Killian yllättää
Sherman käy tapaamassa asianajajaansa Killiania tarkoituksenaan sanoa tämän irti, koska mies epäonnistui pidätysvaiheessa niin karkeasti. Odotussalissa huumekauppiaitten ja muitten retkujen näkeminen vain vahvistaa hänen aikomustaan. Killian on intoa täynnä, sillä tämä juttu on hänen tähtihetkensä. Sherman ei saa oikein suunvuoroa yrittäessään pohjustaa toimeksiannon purkamista. Killian tajuaa kyllä, mistä on kysymys. Hänellä on kuitenkin valttikortti, jonka hän tempaa viivyttelemättä esiin. Hänen apulaisenaan käyttämänsä entinen poliisi on saanut epämääräisillä suhteillaan kaivetuksi esiin Marian olinpaikan. Nainen on Italiassa erään rattopojan, Filippon kanssa. Sherman elättelee vieläkin ajatusta ystävyydestä hänen ja Marian välillä, mutta Killian yrittää saada järkeä asiakkaansa päähän. Killian myös tähdentää, että Abe Weiss on sotapolulla: ”Tämä on nyt sotaa, sitä ihtiään”. Lopuksi Killian esittää päätähuimaavan laskun: 75.000 dollaria.
Mitä Shelly miettii?
Samaan aikaan kadun aurinkoisella puolella: apulaissyyttäjä Kramer istuu vihreähuulipunaisen Shellynsä kanssa sikamaisen kalliissa ravintolassa. Kramer paistattelee jutun hänelle suomassa glooriassa ja purkaa tuntojaan. Tyttö on kuin sulaa vahaa ja kuuntelee joka sanaa. Kramer on tekemässä todistaja Auburnista puhdasta pulmusta, pelokasta poikasta. Shellyn ihmettelyn siitä, että poika vaikeni koko tämän ajan Kramer torjuu tiukasti. Tämä on hänen uransa kannalta merkittävä tapaus. Hän arvelee voivansa uransa lopussa sanoa, että hän muutti asioita. Ulkona he suutelevat ja Kramer ihmettelee, mitä Shelly ajattelee. Vastaus olisi kylmä suihku hänelle, sillä tyttö miettii, minkälaisia New Yorkin miehet ovat: ”hän ei voi pariin-kolmeen tuntiin muuta kuin istua ja kuunnella Minun Uraani ensin”.
Liikaa poshia
Lopulta poikkeamme vielä Leicesteriin, missä toimittaja Fallow saa hänkin seurueen ihailua osakseen – ja vodkaa etelän malliin. Osa porukasta on kateellista, muun muassa Rachel L., joka nälvii Fallowia liiallisesta posh-sanan käytöstä McCoysta kirjoittaessaan. Ja rouva McCoy on vain ”hänen nelikymmenvuotias vaimonsa”. Lopuksi reportterillemme tulee vielä odottamaton onnenpotku. Caroline-niminen nainen pyytää miestä yläkertaan ja antaa tärkeän vihjeen. Siinä toinen ”tiedonantaja”, joihin luvun nimi viittaa. McCoyn autossa ollut ”misuinen” on paljastunut. Naisen miesseuralainen – yksi monista – Filippo on sen paljastanut. Nainen on kertojan mukaan lutka ja Filippo ”pikkupaskiainen”. – Siinä taas saimme kolme näkökulmaa iloisesti leimuavaan turhuuden rovioon.
|