Kaupankäyntiä tuomioista
Tässä lukujaksossa palataan jälleen Bronxin oikeustaloon. Lawrence eli Larry Kramer saapuu työhuoneeseensa, jossa majailee kaksi virkaveljeä: irlantilainen ja italialainen. Kansallisuustaustat muistetaan siis mainita. Työtovereiden sanailu on miesten koulutustasoon nähden karkeaa. En ole missään työpaikassani törmännyt vastaavaan. Piikitellään lenkkareista ja v-tyyli kukoistaa. –Saamme värikkään kuvan paikallisen oikeuslaitoksen toiminnasta. Business is business oikeudessakin eli kauppaa käydään tuomioista: jos tunnustat, saat 2-6 vuotta, jos et, joudut valamiesten eteen, jolloin tuomiohaarukka on 8-20 vuotta. Esimerkkitapauksen musta poika haluaa ottaa riskin ja kokeilla valamiehistön suopeutta. Voi olla viisastakin, sillä valamiehistössä on puertoricolaisia, afrikkalaisia ynnä muita etnisiä. Poika kävelee pois näille rikollisille ominaisella parittajatyylillä – mitä se sitten lieneekään.
Evankeliumi Miken mukaan
Tuomarina häärii lukijalle aikaisemmasta tuttu ”räkäklimppi”-Kovitsky. Hänellä on tulostavoite: ratkaistujen juttujen määrä ratkaisee. Sellainen houkuttelee vapauttaviin tuomioihin, jolloin saadaan kertaheitolla valmis tapaus. Tänä aamupäivänä joudutaan lykkäämään juttuja ja tulosta ei synny. Larry Kremerin syyttämä tapaus on musta autonkuljettaja, joka on ampunut vahingossa kunnon kansalaisen – tähdätessään hänen kuorma-autonsa ryöstäneitä kolmea miestä. Syytetty on olevinaan muslimi ja haluaa lukea koraania ääneen uskonnonvapauden nimissä. Mike Kovitsky salliikin sen jonkin aikaa. Melkoinen sirkus. Meillä ei onnistuisi. Lopulta sentään tuomari ärähtää, että nyt riittää ja syytetyn on parasta uskoa evankeliumiin Miken mukaan!
Larrylla näytön paikka
Larryn jutun valamiehistö marssii sisään ja muiden mukana ruskeaa huulipunaa käyttävä tyttö, neiti Shelly Thomas. Larryn lisäksi kaikki muutkin urospuoliset kuolaavat tytön perään. Tässä on Larryn unelmien kohde. Hän on hankkinut kortistosta tytön yhteystiedotkin. Shelly on aivan toisesta maailmasta kuin Bronxista: art director Manhattanilla sijaitsevassa mainostoimistossa ja asuu säällisellä asuinalueella. Tyttö seuraa katseellaan kiinteästi Larrya, oikeussalin sankaria. Tiettyä värinää näiden kahden välillä on. Nyt Larrylla on näytön paikka. Kollegat hämmästyvät, miten paljon hän panostaa tähän surkeaan pökälejuttuun. Hän haluaa voittaa, ja mahdollisuudet ovat hyvät: ”onneksi” syytetty ampui kunnon miehen, viiden lapsen isän, ja lisäksi puolustusasianajaja on taidoiltaan surkea. Mutta mitä, jos ruskeahuulinen tyttö osoittautuukin periaatteen naiseksi ja äänestää ”syytön”, Larry huolestuu.
Tässäpä toivejuttu
Lounastauolla apulaisyyttäjät ja kaikki muutkin hotkivat omissa työhuoneissaan lähibaarista kiikutettuja voileipiä. Kukaan ei uskalla poistua Gibraltarista Bronxin vaarallisille kaduille. Ennen lukujakson loppua Larry saa ensimäisen tiedon mustan pojan yliajosta. Poliisi nimittäin etsiskelee tuttua syyttäjää, ja Larry sattuu vastaamaan puhelimeen. Poika makaa koomassa sairaalassa, mutta on ehtinyt kuitenkin kertoa hoitajalle Mercedeksestä ja hän muisti jopa osan rekisterinumerostakin. Lukujakson alkupuolella lukijalle selvisi, että mustien syytettyjen tapaukset ovat juttuina ”paskapökäleitä” – niissä ei ole hohtoa, vaan niiden hoitelu tuottaa jonkinlaista huonoa omaatuntoa. Hyvin menestyvän valkoisen kansalaisen syyttäminen olisi kaikkien toivetapaus – mitään valkoisen rodun jäsenten välistä sympatiaa ei siis tunneta. Lukija ymmärtää, että tässä on nyt Larrylle sellainen juttu. Pilviä alkaa kerääntyä Sherman McCoyn taivaalle, vaikka tämä ei sitä vielä tiedä.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20100214 (20100214) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster