Pekka Pihlanto
14 Sherman paniikissa

• Kiirastulessa
• Syyllisyyden merkki
• Hetken helpotus
• Sadistista kerrontaa
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Kiirastulessa

Tässä lukujaksossa Sherman joutuu todelliseen kiirastuleen, tai ainakin sellaisen esikartanoon. Päivää edeltää uneton yö kauhukuvineen. Sekä työ- että yksityiselämä ovat pahassa kriisissä. Aamun lehdissä on jo jotakin yliajosta. Työpaikalla tunnelma on synkkä – Sherman näkee esimiehensä ilmeettömyydessä oman kohtalonsa. Työt eivät tahdo sujua. Pitää hakea vaivihkaa City Lights kadulta ja lukea se aulassa pylvään takana. Siinä on Peter Fallowin tunteenomainen ja mustien mielialoja heijasteleva juttu Lambin tapauksesta. Kauhu täyttää Shermanin mielen. Hän poistuu työpaikalta virallisen työajan päätyttyä, mikä on ennenkuulumatonta. Pörssin sulkeuduttua kuuluu tehdä taustatöitä: laskea päivän saalis, analysoida yrityksiä, keskustella ja pohdiskella.

Syyllisyyden merkki

Kotona ei ole sen parempi olla. Keittiöhenkilökunta ihmettelee aikaista kotiintuloa. Paniikki on lyönyt leimansa hänen käytökseensä. Hän nukkuu kengät jalassa (!) jonkin aikaa, kunnes hänet herätetään: kaksi poliisia on alhaalla pyrkimässä sisään. Sherman yrittää torjua käynnin väittämällä, että hän ei ole kotona, mutta ovimies tietää totuuden. Lopulta seuraa surkeista surkein keskustelu etsivien – lukijalle tutun parivaljakon kanssa. Sherman tekee kaikki mahdolliset virheet. Hän yrittää torjua auton katsomisen läpinäkyvillä verukkeilla, hän ei osaa sanoa kuinka usein hän käyttää autoaan, jne. Poliisit vaistoavat heti, että tässä on mies, jolla on jotakin salattavaa. Kun poliisit sanovat, että kyseessä on vain rutiini, Sherman sotkeutuu sanaan rutiini: hänelläkin on rutiineja, joilla hän yrittää lykätä auton syyniä! Hän jopa lipsauttaa, että hänen on otettava yhteyttä asianajajaansa, mikä on tietysti selvä syyllisyyden merkki.

Hetken helpotus

Shermanin olisi pitänyt vain heti myöntyä auton katsomiseen ja olla selittelemättä mitään. Näyttöä ei ole ja tuskin autostakaan mitään löytyisi. Shermanin ylimielisyys muita ihmisiä kohtaan kostautuu. Hän uskoo, että hänen tylysti kohtelemansa autohallin hoitaja ilmoittaisi ilomielin hänen olleen ajelemassa tuona kohtalokkaana iltana. Myös poliiseihin hän suhtautuu kuin halpaan makkaraan. Pian nämä alkavat käyttäytyä suorasukaisemmin kuin aluksi. Etsivä Martin rohkenee istahtaa hänen kirjoituspöydälleen! Selvä merkki siitä, että mies uskoo keskustelevansa syyllisen kanssa. Kun Shermanille ei sovi nyt auton näyttö, etsivät poistuvat, mutta perästä kuuluu! Suomessa ei olisi näin käynyt. Poliisia ei ole varaa väheksyä, ja he eivät olisi lähteneet tyhjin toimin, vaan vieneet kuultavan mennessään. Erityisesti englantilaisissa TV-sarjoissa pistää silmään, että poliisia kohdellaan todella alentuvasti ja nämä sulattavat sen. Mitä korkeammassa asemassa oleva kansalainen, sitä ylimielisempi.

Sadistista kerrontaa

Kaiken lisäksi perhe vaatii Shermanin huomiota mahdollisimman huonolla hetkellä kun hänen pitäisi soittaa asianajajalle ja Marialle. Illalla on edessä seurapiiripäivällinen, johon Judy pakottaa Shermanin menemään. – Lukujakso on suorastaan sadistista kerrontaa. En voi sanoa nauttivani Shermanin piinan seuraamisesta, vaikka hän on toki itse liemensä keittänyt. Hieman epäuskottavalta tuntuu, että lahjakas finanssipankkiiri on näin ajattelematon ja pehmeä poliisien edessä. Vaatiihan hänen ammattinsa nopeaa reagointia ja hyvää ajattelukykyä paineen alla. Tietenkin paine on nyt toisenlaista ja miesparka on paniikissa, mutta sittenkin. Puolisoltakaan hän ei saa mitään tukea, sillä välit ovat edelleen viileät.

Palautetta 

Lähetä palautetta!