituksena.
aikana esitettiin juhlivalle koululle lukuisasti onnitteluja. Virolahden kunnan onnittelut esitti kunnanhallituksen puheenjohtaja, mv. Rahkonen, Virolahden seurakunnan kirkkoherra Leikkonen, entisen Koiviston kunnan ja koivistolaisten järjestöjen johtaja Hoikkala, Miehikkälän kunnan valtuuston puheenjohtaja Hämeenniemi, Haminan kaupungin kaupunginjohtaja Valleala, Haminan seurakunnan rovasti Anstén, Vehkalahden seurakunnan pastori Tuomisalo, Virolahden opettajayhdistyksen opettaja Ervasti, Haminan Yhteislyseon rehtori Reunama, Kotkan Yhteislyseon lehtori Visapää, Kotkan Yhteiskoulun, (ent. Uuraan Yhteiskoulu) ja Kotkan Tyttölyseon lehtori Petro, Lounais-Karjalan kansanopiston johtaja Louhivuori. Virolahden Yhteiskoulun vanhempainneuvoston rouva Hietula, Miehikkälän lasten vanhempain maanvilj. Koski, Koiviston Yhteiskoulun entisten oppilaiden kasanedustaja Tuuli, Haminan, seudun Karjala-seuran pankinjohtaja Lankinen lahjoittaen samalla Karjalan pienoislipun, Kansallis-Osake-Pankin Haminan ja Virolahden konttoreiden puolesta pankinjohtaja Lankinen lahjoittaen muistotaulun »Seppelöity nuorukainen», Virolahden Säästöpankin eläinlääkäri Louhela, Virolahden Osuuskassan opettaja Joutsenlahti, sodanaikaisten työtovereiden rouva Henriksson lahjoittaen samalla puheenjohtajan nuijan, Virolahden Marttayhdistyksen ja Kymenlaakson Marttapiiriliiton rouva Louhela, Virolahden Musiikkiyhdistyksen johtaja Kyötikki, Maaseutu-lehden toimittaja Puhakka, Keskusosuusliike Hankkijan johtaja Tuomala ja Salama-yhtiön ylitarkastaja Seppä.
Sähkeitse olivat onnitelleet mm. seuraavat: Kouluhallitus, Hellin ja Arvo Manner, Kymenlaakson Karialaseurojen piiri, Kouvolan Tyttölyseo, Kouvolan lyseo, Myllykosken Yhteiskoulu, Kymin Yhteiskoulu, Säästöpankkien Keskuspankki, Vehkalahden kunta. Toivo Anttila ja Veli Klami, Carpenit, Karjalan Liitto, Osuuskassojen Keskus Oy, Osuuskassojen Liitto, Anjalan siirtomarttakerho, New Yorkista Kammoset.
Päättäjäissanat lausui koulun johtokunnan puheenjohtaja kunnansihteeri Viljo Tulkki. Lopuksi laulettiin yhteisesti Maamme.
Vihkiäisjuhlan päätyttyä oli kaikille kahvitarjoilu ja kutsuvieraille juhlapäivällinen. Päivällisillä puhui kunnansihteeri Tulkki Virolahden kouluoloista ja onnitteluita esittivät vielä Inkeroisten Yhteiskoulun puolesta rehtori Itkonen ja Kouvolan Yhteiskoulun lehtori Sala. Johtaja Louhivuori esitti päivällisvieraiden kiitokset ja ministeri Virolainen selosti vireillä olevia koulujen kehittämissuunnitelmia. Kanttori Pentin yhtye esitti kanteleensoittoa kolmella kanteleella. Päivällisten alussa sekä lopussa laulettiin virsi.
Virolahdella, edistyneen rannikkoseudun ja vanhan kulttuuripitäjän kalliopohjalla kohoaa tulevaisuuden koulu. Uskomme, että se yhä ottaa koivistolaisen vieraan lämpimästi vastaan, tuli hän sitten tätä hengen temppeliä ystävänä katsomaan tai entisenä Koiviston Yhteiskoulun oppilaana luokkakokouksissa vierailemaan. Toivotamme myötätuulta.
KOIVISTON VIESTI N: o 21 19541105