|
Kramerin työtoverit
”Sieltä se kassialma tulee”, totesi apulaissyyttäjä Ray Andriutti Kramerille hieroen samalla ojentajalihaksiaan. Paikalla oli myös apulaissyyttäjä Jimmy Caughey.
Keskustelu ajautui, kas,kummaa, työtovereiden sukutaustoihin: ”Sanos kerrankin totuus. Syvällä sismmässäsi sinä toivot, että olisit italialainen tai irlantilainen, vai mitä?”
Piirisyyttäjä Weiss, Richard Abraham Weiss, lempinimeltään Ahab, apulaissyyttäjien esimies, ei koskaan käynyt oikeussalissa päinkään, vaan hoiteli suhteita lehdistöön.
Saamme uskottavalta tuntuvan kuvan Yhdysvaltojen oikeuslaitoksesta
Jokainen kaipasi Suurta Valkoista Vastaajaa.---- ei ollut alkuunkaan miellyttävää läpi elämänsä tuumia: 'Minä tienaan leipäni passittamalla lusimaan mustia ja latinoja’. Henkirikostoimistossa juutalaiset olivat harvinaisia ilmestyksiä. Viisikymmentä vuotta sitten se oli ollut irlantilaisten aluetta, mutta viime aikoina sinne oli alkanut tunkeutua myös italialaisia. Kramer ajatteli, että irlantilainen hän olisi mielellään ollut, irlantilaiset olivat rohkeudessaan järkkymättömiä kuin kallio.
Puhelin soi ja joku ilmoitti, että Lincolnin sairaalassa oli kuolemaisillaan oleva nuori mies, jolla oli rannevamma ja joka oli jäänyt Mercedes-Benzin töytäisemäksi. Nyt siis Sherman McCoyn kertomus yhtyy Lawrence Kramerin kertomukseen, Bronxin piirikunnantalon apulaissyyttäjien huoneessa.
Seuraa oikeudenkäynnin värikäs kuvaus. Syytetyn oikeusavustaja ei ole paikalla. Otetaan listalta seuraava juttu. Siinäkään avustajaa ei heti löydy. Syytetty, Krnkka tietää ”kaks’ viiva kuus" eli hän yrittää opastaa tuomaria asiansa käsittelyssä, mutta hänet viedään pois, sillä avustajaa ei vieläkään näy. Nyt saapuu ensimmäisen vastaajan asianajaja, joka yrittää selittää myöhästymistään, mutta tuomari Kovitsky katkaisee selitykset lyhyeen: ”Päämiehenne on paikalla.”
Amerikkalaisen oikeudenkäynnin erityispiirre, tuomion määrästä sopimisen mahdollisuus - sitä nykyinen oikeusministeri Brax on väläytellyt meillekin, tehokkuuden ja kustannussäästöjen nimissä erityisesti talousrikoksiin ja turha sanoakaan, tuomarikunnan kauhuksi – tulee esiin heti. Jos syytetty tunnustaisi, hän saisi lievemmän tuomion.
Toinen erityispiirre: tuomari kutsuu syytetyn asianajajan ja syyttäjän tuomarinpöydän ääreen neuvottelemaan..
”Paljonko hän suostuu ottamaan?” Tuomari oli katsonut syytettyä ”ei vaikuta pahalta pojalta, näyttää itse asiassa pikkulapselta... ...helposti johdateltavissa. "Asuvat paskamaisissa lähiöissä ja rupeavat tekemään typeriä temppuja.” Lopulta tuomari kutsui syytetynkin taivuteltavaksi: ”... jos menet valamiesoikeudenkäyntiin ja sinut tuomitaan, saat pahimmassa tapauksessa kahdeksasta kahteenkymmeneenviiteen vuotta... et kai sinä halua viettää koko nuoruuttasi jossain vitun vankilassa?” Aamupäivä junnasi eteenpäin eikä Kovitsky ollut ratkaissut vielä ainuttakaan juttua.
Suomalaisessa oikeussalissa juttu olisi mennyt niin, että asiamies olisi ollut paikalla, mutta syytetty ei. Juttu jouduttaisiin lykkäämään joko syytetyn uudelleen haastamiseksi tai hänen tuomisekseen oikeuteen. Yhtäläisyys kuvattuun bronxilaiseen juttuun on sen käsittelyn viivästyminen.
Kramer odotti, että hänen ”asiakkaansa”, islamin uskoon kääntynyt Herbert 92X saapuisi. Kun oikeuskäsittely alkoi, Herbert 92X aloitti sen Koraanin lukemisella. Tuomarin lopetti lukemisen. Alkoi kiistely, loukkasiko se syytetyn uskonnonvapautta. Yhdysvalloissa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan, mutta Herbert 92X sai pisteen viittaamalla tuomarin taakse paneeliin kaiverrettuun lauseeseen ”Jumalaan me luotamme.” Tuomari Mike Kovitsky alkoi saada tarpeekseen: ”...ei kukaan voi estää teitä uskomasta sellaiseen jumalaan kuin itse haluatte... mutta... tässä lakituvassa teidän on parasta uskoa evankeliumiin Miken mukaan!”
Ruskeaa huulipunaa käyttävä tyttö, josta Kramer oli jo jonkin aikaa haaveillut, istui Herbert 92X:n oikeudenkäynnin valamiehistössä ja Kramer ajoi syytettään vimmaisesti tehdäkseen vaikutuksen tähän valamiehistön jäseneen. Kramerin esiintyminen oli niin hurjaa, että oikeuden vakinainen henkilökunta suorastaan ällistyi. Teoksen oikeussalikuvauksesta päätellen siihen tarvittiin aika paljon, niin monenkirjavaan ja äänekkääseen yleisöön henkilökunta oli saanut tottua.
Lounastauon oikeuden väki vietti omassa työhuoneessaan. Miksi? Koska heitä kauhistutti lähteä keskellä päivää Bronxin sydämeen ravintolalounaalle!
Lounaan aikana Kramer vastasi etsivä Martinin puheluun. Tämä oli parinsa Goldbergin kanssa Lincolnin sairaalassa: ”täällä on semmoinen vähän kuolemantuottamukselta haiskahtava tapaus, joten aattelin ilmoittaa Bernielle.”
Puhelimen suljettuaan Kramer raapusti lapun Bernie Fitzgibbonille. ”Uhri jättänyt mainitsematta yliajosta” Tyypillinen bronxilainen tapaus. Paskapökäle.
Kramer ei siis tässä vaiheessa vielä huomannut, että tässä voisikin olla se ”Suuri Valkoinen Vastaaja”, jota jokainen bronxilainen tuomari ja syyttäjä hartaasti odotti.
|