Pastori Bacon jälleen
Hiippakunnan asiamies Fiske oli jälleen pastori Baconin luona karhuamassa väärään kohteeseen käytettyjä avustusrahoja – turhaan. Sen sijaan hän joutui seuraamaan pastorin puhelinkeskusteluja, jotka pääosin käsittelivät Henry Lambin asiaa. Daily News oli kirjoittanut Lambin yliajosta jutun, jossa tuotiin esiin mahdollisuus, että Sherman McCoy olisikin joutunut hyökkäyksen kohteeksi ja yliajo olisi tapahtunut pakoon lähdettäessä. Tästä Bacon sai vettä myllyynsä ja hän korosti keskustelukumppaneilleen, lehtien ja television toimittajille Daily Newsin artikkelin rasistista luonnetta.
Vogel, joka oli itse asiassa pannut jutun liikkeelle antamalla aiheen The City Lightin toimittajalle Peter Fallowille, oli saanut Baconin innostumaan vahingonkorvauskanteesta. Ensin oli tähtäimessä ollut sairaala, jota aiottiin syyttää hoitovirheestä, mutta nyt Bacon oli saanut tietää, että Shermanin asunnon arvo oli yli 3 miljoonaa dollaria ja korvausvaade esitettiinkin Shermanille.
Fiske joutui lähtemään Baconin toimistosta tyhjin käsin, sillä vaikka hän vetosi siihen, että Baconin yhtiöiden sijoitukset olivat tuottaneet hyvin, Bacon totesi, että varojen sekoittaminen eri yhtiöiden välillä olisi laitonta eikä hän voinut käyttää postilaatikkoyhtiönsä palkkiovaroja korvatakseen hiippakunnalle sen menettämiä varoja. Bacon suunnitteli mielenosoitusta Park Avenuelle ja hänellä oli kädet täynnä. Niinpä hän työnsi Fisken ystävällisesti toimistostaan.
Park Avenuella
Sherman oli joutunut palkkaamaan henkivartijat, perhe ja kotiapulainen olivat muuttaneet Shermanin vanhempien luokse ja asianajaja Killian vietti aikaa Shermanin tukena tämän kuunnellessa ulkoa kantautuvia mielenosoituksen ääniä, joissa vaadittiin melkein mitä tahansa Shermanin pään menoksi.
Killian oli tyytyväinen Daily Newsin jutusta ja hetken Shermankin jaksoi iloita siitä, kunnes hän tuli ajatelleeksi, että tämä oli Killianille vain yksi juttu muiden joukossa, hänelle koko elämä.
Kutsuilta tuttu kiinteistövälittäjä soitti, esitti ensin valittelunsa tapahtuneesta ja tarjoutui sitten myymään Shermanin asunnon. Amerikkalaista tehokkuutta ja busineshenkeä raaimmillaan! Sherman vastasi, että huoneisto oli jo korvausvaatimuksen kohteena, joten hän ei voinut enää määrätä siitä.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pollard Browning soitti ja kysyi, voisiko hän tulla käymään. Aluksi keskustelu sujuikin molemminpuolisen yhteisymmärryksen merkeissä, olivathan Sherman ja Pollard tuttuja jo kouluajoilta. ja heidän isänsäkin olivat tunteneet toisensa! Lopulta kuitenkin keskustelu ohjautui sille aiotulle uralle ja puheenjohtaja, jota kuvattiin sujuvaksi kuin saukko, ehdotti, että Sherman muuttaisi jonnekin muualle. Tässä kohdin Shermanin hermot ratkesivat. Menettäen kokonaan itsehillintänsä hän kritisoi entisen koulutoverinsa ulkomuodon, luonteen ja käytöksen kouluajoista saakka ja uhkasi käydä kimppuun, jollei Pollard Browning poistuisi välittönästi.
Sherman katui käytöstään välittömästi Pollardin kadottua keittiöportaisiin, mutta sanoi sitten Killianille, jota oli jo alkanut kutsua etunimeltä Tomiksi, asianajajalleen, että oli juuri aikonut pamauttaa aivonsa pihalle, mutta Pollardin käynti sai hänet muuttamaan ajatustaan, sillä jos hän toteuttaisi aikeensa, se ratkaisisi kaikki Pollard Browningin ongelmat ja siihen ei Shermanilla ollut mitään halua. Tätä asennetta Tom kutsui irlantilaiseksi!
|