Takuut
Ensimmäiseksi Sherman lähti pankkiin nostaakseen asianajaja Killianin mainitseman takuusumman verran dollareita. Kun pankkivirkailija halusi täyttää tietyn kaavakkeen summan suuruuden vuoksi Sherman alkoi jo tuntea lievää pakokauhua, hän oli varma, että virkailija tiesi kyseessä olevan jotain likaista. Kuin kohtalon ironiaa virkailija oli musta ja Sherman ajatteli, mitä tämä olisi tuntenut, jos olisi tiennyt, että Shermania syytettäisiin mustan nuorukaisen yliajosta.
Läheiset saavat tietää
Ensimmäiseksi Sherman meni isänsä toimistoon ja kertoi isälleen joutuvansa pidätetyksi. Hänen isänsä ihmetteli, mistä Sherman oli löytänyt asianajajansa, joka ilmeisesti oli isälle aivan tuntematon. Moitteet tulivat Shermanille siitä, että hän oli tärkeässä asiassa uskoutunut isänsä neuvomalle juristille Freddy Buttonille. Isän mielestä Freddy Button oli vain rutiinijuttuja varten! Isä halusi tietää Marian puolison nimen ja Marian tyttönimen. Sherman vakuutti, että Maria ei ollut etelävaltioiden aristokratian edustaja
Isä päätti ottaa yhteyttä vanhoihin tuttaviinsa, kahteen vanhaan liittovaltion tuomariin ja yhtäkkiä Sherman tajusi, että hänen isänsä oli tullut vanhaksi, vaikutti enemmän pojalta kuin isältä. Isä toivotti Shermanille kestävyyttä. Kun Sherman ilmoitti, ettei hän ollut vielä kertonut puolisolleen asiasta yhtään mitään isästä tuntui, että hän oli keskustellut vieraan ihmisen kanssa, niin outoa tämän käytös oli ollut, eihän hänen kasvattamansa poika ollut voinut saattaa itseään tämän kaltaiseen tilanteseen.
Kotona Sherman kertoi Judylle niin paljon kuin arveli voivansa. Judy totesi Shermanin pettäneen häntä monellakin tasolla, mutta eniten häntä loukkasi se, että Sherman vasta nyt, pakon edessä kertoi, mihin oli sotkeutunut. Judy oli toivonut pääsevänsä jonkin rahainkeruukomitean puheenjohtajaksi ja tästä haaveesta hänen nyt oli luovuttava. Todennäköisesti Judy alkoi tajuta, että hänen oli jatkossa luovuttava paljosta muustakin.
Kipeintä Shermanille teki, kun hänen oli kerrottava tyttärelleen Campbellille, mitä tapahtuisi. Campbell oli paneutunut kirjoittamaan kirjaa, jonka sankari oli Koala. Vaati paljon tahdonvoimaa tyttäreltä riistäytyä irti askareestaan ja ruveta kuuntelemaan isän selitystä niin abstrakteista asioista kuin hyvästä ja pahasta, todesta ja valheesta. Käytännöllisenä henkilönä Campbell tajusi, että isällä oli vaikeaa ja hän sanoi yksinkertaisesti: ”Älä isä sure. Minä rakastan sinua.” Näitä sanoja Sherman oli kaivannut läheisiltään. Hän itki.
|