|
Meillä on täällä Nilsiässä melkein viikon ajan ollut kunnon talvi: sisä- ja
ulkolämpötilan erotus melko tarkkaan 50 astetta (-30 ulkona ja +20 sisällä).
Lunta on parikymmentä cm, kaikki puut kevyen huurteen peittämiä, meillä on oikeat
postikorttijoulumaisemat! Niin kylmää on ollut, että uintiavannon tekeminenkin
on viivästynyt. Nyt on ulkona vain -15, ja kevyttä pakkaslunta on satanut niin, että kaikki vanhat jäljet ovat peittyneet. Joulu
Nilsiässä. (Nämä joulusivut elävät ja uudistuvat jonkin aikaa. Ehkä
haluat palata niille parin viikon kuluttua uudelleen nähdäksesi kuinka joulu
on sujunut ja olemmeko avantoon rohjenneet.) Toinen kotimme täällä Nilsiässä on nyt kahden vuoden remontin jälkeen valmis. On ollut puuhaa sen kanssa: keväällä valmistui rakennus ja kesällä saatiin piha kuntoon. Pihan muuttaminen ryteiköstä nurmikoksi merkitsee ruohonleikkurin hankintaa ja ruohonleikkurin säilytys vaati kunnollista varastoa. Näin on jouduttu halkovarasto tyhjentämään ulos pinoon. Siitä syntyi loppukesän ja syksyn mittaan Peikkolinna. Muutenkin on eläkeläisten elämä osoittautunut kovin kiireiseksi. Tuntuu, että lapsenlapsille olemme voineet omistaa aikaa enemmän kuin omille lapsille aikoinaan. Sen takia ajamme edestakaisin Helsingin ja Nilsiän väliä. Kuudetta pienokaista (Sanna ja Mika) odotamme toukokuussa. Aivan ihania ovat kaikki. Yhdessä käymme myös teatterissa, vaikka vähemmän kuin eläkkeelle siirtyessämme kuvittelimme. Sallin toiseksi tärkein harrastus lastenlasten jälkeen on 'mummot'. Hänellä on useita 90 ikäisiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää jatkuvaa yhteyttä ja joita hän auttelee arkipäivän askareissa. Minä olen täydellisesti jättänyt entisen ammattini. Tilalle on tullut filosofia, jota olen nyt toista vuotta opiskellut nolla tasolta lähtien. Äskettäin keksin yhdistää uuden ja vanhan harrastuksen: luen filosofiaa kaiken maailman kielillä. Kirjoja tilaan nettikirjakaupoista. Puoliksi aikaani ennenkin vei tietokoneohjelmointi. Se on ehkä hiukan jopa lisääntynyt: suurta tyydytystä on tuonut, kun olen omaksi huvikseni ja asianomaisten hyödyksi laatinut Juoksija-lehden asiakasrekisteriohjelman. Vaikka olen jo 40 vuotta tietokoneohjelmointia harrastanut, en lakkaa ihmettelemästä, millä nopeudella nykytekniikka käsittelee liki 40000 asiakkaan rekisteriä ja 50000 muun tiedon tietokantaa. Viime vuosina ohjelmointi on ollut yksinäistä puuhaa, mutta nyt on käynyt somasti, kun vävy Mika on omalla tahollaan ajautunut samoihin puuhiin. Käytämme samaa ohjelmointikieltä (Delphi) ja keskenämme puhumme samaa [muille käsittämätöntä] kieltä ohjelmointiasioissa. Remontin takia emme ole päässeet matkustelemaan, mutta lähi aikoina ehkä taas sekin onnistuu. Unkariin pitäisi päästä, kun ovat melkein kaikki unkarinkieliset kirjat luettu. Muutenkin on lukuharrastus ollut tärkeä, kuten sivuilta näkyy. Olen vuodesta 1965 lähtien merkinnyt muistiin kaikki lukemani kirjat: sivumäärät, kielet, arvioinnin asteikolla 0-3 (tähteä). Uusi ulottuvuus lukuharrastukseen on tullut, kun nettilukupiirissä yhdessä muiden asiaan innostuneiden kanssa on luettu ja kommentoitu lukemaamme. Kaikki alkoi siitä, kun Helsingin Sanomat järjesti Volter Kilven Alastalon salissa kirjan lukupiirin. Tätä on jatkettu minun sivustossani. Nyt on luettu Kilven kolme kirjaa ja Kiven Seitsemän veljestä. Vuoden alusta jatketaan lukemalla Kalevala. Lue Kalevala kanssamme! Onnellista ja Eurorikasta Uutta Vuotta toivottelen! - Kuvasivu PS: Joulupäivänä klo 14 - Uimakausi avattu - vesi tuntuu pakkasella lämpimältä. Kerro kuulumistasi. Näpäytä osoitetta alla! |
Asko Korpela 20011224 (20011224) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu