Pirjopäivi Pihlanto
31 Kaunis kesäpäivä

• Takuukäsittely alkaa
• Kramerin puheenvuoro
• Killianin puheenvuoro
• Nauhoitukset
• Mellakka oikeussalissa
• Heille on kerrottava
• Palautetta
• Asko Korpela: Suurkiitos hienosta yleisvalaistuksesta
• Lähetä palautetta!

Takuukäsittely alkaa

Shermanin mieltä painoi, että hänen kohtalonsa päivänä luonto oli kauneimmillaan ja illalla olisi Yankee-stadionilla Yankees – Kansas City ottelu – baseballia? – ja huolettomat ihmiset seuraisivat sitä lainkaan piittaamatta Shermanin ahdingosta.

Kun Sherman asianajajansa ja kovanyrkki Quigleyn seurassa lähestyi oikeustaloa, taksinkuljettaja hermostui nähdessään edessä olevan mielenosoittajien joukon. Killian oli onneksi varautunut tähän, hän oli Fitzgibbonin kanssa sopinut, että Sherman pääsisi sisään sivuovesta.

Killian toisella ja Quigley toisella puolellaan Sherman pääsi taloon sisälle suuremmitta välikohtauksitta, mutta seurueen lähestyessä sitä salia, jossa Shermanin asiaa piti käsitellä alkoi jo lehtimiesten piiritys. Shermanin korvaan tarttui tutunkuuloinen ”Herra McCoy!” Se oli Peter Fallow uudessa tyylikkyydessään.

Kramerin puheenvuoro

Oikeussalissa tuomari pani yleisön järjestykseen uhkaamalla tyhjentää koko salin, jolleivät välihuudot lakkaisi. Välihuudoissa vaadittiin takuusumman korottamista tai takuiden poistamista ja Shermanin tuomitsemista vankilaan. Selvää lienee, että yleisön joukossa oli pastori Baconin värväämiä aktivisteja, jotka olivat järjestäneet mielenosoituksenkin oikeustalon pääportaille.

Kramer esitti takuusumman korottamista ottaen huomioon Shermanin tuntuvan varallisuuden ja merkittävän aseman finanssimaailmassa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa Sherman saisi maksuttoman oikeudenkäynnin, koska hän oli jäänyt työttömäksi ja koska hänellä oli niin suuret velat että omaisuuden arvo oli jäämässä negatiiviseks, varsinkin, kun vahingonkorvausoikeudenkäynti painoi päälle ja hänen huoneistonsa oli otettu vahingonkorvausvaateen pantiksi!

Kramer pani taas kaunopuheisuutensa peliin, mutta tuomari Kovitsky vaati häntä menemään asiaan. Kramer ajatteli, että syyttäjälaitos oli todella kansan puolella ja hän syyttäjien edustajana oli velvollinen tuomaan esille sen, että tässä oikeudenkäynnissä ratkaistiin paitsi yksittäisen rikoksentekijän kohtalo myös kaikkien nykyisten ja tulevien henrylambien kohtalo. Hän vaati takuusumman nostamista miljoonaan dollariin.

Yleisön kiihtyneet äänet kohosivat vaatimaan takuita pois ja vankilatuomiota, jolloin Kovitsky suuttui ja vaati oikeudenpalvelijaa tyhjentämään salia. Tämän vaatimuksen keskeytti kuitenkin Killian vaatimalla puheenvuoroa. Tuomari kutsui hänet ja Kramerin pöytänsä ääreen ja ihmetteli, oliko Kramerille noussut päähän ”tuon sakin hurraaminen”. Kovitsky totesi, että Kramerin mahtipontiset puheet olivat Weissin vaalikampanjaa ja hänen pitäisi ehdottaa Weissille, että tämä menisi television talk showhun.

Killianin puheenvuoro

Killian viittasi siihen, että Kramer oli suuren valamiehistön toimintaa valvova tuomari ja että hänellä, Killianilla, oli hallussaan sellaista todistusaineistoa, jota suuri valamiehistö ei ollut saanut käyttöönsä. Se saattaisi asettaa syytteeseenpanon perusteet uuteen valoon.

Kramer hermostui ja vaati, että suuren valamiehistön validia päätöstä oli kunnioitettava. Tuomari kimpaantui, moitti Krameria siitä, ettei tämä osannut kuunnella ja ilmoitti, että Killianin todistusaineisto käsitellään. Koska kyseessä oli nauhoitus, se oli määrä kuunnella ensin suljettujen ovien takana. Kramer esitti vastalauseen ja tuomari Kovitsky ärhenteli ”Eikö herra Kramer uskalla tulla suljettujen ovien taakse? Pelkäättekö menettävänne yleisönne?” Aika hurjaa puhetta tuomarilta, jonka pitäisi edustaa objektiivisuutta oikeudenkäynnissä!

Nauhoitukset

Yleisö äänet kävivät uhkaaviksi ja tuomari vaati Shermania myös suljettujen ovien taakse, mitä Kramer vastusti, mutta tuomari ei halunnut jättää Shermania kaunaisen ja äänekkään yleisön maalitauluksi.

Kun oikeuden pikakirjoittaja oli vielä saanut tuolinsa paikoilleen tuomari antoi puheenvuoron Killianille. Killian kertoi Shermanin menneen ”piuhoitettuna” tapaamaan Mariaa, ja tästä tapaamisesta syntynyt nauhoitus olisi nyt kuunneltavissa. Kramer esitti vastalauseen, eihän tuollaista nauhoitusta voisi käyttää eikä sen autenttisuudesta olisi mitään takeita. Tuomari Kovitsky halusi kuitenkin kuulla nauhan.

Nauhaa kuunnellessaan Kramer tunsi suurta helpostusta: tämä waspi, tämä aristokraatti, tämä seurapiirihahmo, tämä Yalen käynyt mies oli samanlainen rotta kuin kuka tahansa niistä huumediilereistä, jotka hän oli piuhoittanut heidän lähtiessään paljastamaan ”lajitovereitaan”. Kuitenkin hiipi Kramerin mieleen epäily, oliko asiaa tutkittu tarpeeksi. Hän tiesi ahdistaneensa Mariaa melko kovin, joten ei ihme, että Maria vahvisti kertomuksellaan Roland Auburnin todistajalausunnon. Nauhalta Kramer kuuli Marian mielestä olevansa mahtipontinen pikkupaskiainen. Kramer kuunteli nolona Marian kuvausta hänen olemuksestaan ja käytöksestään.

Marian puheessa oli myös paljastava kohta ”Jos kerron, mitä todella tapahtui, joudun vankilaan.” Nauha jatkui aina nöyryyttävään loppuun, jossa Maria havaitsi Shermanin nauhoittaneen heidän keskustelunsa ja arvioi Shermanin: ”..sinä läpimätä kiero paska!”

Killianin ja Kramerin välillä käytiin kiihkeää väittelyä, jonka tuomari taas katkaisi toteamuksella ”Turvat tukkoon.”

Killian kertoi, että hänellä oli toinenkin nauhoitus. Tämän nauhoituksen oli määrä vakuuttaa tuomari siitä, että suurelle valamiehistölle oli esitetty muunnettua totuutta. Ennenkuin toinen nauha pantiin pyörimään, tuomari vannotti Shermanilla valan. Nyt Sherman siis vannoisi väärän valan! Hyvin kasvatetuissa tytöissä ja pojissa syyllisyys ja sääntöjen noudattaminen olivat refleksejä, koskaan mielestä poistumattomia mörköjä!

Tuomari yritti tivata Kramerilta, poikkesiko nauhalta kuultu siitä todistuksesta, jonka Maria antoi suurelle valamiehistölle. Kovitsky tähdensi, että suuren valamiehistön toimintaa valvovana tuomarina häntä ei ihastuttanut se mahdollisuus, että jutun avaintodistaja oli esittänyt suurelle valamiehistölle väritetyn kertomuksen. Kramer puolestaan vetosi prosessuaalisiin seikkoihin eli suuren valamiehistön validiin päätökseen, jota Kovitskyllä ei ollut oikeutta muuttaa. Kramer vaati Kovitskyä kertomaan oikeussalissa odottavalle yleisölle näiden turmeltuneiden rikkaiden ihmisten puheet ja odotti Kovitskyn räjähdystä. Sen sijaan Kovitsky hymyili ja sanoi: ”Kiitoksia herra Kramer. Sen aion tehdäkin.”

Vertailun vuoksi mainittakoon, että meidän järjestelmässämme jutun palauttaminen uudelleen käsiteltäväksi uuden näytön tai prosessivirheen vuoksi tapahtuu ylemmän asteen päätöksellä, mutta meillähän ei ole kirjassa kuvatunlaista suuren valamiehistön esikäsittelyä, joten on ymmärrettävää ja prosessiekonomisesti järkevää, että ensiasteen käsittelyssä jo voidaan palauttaa asia uuteen käsittelyyn.

Mellakka oikeussalissa

Tuomarin, asianajajan, sihteerien, Shermanin ja syyttäjän palatessa oikeussaliin mielenosoittajat pitivät siellä jöötä, juttelivat kovalla äänellä, kävelivät ympäriinsä ja hiljenivät vain vähän tuomarin havaitessaan.

Tuomari palautti saliin hiljaisuuden pamauttamalla nuijalla tuomarinpöytään niin lujaa, että nuija pamahti kuin koiranpommi. Hän ilmoitti, että oli käynyt ilmi suuren valamiehistön saaneen puutteellista tietoa, joten syytteeseenpanopäätös kumotaan ja piirisyyttäjä saa panna jutun uudelleen vireille. Kovitskyn päätös ei ilmeisesti ollut prosessuaalisesti väärä, koska Kramerin vastaväite oli varsin yleisellä tasolla oleva lausuma, miten tuomarin päätös oli vahingollinen tälle jutulle ja samalla koko kansan asialle.

Kramerin vastalauseitten kiihdyttäminä sekä tuomari että mielenosoittajat menettivät malttinsa. Tuomari määräsi äänekkäimmän mielenosoittajan poistettavaksi salista ja yleisö nousi paikoiltaan suuttuneena. Lopulta tilanne ryöstäytyi niin pahaksi, että turvamiehet joutuivat käsirysyyn yleisön kanssa, Quigley rusenteli paria mielenosoittajaa ja Sherman iski nyrkkinsä erään vatsaan.

Tuomari ja oikeuden virkamiehet, asianajaja, Sherman ja Quigley pääsivät hädin tuskin tuomarin hissiin suojaan yleisön raivolta.

Heille on kerrottava

Tuomari Kovitsky yritti marssia mielenosoittajien sekaan kertomaan päätöksensä perusteet mutisten olevansa ainoa oikeutta hakevien ystävä. Turvamiehet tekivät kaikkensa estääkseen tuomarin aikeet. Hän tajusi itsekin, ettei hän pystyisi vakuuttamaan mellakoitsijoita huomatessaan, että pastori Bacon piti palopuhetta oikeustalon ulkopuolella vellovalle ihmisjoukolle julistaen, että he voivat odottaa, he olivat odottaneet kauan ja pystyisivät vieläkin odottamaan kunnes valtarakenteen käskyläisillä ei enää olisi pakotietä.

Sherman oli kokonaan menettänyt harkintakykynsä, hän yllytti Kovitskyä menemään yleisön joukkoon ja odotti itse pääsevänsä nujakoimaan ja iskemään uudelleen.

Tuomari Kovitsky katsoi Shermania kuin miestä, joka on tullut hulluksi. Killian huusi: ”järkikö sulta on mennyt? Haluatko tapattaa itsesi?”

Sherman oli kauhuissaan ja kuitenkin valmis iskemään uudestaan. Lopulta tilanne laukesi ja mielenosoittajien joukko perääntyi.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden kannalta tuomari Kovitskyn päätös oli mielestäni oikea. Hän yritti etsiä totuutta ja taata syytetylle ”fair trial”, kun taas piirisyyttäjä Weissille tämä oikeudenkäynti oli pääsylippu uudelle virkakaudelle ja apulaissyyttäjä Kramerille uran rakennusta.

Palautetta 

Lähetä palautetta! 

Asko Korpela: Suurkiitos hienosta yleisvalaistuksesta