Auvo Sarmanto
28 Marian bongaus

Wolfe: Turhuuksien rovio 20100824-1334

Sherman ohjelmoidaan

Killian on tohkeissaan, koska on selvää, että Ruskinin leski osallistuu miehensä hautajaisiin. Nyt saadaan yhteys Mariaan, joka olisi muutoin tuskin näyttäytynyt julkisuudessa. Herra Ruskin teki korvaamattoman palveluksen kuolemalla juuri oikealla hetkellä. Ellei näin olisi tapahtunut, Maria olisi todennäköisesti jäänyt piilopaikkaansa ties miten pitkäksi aikaa, ja miten Wolfe olisi tarinan jatkon silloin kirjoittanut!

Vaikka Shermanilla on ollut Arthur Ruskinin kanssa Bavardagien kutsuilla vain satunnainen katsekontakti, kuten muistamme, hänen on syytä osallistua muistotilaisuuteen. Shermanin on päästävä lähelle Mariaa. Killian varustaa miehemme vaatteisiin kätketyllä mikrofonilla, varmuuden vuoksi. Todisteet on saatava talteen, eikä maan päälle pudotettu Sherman pane hanttiin. Mitä hän tuntee Mariaa kohtaan, on toisaalta arvoitus.

Kohtaamisia

Juutalaisittain sävytetty muistotilaisuus pidetään muodikkaassa hautaustoimistossa, jonne juorupalstojen julkeakasvoinen väki kokoontuu. - Muistettakoon, että Ruskin oli sekularisoitunut juutalainen, tyypillinen Ison Omenan kasvatti. Myös Peter Fallow on paikalla. Hänet tunnistetaan oitis The City Lightin sankarireportteriksi, keltaisen lehdistön säälimättömäksi aseeksi.

Saattoväki kohahtaa, kun Ruskinin leski asettuu arkun tuntumaan eturiviin muiden Ruskinin omaisten kanssa. Maria on pukeutunut kalliiseen mustaan silkkipukuun, joka teke oikeutta hänen olemukselleen. Tummien silmälasien taakse piiloutunut Sherman sulautuu joukkoon kuin kuka tahansa turha julkkis, mutta haukansilmäinen Fallow tunnistaa hänet ja hivuttautuu hänen lähelleen, sillä hän tietää, että Sherman ja Maria tulevat jossain vaiheessa kohtaamaan.

Muistoseremonioiden jälkeen saattoväki pääsee esittämään leskelle suruvalittelujaan, Sherman muiden mukana. Hänen kannoilleen liimautunut Fallow kuulee Shermanin ja Marian hiljaisen keskustelun. Sherman kertaa Bronxin kohtalokkaita tapahtumia. Mutta Maria lopettaa kohtaamisen lyhyeen. Nyt ei ole sopiva hetki puhua näistä asioista. Ehkä joskus toiste. Sherman liukenee paikalta huomiota herättämättä. Mutta Fallow rekisteröi avainsanoja: "auto", "ramppi", "luisteli". Hän on jutun ytimessä! Nyt on välttämättä pumpattava lisätietoja Marialta.

Niinpä röyhkeä ja piittaamaton Fallow käy Marian, saaliseläimen kimppuun. Hän kertoo olleensa Arthur Ruskinen seurassa viimeisinä dramaattisina hetkinä. Pahaa aavistamattoman Marian kiinnostus herää. Hänhän ei voi tietää, kenen kanssa puhuu. Keskustelun sävy muuttuu äkisti, kun Fallow mainitsee Shermanin nimen ja kertoo kuulleensa, että Maria oli autossa kun onnettomuus Broxissa tapahtui. Fallow haluaa tietää, mitä tarkkaan ottaen tuona iltana tapahtui. On selvää, että keskustelu loppuu saman tien ja Maria toivoo verevään tyyliinsä, että mies mätänisi pystyyn! Mutta Fallow uiskentelee euforisessa tilassa. Kunpa hän pääsisi mahdollisimman pian sanojenkäsittelylaitteensa kimppuun! - Tuona aikana toimitusten tekniikka kulki vielä lasten kengissä!

Jälleen hyvin ajoitettu Wolfemainen operaatio. Silti nämä ihmisten kohtaamiset ovat enemmän tai vähemmän keinotekoisia, järjestettyjä. Wolfen henkilöt ovat kuin marionetteja, joita Wolfe liikuttelee tarpeen mukaan. Wolfen logiikkaa ei voi mitenkään moittia. Se on pikku piirteitä myöten tarkkaan mietittyä, ehkä jopa tiukempaa kuin legendaarisella Agatha Christiellä, salapoliisikirjallisuuden ikonilla.

Jäin ihmettelemään, onnistuiko Sherman nauhoittamaan lyhyen keskustelunsa Marian kanssa. Ilmeisesti sillä ei ole tarinan kannalta suurtakaan merkitystä.

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Auvo Sarmanto ja kopion Asko Korpela


Sarmanto Auvo 20100824 (20100824) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster