Sopimus ei pidä
Shermanin asianajaja oli vakuuttanut hänelle, että nyt ei olisi kyseessä tavallinen pidätys, vaan kaikki hoidettaisiin siististi ja huomaamatta. Etsivät Goldberg ja Martin tulivat aamulla noutamaan Shermania ja asianajaja Killian odotti häntä hänen asuintalonsa ala-aulassa. Sherman joutui sulloutumaan Martinin auton takaistuimelle styrokspähkinöiden sekaan, joita Martinin lapsen lelun pakkauksessa oli ollut ja jotka kiusallisen sähköisinä takertuivat Shermanin tweedpukuun.
Automatkan alussa poliisit juttelivat huolettomasti toistensa ja asianajajan kanssa, yrittivätpä vetää Shermaninkin keskusteluun. Lähestyttäessä päämäärää etsivät kertoivat, että sisään oikeustaloon mennäänkin eri ovesta kuin Killian oli Fitzgibbonin kanssa sopinut, siellä odottaisi poliisipäällikkö ja lehdistö. Shermanin kädet olisi pantava kahleisiin. Killian protestoi: tämä ei kuulunut sopimukseen! Etsivät kertoivat, että määräys oli tullut piirisyyttäjältä, Abe Weissiltä ja heille oli poliisipäällikkö henkilökohtaisesti illalla soittanut kotiin ja vaatinut, että pidätys tehtäisiin kaikkien sääntöjen mukaan.
Asianajaja Killian oli raivoissaan, sopimusten kanssa ei menetellä näin. Etsivät olivat kuitenkin saaneet määräyksen omalta esimieheltään, joka vielä valvoisi paikan päällä, että määräyksiä noudatettaisiin. Niinpä Sherman joutui kädet kahleissa, tosin etupuolelle kytkettyinä niin, että Sherman saattoi laittaa takin käsiensä ja käsirautojen päälle ja näin peittaa kurjuuttaan. Perillä odotti lauma toimittajia ja valokuvaajia,jopa Peter Fallow, esitellen itsensä, odotti Shermanilta kommenttia. Killian oli tosin etukäteen opastanut, että mitään ei pitäisi sanoa. Valokuvaajat yrittivät provosoida Shermania kääntymään sopiviin kuvakulmiin huutelemalla törkeyksiä ja solvaamalla tätä. Etsivät saivat tehdä kaikin voimin töitä puskeakseen ihmismuurin läpi itsensa ja Shermanin.
Sovittu oli, että Sherman kuljetettaisiin nopeasti ja sivuteitä pidätyksen eri vaiheiden kautta oikeussaliin. Näin ei siis käynyt. Hän joutui jonottamaan vuoroaan, häneltä otettiin sormenjäljet, poistettiin vyö ja kengännauhat, suljettiin ”häkkiin” muiden pidätettyjen kanssa, joita tuli koko ajan lisää. Hän joutui parin pidätetyn uhkailemaksi, joutui haistelemaan erään pidätetyn ulostusta ja oksennusta, jotka huuhdottiin lattialta vesiletkulla ja samalla kasteltiin häkissä olevia.
Sormenjälkien ottajalta etsivät pyysivät vielä hellävaraisempaa kohtelua Shermanille, mutta tämä sanoi, että määräyksen mukaan Shermanin oli saatava koko hoito. Samalla tämä kertoi, että koska sormenjäljet oli lähetettävä Albanyyn tarkistettavaksi jotta selviäisi pidätetyn aikaisempi rikoshistoria ja koska järjestelmä oli huono ja kone Albanyssa oli jumissa, niin koko pidätysprosessi oli jumissa ja jono kasvoi.
”Häkissä” Sherman näki torakoita. Hän otti käteensä hiiren ja kun se puri häntä, hän ravisteli sen irti niin, että se lennähti pidätysvirkailijan Tanoohin jalkoihin. Pidätety tuntuivat tuntevan hyvin rikoslain pykälät, niitä mainittiin aina, kun tulijalta kysyttiin pidätyksen syytä. Eräs vaati Shermanilta tämän takkia ja Sherman menetti hermojensa hallinnan lopullisesti: ”Pää kiinni. Sinulla ja minulla ei ole mitään puhuttavaa.” Jollein Tanooh olisi siinä vaiheessa lukenut Shermanin nimeä ja vienyt tätä pois, olisi Shermanin varmaan käynyt kehnosti. Tanooh kertoi, että hän oli noukkinut Shermanin jonon ohi: ”Aina parempi jos kävelet omin jaloin eikä sua tartte luututa lattialta” vastasi Tanooh, kun Sherman kiitti häntä, että oli päässyt ”häkistä” pois ennen omaa vuoroaan. Pidätyssalin virkailijat olivat siis kuitenkin seuranneet, mitä ”häkissä” tapahtui, vaikka oli vaikuttanut siltä, että he keskittyivät vain yhä uusiin saapujiin. huomautus ”Bussi tuli” tarkoitti, että josain poliisipiirin pidätyssellistä tuotiin jonon jatkoksi edellisen illan ja yön aikana pidätettyjä ja liikenne oli jatkuvaa.
Shermanin olo jatkui yhtä kauhistuttavana. Välisäilytys oli kerrosta ylempänä, missä vastaanottotiskien takana oli lisää sellejä, pinempiä ja nuhjuisisempia kuin alakerran valkokaakeliset sellit. Tästä sellistä ei onneksi tullut pitkäaikaista säilytyspaikkaa, mutta sitten Sherman joutui käytävään, jossa heitä odotti aseistettu vartija, ja pidätetyiltä irrotettiin käsiraudat. Käytävässä ei ollut ilmaa. Eikä ikkunoita. Siellä oli kuumaa, ihmisten lemua.
Vihdoin Sherman pääsi kuumeisen oloisena oikeussaliin, jossa vihdoin näki Killianin. Syytökseen tämä kehotti Shermania vastaamaan ”syytön” ja näin Sherman teki saaden tuskin ääntä kurkustaan.
Nyt pääsi vauhtiin Kramer. Tämä oli hänen pitkään odottamansa tilaisuus ja tästä saattaisi alkaa hänen uranousunsa. Hän alkoi vaatia takuusumman nostamista 10 000 dollarista 250 000 dollariin vedoten muun muassa bronxilaisten keräämään adressiin, jossa vaadittiin oikeuden toteutumista. Yleisöstä kaikui kannustavia möläyksiä ja Sherman käänsi Killianin katseen, joka sanoi: ”..sano, ettei tällaista voi todellisuudessa tapahtua.” Killianin oli vaikeaa saada omalla vuorollaan sanottua sanottavaansa, sillä Kramer oli päässyt vauhtiin. Lopulta puheenjohtaja vaati Kramerilta lisäselvityksiä takuusumman nostovaatimukselleen ja Killian pääsi vetoamaan syyttäjäviraston kanssa tehtyyn sopimukseen.
Oikeus laski Shermanin vapaaksi sovitusta 10 000 dollarin takuusummasta odottamaan suuren valamiehistön käsittelyä. Solvaavat huudot saattelivat Shermanin salista. Lehdistö oli jälleen paikalla. Turvamiesfalangi oli odottamassa saataakseen Shermanin ulos. Oli aurinkoinen päivä. Sherman ajatteli, että tuonne hän ei enää mene. Hän mietti, mahtuisivatko hänen haulikkonsa molemmat piiput hänen suuhunsa.
|