|
Maailmankaikkeuden valtias on kutistunut luku luvulta kuin pyy maailmanlopun edellä. Veikkaan, että Shermanin säälimätön vanuttaminen tulee jatkumaan kunnes Wolfe sallii hänen yllättää positiivisesti.
Kirjan rakenne tuo mieleen monikerroksisen rakennepiirustuksen. Juoni etenee antiikin draaman tapaan – jopa kuorolla on tarinassa merkittävä osuus. Roolihenkilöt toimivat tarkasti määritellyn kaavan mukaisesti. Yhtään uskottavaa hahmoa ei ole vielä tullut vastaan. En kuvittelisi tapaavani oikeassa elämässä ketään heistä, en edes pikkutuhmaa yksinkertaista mammanpoika Shermania.
– Tosin 40-luvulla Kruunuhaassa Helsingissä naapuritalossa asui kielivähemmistöön kuulunut tapaus, josta saattoi myöhemmin kehittyä Sherman, mutta siitä on jo kauan ja olen ehkä jämähtänyt asennevammaisena lapsuuteni juoksuhautoihin.
Tähän on heti lisättävä, että tietenkin Rapakon takana kaikki on toisin, mutta siitähän en oikeasti tiedä juuri mitään. Tarkastelukulmani on korostetun härmäläinen.
Syyllinen on paljastunut!
Etsivä Martin on intoa täynnä selostaessaan yleisen syyttäjän virastossa Goldbergin kanssa suorittamaansa rutiinikäyntiä ja kuulustelua Sherman McCoyn asunnossa. Etsivien esimies Bernie Fitzgibbon ja apulaissyyttäjä Kramer kuuntelevat uteliaina. Ökörikkaan patriisin pokka oli pettänyt siinä vaiheessa kun etsivät olisivat halunneet katsastaa mahdollisessa yliajossa syntyneiden Mercedes Benziin mahdollisesti jääneiden jälkien löytämiseksi. Sherman oli torjunut vaatimuksen ilmoittamalla ottavansa yhteyden asianajajaansa. Etsivät olivat kuitenkin todenneet – kiitos avuliaan ovimiehen, ettei autosta löytynyt mitään epäilyttäviä merkkejä. Tästä huolimatta Martin on varma siitä, että todennäköinen yliajaja on löytynyt. Fitzgibbon toppuuttelee etsivää ja huomauttaa, että kovat faktat puuttuvat toistaiseksi. Vaikka Shermanin käytös oli epäilyttävää, näyttö ei vielä riitä. Fitzgibbon haluaa, että selvittämistä on jatkettava. Abe Weiss on hurjana, koska tiedotusvälineissä häntä syytetään Henry Lambin tapauksen huonosta hoidosta.
Tässä kohtaa Wolfe innostuu luonnehtimaan kaupungin poliiseja irlantilaisiksi huolimatta heidän etnisestä taustastaan. Onko tosiaan jenkkipoliisien malli ja suoraviivainen toimintatapa peräisin tuolta kaukaiselta saarelta Rapakon toiselta puolelta? Olen törmännyt tähän kliseeseen muutamassa jenkkifilmissä, jotka ovat pääasiassa olleet komedioita. Mutta kieltämättä Pohjois-Irlannin levottomuudet panevat miettimään, mikä synnyttää tätä valkoista terrorismia. Irkkujen syyllistäminen on kuitenkin mielestäni epäreilua. Jenkkipoliisin toimintatapaa luonnehtii paremmin Mooseksen laki. Sitähän sovelletaan yhä päivittäin Israelissa puolin ja toisin. Muistettakoon, että NYC:ssa vaikuttaa maailman suurin juutalaiskeskittymä, jolla on rahaa ja vaikutusvaltaa.
Tom Killian ottaa ohjat
Sherman tapaa vihdoin Tom Killianin, rikosasianajajan, joka työskentelee Manhattanin eteläkärjessä sijaitsevassa lakiasiaintoimistossa. Ympäristö on ankea. Karu rakennus sijaitsee muutaman korttelin päässä Twin Towereista. Wolfe ei tee tästä tietenkään mitään numeroa, sillä The Bonfire of the Vanities ilmestyi jo 1987.
Shermanin on aluksi vaikea hyväksyä, että joku karkeapuheinen alempien sosiaaliryhmien puolustaja esiintyisi hänen asianajajanaan, mutta kertoo sitten kaiken. Killian havaitsee heti kättelyssä, kuinka avuttoman ja yksinkertaisen henkilön kanssa on tekemisissä, ja määrää Shermanin pitämään tästä lähtien suunsa visusti kiinni. Killian toteaa, ettei syytettä Shermania vastaan voida tässä vaiheessa nostaa, koska faktat eivät riitä, mutta hän on hyvin perillä Weissin ja Baconin edesottamuksista ja epäilee, että he pystyvät kuitenkin jollain perusteella käynnistämään prosessin, sillä poliittiset paineet ovat kovat ja Sherman on oiva välikappale tässä suttuisessa pelissä. Killian ilmoittaa haluavansa saada Marialta valaehtoisen lausunnon tapahtumien kulusta, mikä synnyttää Shermanissa ymmärrettävää epävarmuutta.
Killian kehuu lopuksi Yalea, jossa hän kouluttautui juristiksi. Laitoksen antamasta filosofisesta näkemyksestä ja suurten linjojen hallinnasta ei kuitenkaan ole ollut suurtakaan hyötyä hänen arkisessa työssään NYC:n lihamyllyssä. Wolfe antaa siten ymmärtää, että Killian on jotenkin ylikoulutettu tehtäväänsä, vaikka ei oikeustieteen teorioistakaan varmaankaan mitään haittaakaan liene. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Sherman on hyvissä käsissä.
|