Asianajajien vuoro
Puheluita ”gisgardeista”
Shermanin yhteyshenkilö, ”donitsi”, kuten Shermanin kolleega oli nämä puhelimen päässä työskentelevät asiamiehet nimennyt, tällä kertaa ranskalainen Bernard, oli jo ennättänyt soittaa Shermanille ennenkuin tämä oli päässyt työpöytänsä ääreen – aikaero Euroopan ja USA:N välillä! – ja pyytänyt välitöntä yhteydenottoa.
Sherman oli nukkunut huonosti, lukenut taksimatkansa aikana muut lehdet paitsi The City Lightia ja tiesi nyt, että yliajojuttu oli ”elossa”. Hän oli tosin sortumassa toiveajatteluun, että kritiikki kohdistuisi sairaalan huonoon hoitoon. Viimeisenä oljenkortena oli, että Maria ajoi.
Bernard ilmoitti olevansa valmis kauppaan, mutta alemmalla hinnalla, joka tiesi Shermanin työnantajalle kuuden miljoonan dollarin tappiota.
Sherman yritti kannustaa itseään tavanomaiseen vakuuttavaan kuntoonsa mutta ei pystynyt. Sitävastoin hän pyysi kengänkiillottajaa hakemaan The City Lightin. Kengänkiillottaja Felix oli jo ymmärtänyt, miten tärkeää tuon lehden saaminen oli Shermanille ja osasi kiristää 10 dollaria muutaman kymmenen sentin hintaisesta lehdestä, koska häneltä muka tuhraantuisi hyvää työaikaa matkalla 50 kerrosta alaspäin ja takaisin!
Bernardilta Sherman pyysi vielä 15 tai 20 minuuttia ”tutkimisaikaa” ja meni miestenhuoneeseen lukemaan saamaansa lehteä. Kävi ilmi, että lehden käsityksen mukaan tutkittavia Mersuja olisi vain 124, ja poliisilla resursseja tuon määrän selvittämiseen. Sherman joutui paniikin valtaan, hänen täytyisi soittaa. Sen sijaan että hän olisi soittanut Bernardille han yritti soittaa Marialle, mutta ei tavoittanut häntä. Ja yhtäkkiä hän päätti tavata asianajajansa.
Protestanttinen asianajaja
Aikaisemmin on jo kiinnittänyt huomiotani, miten tarkkaan kuvataan kunkin tapahtumiin osallistuvan tausta, sukulaisuus, rotu. Nyt selviää, että Shermanin protestanttisissa piireissä oli välttämätöntä, että heidän yksityisasioitaan ja terveyttään hoitivat toiset protestantit. Protestanttisia lääkäreitä ja hammaslääkäreitä ei enää tahtonut löytyä, mutta protestanttisia asianajajia kyllä.
Shermanin asianajaja oli hänen isänsä firmassa työskentelevä liikejuristi. Eräs huolenaihe olikin, vuotaisiko käynti isän korviin.
Liikejuristien ja rikosasianajajien välillä näyttää vallitsevan suuri arvostuskuilu, toisin kuin meillä. Meillä pienemmissä kaupungeissa asianajajat hoitavat sekä siviili- että rikosjuttuja, mutta Helsingissä alkaa olla selkeää työnjakoa. Kirjassa kuvattua arvostuseroa ei meillä kuitenkaan näy. Meillä on tosin muutama liikejuristi, alle 10 koko maassa, joiden tulotaso on huomattavan korkea, mutta samalla koko joukko on onnistunut myös pilaamaan mainettaan osallistumalla joihinkin valonarkoihin transaktioihin. Rikosjuristien joukossa on muutama ”kova nimi”. Kun paikallinen tuomioistuin saa kuulla, että tällainen kuuluisuus tulee edustamaan syytettyä, juttuun arvotut tuomarit lukevat huolellisesti viimeisimmät tutkimukset syyntakeisuudesta, tahallisuudesta ja osallisuusopeista.
Shermanin asianajaja oli erikoistunut vain siviilijuttuihin ja kehotti Shermania ottamaan yhteyttä Dershkin, Bellavita, Fishbein ja Schlossel-nimiseen asianajotoimistoon ja sieltä Thomas Killianiin luettuaan Shermanin hänelle antaman The City Lightin jutun. Tämä asianjaotoimisto oli erikoistunut rikosjuttuihin.Sana ”rikoslaki” masensi Shermanin.
Tappio
Kun Sherman palasi työpaikalleen, vastaanottovirkailija Murielin ilme paljasti, että asiat eivät olleet kunnossa. Muriel välitti Shermanin esimiehen määräyksen mennä tapaamaan tätä. Ja Bernard oli soittanut kertoakseen että se oli sitten 93, lopullisesti. Pierce & Pierce oli siis saanut niskoilleen kuuden miljoonan dollarin tappion Shermanin vuoksi.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pirjopäivi 20100404 (20100404) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster