Uneton Sherman
Sherman kuunteli aamuyön ääniä unettomana ja hänen päässään pyörivät äskeiset tapahtumat. Eihän voida tunkeutua hänen yksiyiselämäänsä. Hän yritti ajatella muita asioita, mutta se ei onnistunut.
Kirjailija käyttää tästä unettomien aamuyön hetkestä termiä juopon hetki. Meillä luullakseni käytetään enimmäkseen termiä suden hetki, ja laivoilla sitä kutsutaan koiravahdiksi.
Kurja työpäivä
Eilisen karkumatkansa aikana Sherman oli menettänyt miljoonia. Paljonko huonommaksi asiat voivat vielä mennä! Sherman päätti itse hakea The CityLightin alakerran lehtiaulasta.
Lukiessaan sivulta viisi Fallowin juttua hän typertyi: juttu oli muuttumassa ristiretkeksi.! Päänsäryn oireet alkoivat tuntua. Sherman ajatteli, että hänen täytyisi soittaa Freddylle, asianajajalleen, mutta tämä ehti ensin. Hänkin oli lukenut The City Lightin jutun. Nyt hän ei enää miettinyt vaan kehotti Shermania oikopäätä soittamaan rikosjuttuihin erikoistuneelle asianjaja Tommy Killianille. Sherman ei soittanut. Sitävastoin hän teki Pierce&Piercellä epätavallisen ratkaisun ja lähti kotiin heti virallisen työajan päättyessä kello viisi, pyyderttyään Murielin tilaamaan itselleen auton tarkkaillen samalla, näkyisikö Murielin kasvoilla merkkejä Shermanin epäsuosiosta. Murielin ilmeet olivat ammattitaitoisen sihteerin, ne eivät paljastaneet mitään.
Sherman raahautui kotiin huonovointisena ja hämmästytti kodin palvelusväen sekä aikaisella kotiintulollaan että surkealla ilmeellään.
Ensi kosketus ”väkivaltaorganisaatioon”
Levosta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä ovimieheltä oli tullut viesti, että alhaalla oli kaksi poliisia, jotka halusivat puhutella Shermania. Tämä yritti tavoittaa asianajajaansa, onnistumatta. Ei auttanut kuin ottaa poliist vastaan.
Etsivät Martin ja Goldberg olivat asialla. Keskustelu kosketteli Shermanin auton käyttöä yleensä ja erityisesti tiettynä tiistaina. Kun poliiist kysyivät voisivatko he mennä vilkaisemaan autoa, Sherman teki ensimmäisen vakavan virheen. Hän alkoi vedota asian käsittelyrutiineihin ja herätti tutkijoiden epäluulot. Etsivä Martin istahti Shermanin työpöydän kulmalle ja sai tällä eleellään Shermanin kimpaantumaan.
Lopulta Sherman sanoi, ettei halunnut jatkaa keskustelua ilman asianajajaansa. Etsivien lähdettyä Sherman sai hermoilla kotiapulaisen, puolisonsa ja tyttärensä edessä. Campbell yritti saada isänsä mielenkiinnon jonkin korttitempun avulla, mutta Sherman ei millään voinut seurata sitä. Campbell oli ohjattava kotiapulaisen hoteisiin.Sherman kertoi Judylle, että hänen olisi välttämättä tavattava Freddy ja Judy sanoi, että se ei kävisi päinsä koska heidän oli valmistauduttava päivälliskutsuille.
Judy vakuutti, ettei mitään pahaa voisi tapahtua vain sen vuoksi, että heidän autonsa rekisterinumero muistutti jonkin toisen auton rekisterinumeroa, ja Sherman valitti, etteivät poliisit tuntuneet uskovan häntä.
Sherman ryntäsi ulos, lähimpään puhelinkioskiin ja yritti tavoittaa Marian, turhaan. Hän kulutti aikaa, jotta vaikuttaisi siltä kuin hän olisi käynyt Freddien luona, katseli katkerana naureskelevaa miesryhmää, joka huolettomana asteli ulos kahvilasta. Hänellä ei ollut rohkeutta kertoa Judylle tapahtumasta vieläkään, mutta ihmetteli, miten voisi pohtia iltaan sopivan solmion valitsemista, kun hänen ympärilleen oli puristava kehä kiertymässä yhä tiukempaan.
Kuvaus Shermanin ahdingosta on uskottava. Ihminen, joka ei koskaan ole ollut tekemisissä poliisin kanssa ja jonka kotikasvatukseen on kuulunut ohje elää niin, ettei koskaan tarvitse olla tekemisissä tuomioistuimen kanssa, on varmasti yhtä hätääntynyt ja avuton kuin Sherman, joka teki keskustelussa etsivien kanssa virheen toisensa jälkeen. Jos hän olisi ollut kovaksi keitetty konna, hän olisi muitta mutkitta päästänyt poliisit katsomaan autoaan ja selviytynyt heistä sillä. On huomattava, että etsivät, rikospoliisin kerma, ovat varsin taitavia ihmistuntijoita ja tottuneet kaikenlaisiin haastattelutilanteisiin. Epävarmuuden ja pelon he tunnistavat heti
|