Auvo Sarmanto
32 Ja tuomio viipyy, viipyy vaan ...

Wolfe: Turhuuksien rovio 20100908-2342

Syylliset palkitaan ja syytöntä rangaistaan, mutta miten käy Shermanin?

Tässä kävi kuten arvelinkin eli siten, ettei päähenkilön tarina lopukaan tähän. Wolfe kokoaa seuraavan vuoden tapahtumat luonnosmaiseksi lehtiartikkeliksi, jota hän nimittää epilogiksi. Kovan onnen soturi Sherman jätetään roikkumaan löysään hirteen, mistä hän on killunut jo muutaman luvun verran. Henry Lamb ehti kuolla viime kerran jälkeen ja Shermanin tulevaisuus näyttää toivottomalta. Herra Killian ei puolusta miestä, joka on tehnyt henkilökohtaisen konkurssin, mutta nauttii täysin siemauksin varallisuudesta, jonka onnistui kuppamaan Shermanilta, ennenkuin muu hyeenalauma pääsi apajille.

Tarinan konnien elämä on nousujohteista. Abe Weiss ja pastori Bacon ovat lujittaneet valtaansa tiedotusvälineitä - televisio, lehdistö - briifaamalla. Hankalaksi osoittautunut tuomari Myron Kovitzky ei saa jatkopestiä, sillä hänen puolueensa - demokraatit - hylkää hänet rasistisen painostuksen säikäyttäminä. Rouva Maria Chirazzia - entiseltä nimeltään Ruskin - ei vaivata todistajana uudessa oikeudenkäynnissä, koska hän oli aiemmin sotkenut Weissin huolellisesti rakentaman todistuspaketin. Sankarireportteri Peter Fallow palkitaan Pulitzerin palkinnolla The Light -lehdessä julkaistun Henry Lamb -sarjan ansiosta.

Mielestäni Wolfe päättää romaaninsa komeaan mahalaskuun. Aika paljon jää hampaankoloon. Vinoilua Wolfen suuntaan: odotan jatkoa Shermanin tarinaan, sillä kutkuttavia kysymyksiä riittää. Kupataanko Sherman täysin tyhjiin, miten pitkälle Bacon pääsee vallanhimossaan, mitä tapahtui rouva Lambille, saiko hän senttiäkään Shermanin omaisuudesta, savustetaanko waspit NYC:sta kuten on jo tapahtunut San Franciscossa, romahtaako Wall Street, miten Weiss onnistuu pitämään virkansa, miten Judyn ja Campbellin tarina jatkuu, jne.

Tuntuu selvältä, että Wolfe on tyhjentänyt pajatsonsa. Hän ei ole uskottava ihmiskuvaaja, eikä uskottava sosiologikaan. Hänen oikeuslaitoksensa on karikatyyri, jotenkin kafkamainen, sanoisin: tahattoman kafkamainen. Tarina liikkuu NYC:ssä, mutta kaupunki on kohtalokkaasti vinoutunut. Veljeni Heikki, joka on asunut siellä pitkiä aikoja, ei tunnista Bronxia Wolfen kuvauksesta.

Kirjaa ei parhaalla tahdollakaan voi pitää NYC:n matkailuesitteenä. Lukukokemus oli toki mielenkiintoinen, mutta paljon parempia kirjoja löytyy hyllystä. En tule kaipaamaan tätä opusta.

Post festum

Käsiini osui Brian de Palman ohjaama filmiversio Wolfen romaanista. Käsikirjoittalla on ollut suuria vaikeuksia dramatisoida kirja - syytän tuloksesta myös ohjaajaa, jonka filmit kuuluvat B-sarjaan. Päähenkilöksi nostetaan Peter Fallow (Bruce Willis), joka esiintyy lähes koko ajan humalaisena örvelönä ja jonka edesottamuksiin käsikirjoitus pureutuu. Shermanista on tehty lattea mammanpoika (Tom Hanks), joka on alennettu lähes sivurooliin, ja Mariaa markkeeraa iso blondi (Melanie Griffith), jossa ei ole pisaraakaan etelän tummaa kaunotarta. Tuomari Kovitzky on muutettu mustaksi kovaääniseksi tuomari Whiteksi (Morgan Freeman), joka panee luun kurkkuun pastori Baconille oikeussalissa. Filmin huipentuu kohtaukseen, jossa Maria pyörtyy kuullessaan ääninauhalta oikean version tapausten kulusta Bronxiaa. Tarina on todella kirjoitettu uudelleen. Nimi vain sattuu olemaan olemaan sama kuin romaanilla.

Filmi floppasi pahasti eikä tuonut filmiyhtiölle (Warner Brothers) siihen sijoitettuja rahoja takaisin. Näyttelijävalinnat olivat täysin vääriä eikä Shermanin tarinaa ei kerrottu oikein. Baconin höyrykone jää demonstroimatta. Mutta Wolfe on hykerrellyt käsiään, sillä hän sai varmaankin mojovan korvauksen filmausoikeuksien myynnistä. Hän on varmuuden vuoksi sanoutunut irti kirjansa pahoinpitelystä, sillä filmi ei tietenkään ollut hyvää mainosta hänen hitilleen.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Auvo Sarmanto ja kopion Asko Korpela


Sarmanto Auvo 20100908 (20100908) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster