Tilastot eivät aina pure
Ajattelin kirjoittaa johdannosta kaksi arviota, ensimmäinen on lähtökohdaltaan positiivinen, toinen kriittisempi. Ensin siis myötäsukainen. Joku on tullut Harlemiin. ”Onomatopoeettista” hekotusta: ”Heh-heeeeeeegggggggghhhhhhh!” Mistä on kysymys? Lukijan mielenkiinto herää. Herjoja heittävä väkijoukko mustien kaupunginosassa. Ahaa, valkoinen pormestari siristelee silmiään televisiolamppujen loisteessa ja yrittää esittää kuulijoille positiivisia tilastoja tyyliin: ”Teillä ei voi olla nälkä” (vrt. Väinö Linna, Tuntematon sotilas). ”Hei äijä, mee muualle prosentoimaan niitä vuosibudjettejas! Me halutaan duunipaikkoja!”.
Rotuvihaa ja majoneesipurkki
Rotuvihaa paitsi valkoisia, myös juutalaisia kohtaan. Gober = Goldberg = juutalainen. Pormestari on juutalainen, koska häntä haukutaan Goberiksi ja myöhemmin jutkuksi. ”Tuikatkaa se piski tuleen!”, huutaa joku. Siitä prologin otsikko ”Piski tulessa”. – Pormestari taistelee väkijoukkoa vastaan sanan säilällä ja saa pahimman herjaajan hetkeksi hiljaiseksi, mutta sitten vaaka alkaa kallistua toisinpäin. Hänellä on mukana vain neljä turvamiestä, siviilipukuista poliisia. Pormestarin aivot työskentelevät kuumeisesti. Hän tuntee katkeruutta kaltaisiaan hyvin toimeentulevia valkoisia kohtaan, jotka istuvat kalliissa huoneistoissaan televisioittensa ääressä katsomassa hänen nöyryytystään. ”Luuletteko todella olevanne turvassa? Te surkeat ihratiinut! --- Odottakaa vaan, kunhan teillä on pormestarinanne pastori Bacon päättämässä teidän omaisuusveroistanne!” Vaikka pormestari tietää, että näin ei tule käymään, hän tuntee olevansa yksin, hylätty. Hän saa yleisön palautteena vielä majoneesitölkin olkapäähänsä. On aika perääntyä. Turvamies Guliaggin nyökkäys takaovelle ja nimenomaan hänen häijyillä huulillaan väreilevä hymy saavat pormestarin vetäytymään. Hän poistuu takaovesta. ”Tein väärin. Annoin periksi hymynväreelle. Jouduin pakokauhun valtaan. Olen menettänyt pelin”. Ainakin tämän puhetilaisuuden hän on hävinnyt, mutta ei kai sentään koko pormestarinvaalikampaanjaa, josta lienee kyse? Mielenkiintoinen avaus.
Vähän kriittisempi arvio
En pidä kovin hyvänä kirjailijan johdantoluvun ratkaisua pitää lukija aluksi pimennossa – paljastetaan vain vähä vähältä, mistä on kyse. Ehkä tämä asenteeni juontaa juurensa siitä, että olen joutunut koko urani ajan kirjoittamaan asiaproosaa ja pyrkimään selvyyteen. Jos olisin ladellut lukijalle arvoituksia, olisin menettänyt loputkin lukijani. Aivan oikein, tieteellinen teksti on eri kuin romaani, mutta silti odotan romaaniltakin tiettyä sanonnan selvyyttä. Ajatelkaa, miten selkeää oli Waltarin sanonta, tai Volter Kilpi tajunnanvirtoineenkin. Joycen Odysseus alkoi samaan tyyliin kuin tämä: kirjan avauksessa oltiin jossakin tornissa. Lukija kysyi heti, missä ihmeen tornissa, ja ketkä ovat ja mitä he siellä tekevät. Voidaanko siis sanoa, että suuri romaanitaide (tai sellaisena pidetty) herkuttelee epäselvyyksillä? Mielestäni perusasetelman on oltava selkeä. Se on eri asia, mihin sitten sen puitteissa ajaudutaan, kun romaanihenkilöt alkavat purkaa sydäntään. Maailmahan on pitkälti epäselvä ja moniselitteinen, sen ymmärrän. – No, katsotaan, mihin Wolfe meidät jatkossa heittää. – Vielä toteaisin kirjan nimestä: sekin on melko epäselvä. Mikä se sellainen rovio on? Poltetaanko siinä turhuuksia – tai turhamaisuutta, joka voisi olla vähän onnistuneempi käännös ”vanitylle”. Ehkä olemme viisaampia luettuamme kirjan.
Pankkiirin syrjähyppy
Teoksen ensimmäinen luku esittelee meille finanssipankkiiri Sherman McCoyn ja hänen yksityiselämänsä jännitteet. Tyyli on jo aivan toisenlaista kuin johdantoluvussa. Teksti on liiankin selkeää, journalistista kuvausta, joka ei jätä mitään arvailujen varaan. Joku voisi puhua jopa jaarittelusta. Kahdeksantoista sivua on käytetty varsin yksinkertaisen tapahtumasarjan kirjaamiseen. – McCoy pitää itseään Maailmankaikkeuden valtiaana, mikä kuvastaa miehen hybristä menestyneenä finanssipankkiirina. Yksityiselämä on sen sijaan hyvin tavallisen pulliaisen elämää. Hän raahaa vastahakoisen koiransa sateeseen kävelytettäväksi – varsinaisena syynä rakastajatar Marian tapaaminen. Kuusivuotiaan tyttären iltasatu saa jäädä. Mies on 38-vuotias ja vaimo pari vuotta vanhempi, liian vanha – siksi nuorempi rakastajatar.
Kohtalokas erehdys
McCoy tekee kohtalokkaan erehdyksen: hän soittaa puhelinkioskista rakastajattarelleen, mutta ottaakin vahingossa kotinumeron ja kysyy vaimon vastatessa Mariaa. McCoylla on ulos lähtiessään syyllisyyden tunteitaita, sade, vastentahtoinen koira ja talon ovimiehen tuijotuskin ärsyttävät – näiden harmien lisäksi vielä vanhan koulukiusaajan tapaaminen hississä. Silti tuntuu hieman epäuskottavalta, että ammatikseen numeroita pyörittävä pankkiiri erehtyy näin numeroissa. Mariaa hän kuitenkin menee tapaamaan erehdyksestään huolimatta. Tämä on kaameaa murretta vääntävä – tosin hyvävartaloinen – etelävaltiolainen, joka on naimisissa seitsemänkymppisen juutalaisen kanssa. Temput tehdään ja koiraa katsoo päälle. Kotona – kadehdittavan kalliissa asunnossa vaimo nostaa syystäkin riidan: hän on tunnistanut miehensä äänen, mutta tämä kieltää koko tapauksen. Seuraaa miehen yksinäinen ilta television ääressä. Sieltä tulee lähetys johdannon pormestarin epäonnistuneesta puhetilaisuudesta. Se ei voisi McCoyta enempää kiinnostaa. Kirjan ensimmäisen luvun avaus on niin tavallinen – ja kaikinpuolin surkea – tarina.
Ajankohtainen teos
On todettava, että teos on ainakin tämän lukujakson valossa kahdellakin tavalla ajankohtainen ajatellen nykypäivän Suomea. Maahanmuuttajia on tullut sen verran, että alkaa ilmetä ongelmia. USA:ssa ilmiö on teoksen kuvaamassa ajankohdassa jo satoja vuosia vanha, mutta mitenkään auvoista rinnakkaiseloa ei rotujen välillä vieläkään vietetä. Sehän tiedetään jo ennestäänkin. Nyt meillä alkaa olla jo vähän omaakin kokemusta tällaisesta ”sulatusuunista”, joka ei taida sittenkään sulattaa. Toinen ajankohtaistava tekijä on teoksen kytkentä pankkimaailmaan. Finanssipankkiirithan ovat tänä päivänä ehkä maailman suurimpia roistoja, sillä he myötävaikuttivat ahneudellaan finanssikriisin syntyyn tai ainakin sen pahenemiseen. Ja sama bonusralli näyttää vain jatkuvan. Ruukku käy kaivolla, kunnes se särkyy...
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Pihlanto Pekka 20100116 (20100116) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster