Di Duccien päivälliset
Judy oli sisustanut di Duccien asunnon Viidennellä Avenuella. Nyt McCoyt oli kutsuttu sinne päivällisille lähes saman seurapiirin kanssa, jotka tavattiin Bavardageilla. Sherman oli terästänyt luontonsa ja lupautunut Judyn mieliksi lähtemään kutsuille.
Hän odotti loukkauksia ja huomasikin hämmästyksekseen olevansa illan kiinnostavin henkilö, jopa Bobby Shaflet, tämän hetken kuumin nimi oopperataivaalla, liittyi Shermanin ryppääseen ja kertoi omat putkakokemuksensa. Tästä rohkaistuneena Sherman aloitti kuvauksen omasta koettelemuksestaan ja kertomuksensa viemänä vielä paranteli, toisin sanoen suurenteli kauhukokemuksiaan.
Päivällispöydässä Sherman jatkoi ja hän totesi, että olipa hänen aiheensa rikollisuus, kansantalous, Jumala, vapaus, kuolemattomuus, joukkovelkakirjojen maailma, seurue kuunteli häntä hartaana.
Päivälliskutsujen päätyttyä henkivartija ajoi ensin Shermanin vanhempien talolle jättääkseen Judyn sinne. Sherman ihmetteli, että vaikka nämä kutsujen ihmiset eivät koskaan olleet olleet hänestä mukavia, he olivat silti ainoita, jotka olivat kohdelleet häntä säädyllisesti yliajojutun tultua julkiseksi. Judy totesi kylmästi, että seurapiirien ystävällisyys oli varsin hyvin ymmärrettävää, Sherman oli kuuluisa, aristokraatti ja Wall Streetin pohatta.
Sherman taivasteli edelleen, miten kaksi viikkoa sitten Bavardageilla samat ihmiset olivat olleet jäätävän yliolkaisia häntä kohtaan, mutta nyt kun hänet oli julkisesti vedetty lokaan, he eivät tntuneet saavan hänestä tarpeekseen. ”Vähästäpä olet hyvilläsi”, totesi Judy etäisesti.
Mitaleja mustille
Seuraavana aamuna pormestari valmistautui työhuoneessaan aloittamaan päivän työt, jotka tänään koostuisivat pääasiassa ”mitaleja mustille”- askareesta. Tuon nimityksen pormestari itse tuomistsi, mutta hänen korvaamaton apulaisensa Sheldon käytti sitä vapaasti. Pormestari jakeli kunniakirjoja ja mitaleja eriliaisille kansalaisryhmille, opettajille, opiskelijoille, vapaaehtoistyöntekijöille jne. Näinä aikoina oli viisasta valita mahdollisimman paljon mustia näiden huomionosoituksten kohteiksi. Siitä nimitys!
Sheldon muistutti, että yleisöltä oli tullut pyyntöjä jotenkin kommentoida McCoyn tapausta. Pormestari ehdotti, että hän sanoisi oikeuden tekevän työtään, mutta Sheldon tyrmäsi moisen lattean tavan ja korosti, että mustalle yleisölle asiassa ei ollut kahta puolta, oli vastattava kysymykseen, oliko mustan elämä yhtä arvokas kuin valkoisen! Sheldon korosti vielä, että piirisyyttäjä Weiss riehui jutun kimpussa kuin olisi ollut Abe Lincoln.
Pormestari kysyi tarkempia tietoja, ja Sheldon kertoi, että Mc Coy oli waspi (siis white anglosaxon protestant), oikeat koulut, Park Avenue, Pierce&Pierce, isä Dunnig Sponget &Leachin entinen johtaja. Sheldonin ajatus oli, että pormestari vakuuttaisi lain olevan saman kaikille ja ettei McCoyn vauraus saanut estää jutun käsittelemistä samalla tavalla kuin jos päälleajaja olisi ollut Henry Lamb ja uhri olisi ollut Sherman McCoy.
Pormestaria asia vaivasi. Hän huomasi, että näillä lausumilla hän joutuisi kirkastamaan inhoamansa pastori Baconin imagoa, mutta Sheldon totesi, että Bacon oli jo lyönyt kunnarin, sille ei nyt enää voinut mitään.
Pormestarin odotushuomeessa oli piispa Bottomley, musta piispa, joka halusi, että heidän kirkkoaan ei suojeltaisi, sillä seurakunta voisi kirkon myynnistä saatavilla rahoilla tehdä seurakunnan hyväksi paljon enemmän kuin se nyt pystyi, kun sen varat menivät kirkon ylläpitoon. Kirkossahan ei käynyt kuin kourallinen. Keskustelu pormestarin kanssa sujuikin suotuisasti, piispan läsnäollessa pormestari soitti itse suojelulautakunnan puheenjohtajalle ja vaati tätä luopumaan suojeluhankkeesta. Piispa oli ihmeissään ja kiitollinen.
Vastapalveluksi pormestari pyysi, että piispa tulisi jäseneksi komiteaan, jonka tehtävänä tulisi olemaan pohtia New Yorkin rikollisuutta ja mitä sen vähentämiseksi voitaisiin tehdä. Piispa hämmentyi. Hän ei halunnut sekaantua moiseen poliittisesti arkaluontoiseen hankkeeseen ja monin sanoin anteeksipyydellen torjui pyynnön. Pormestari lausahti hyvin ymmärtävänsä piispan hankalan tilanteen. Vielä kerran kiittäen pormestaria tämän antamasta tuesta kirkon suojelukysymyksessä piispa lähti. Hänen poistuttuaan pormestari soitti välittömästi uudelleen suojelulautakunna puheenjohtajalle ja antoi uuden ohjeen:”SUOJELKAA SE SAAKELIN ROTISKO!”
Antaako tämä aidon kuvan myös meidän poliittisesta päätöksenteosta?
|