Pirjopäivi Pihlanto
18 Lauantai-aamupäivä syyttäjävirastossa

Wolfe: Turhuuksien rovio 20100516-1643

Valmistautuminen kuulemiseen

Huumejutun syyttäjä Daniel Torres saapui kymmenvuotiaan poikansa kanssa syyttäjävirastoon, sillä silminnäkijän eli Roland Auburnin kuulustelu oli määrä pitää nyt lauantaina. Tyylilleen uskollisena kirjailija kuvaa työympäristön, Torresin asun ja ulkomuodon noin yleisesti ja selvittää syyn, miksi Torres toi pienen poikansa mukanaan: hänellä oli yhteinen viikonloppu pojan kanssa eikä poikaa siis voinut jättää minnekään muualle vaan hänet piti raahata isän työpaikalle. Yliajojutun syyttäjänä Kramer oli tietysti myös paikalla.

Silminnäkijän kertomus

Syyttäjänä Kramer oli mielissään silminnäkijästä, joka vahvistaisi hänen juttuaan. Etsivät Martin ja Goldberg saattoivat silminnäkijää. Tälle oli pantu käsiraudat ja kädet oli kytketty selän taakse, mikä on kaikkein nöyryyttävin tapa, sillä se tekee kahlitun aivan avuttomaksi ja suojattomaksi.

Ensin oli kokoontunut seurue esiteltävä toisilleen ja etsivä Martin päätyi sinuttelemaan silminnäkijää”Okei Roland..”. Syyttäjäviraston edustajana Kramer aloitti teitittelyllä. Viranomaisen edustajina syyttäjien piti muistaa, ettei Auburn nyt ollut paikalla rikoksesta epäiltynä, vaan kunnon kansalaisena, joka halusi auttaa viranomaisia.

Lukija tietenkin huomaa, että Auburn kertoi tarinan niin kuin se hänelle oli edullisinta: hän oli tuttunsa Henry Lambin kanssa menossa ruokapaikkaan, kun auto pyyhkäisi heidän sivuitseen. Ei mainintaa hyökkäävästä käytöksestä, ei tielle jysäytetystä autonrenkaasta, ei uhkaavasta lähestymisestä kohti auton ikkunaa, ei, vaan miehen ajaman auton tönäisy, jolla Henry Lamb saatiin nurin, sitten Henry Lamb nousi ylös, niin että autossa olijat varmasti näkivät hänet, silminnäkijä pyysi apua, sitten auton kuljettaja vaihtui ja nainen huusi ”Shomon, varo” jonka jälkeen silminnäkijä vielä juoksi auton eteen sanomaan, että kaveriin sattui, mutta nainen kiihdytti auton täyteen vauhtiin ja Mercedestä ajava pari pyyhälsi paikalta.

Silminnäkijä oli varma, että hän tunnistaisi ajajat. Nyt tulivatkin Weissin valokuvakokoelmat hyvään tarpeeseen eikä Auburn epäröinyt hetkeäkään osoittaessaan Sherman McCoyn auton varsinaiseksi kuljettajaksi ja Lambib yliajajaksi. Shermanin kanssa valokuvassa oli hänen puolisonsa, mutta Auburn totesi, että autossa oli ollut eri nainen, ”misusempi” kuin Shermanin puoliso.

Krameria askarrutti, miksi Auburn ei heti ollut ilmoittautunut kertomaan havainnoistaan. Tästä pulasta Auburn pääsi vaivattomasti: hänen oli oltava poliisia pakosalla, koska poliisi etsi häntä huumejuttujen vuoksi! Kramer oli tyytyväinen, tuohan riitti syyksi. Piti vain vähän parannella Auburnin ulkoista olemusta, jotta saataisiin valamiehistö vakuuttuneeksi, että Auburn ei ollut mikään suurrikollinen, joka pääsisi kuin koira veräjästä sakoilla itse asiassa vankilatuomion ansaitsevasta jutusta, kunhan suostuisi todistamaan.

Eiköhän tästä kaupat synny

Eihän Kramer voinut suoranaisesti luvata mitään, hänen oli ensin puhuttava esimiestensä kanssa, mutta sielunsa silmin hän näki jo itsensä teeveeruudulla rohkeana ja kaunopuheisena ja varmasti hänet näksi myös eräs neiti Shelly Thomas!

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pirjopäivi Pihlanto ja kopion Asko Korpela


Pihlanto Pirjopäivi 20100516 (20100516) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster