Mielenosoitusta puuhataan
Apulaissyyttäjä Kramer ajelee kahden etsivän – irlantilaisen Martinin ja juutalaisen Goldbergin – seurassa Bronxiin tarkoituksenaan tarkkailla mielenosoitusta, joka pidetään Lambin tapauksen johdosta. Toinen etsivä irlantilainen Martin haastaa riitaa itseään isokokoisemman mustan nuorukaisen kanssa, jolla on jakoavain kädessään. Poika ilmeisesti vaistoaa siviiliasuisen miehen poliisiksi, joten tappelua ei synny. Mielenosoitus on pastori Baconin järjestämä, ei spontaani. Pikkubussit kuljettavat paikalle niin värillisiä kuin valkoisiakin mielenosoittajia banderolleineen. etsivät tunnistavat paikalla puuhaavan korvarenkaalla varustetun mustan pojan Buckin – ”Baconin persläven” – ja valkoisen naisen Revan, jotka ovat mielenosoitusten ammattilaisia.
Kramer ja Fallow kohtaavat
Kaksi kirjan keskeistä henkilöä johdatetaan nyt yhteen, sillä paikalle ilmestyy Kramerin lisäksi reportteri Peter Fallow – tolkuttomassa krapulassa. Fallowilla oli juttuun ensin yksinoikeus, mutta nyt on paikalle tilattu myös kilpailevan lehden mies. Näin julkisuuskampanja menee: ensin yksinoikeus yhdelle, sitten kiinnostuksen herättyä laajennetaan piiriä, että saadaan kattavampi julkisuus. Myös TV on paikalla. Kun Fallow ihmettelee mielenosoittajien vähäistä määrää, TV-toimittaja Robert Corso valistaa – aivan oikein – että kyllä väkeä kertyy, kunhan kuvausryhmä saa antennimastonsa pystyyn.
Surkea näytös
Mielenosoituksen ydinhenkilöt Buck ja Reva odottavat ohjeita TV-toimittajalta. Hommaa johdetaan TV:n ehdoin. Bacon ja rouva Lamb piileskelevät rouvan asunnolla ja tulevat vasta kun TV-lähetys on päässyt käyntiin. Rotukysymys on se voima – ja lähellä olevat syyttäjänvaalit – jotka saavat Lambin juttuun potkua. Mielenosoitus on lopulta surkea näytös, mutta TV:ssä se oikeiden kuvakulmien ansiosta saadaan varmaankin näyttämään vaikuttavalta kansan ääneltä.
Finanssipankkiirin kotihelvetti
Shermanin ahdingon käsittely tuntuu minusta piinalliselta, vaikka hän on osasyyllinen tapahtumaan tai ainakin syyllinen sen salaamiseen. Hän olisi valmis tunnustamaan asian Judylle, jos tämä osoittaisi vähänkin lämpöä. Onnettomuuden varjon lisänä on mielessä vielä esimiehen syyttävä katse. Wolfe hehkuttaa Shermanin ja Campbellin luottavaisella suhteella. Sääliksi käy tyttöä, joka tulee havahtumaan maailman karuuteen. Eikö tällaista kutsuta melodraamaksi? Tytär on muotoillut luontevan kanin, joka nyt poltetaan kovaksi uunissa. Edelleen mykkäkoulua pitävä Judy istuu TV:n ääressä ja seuraa mielenosoitusta. Televisiolla on taas keskeinen rooli tapahtumien ja henkilöiden nitomisessa yhteen. Judy hairahtuu puhumaan kun hän kuulee Mercedeksen rekisterinumeron alun: ”Eikös se meidän tunnuksemme ala RF:llä?” hän ihmettelee. – Teksti on edelleen helppolukuista. Rasismi ja mustien kurjat asuinolot tulevat jälleen korostetusti esiin. Ja vastakohtana finanssipankkiirin pramea koti kaksine palvelijoineen, josta kuitenkin puuttuu kodin lämpö.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20100410 (20100410) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster