|
Tässä luvussa tutustumme tarinamme erääseen keskeiseen hahmoon, Harlemin mustaan valtiaaseen, kunnianarvoisaan pastori Reginald Baconiin. Baconin äiti Adele Bacon, tunnettu gospellaulaja, oli perustanut Valtakunnan porttien kirkon. Itselleen suomillaan valtuuksilla hän oli vihkinyt poikansa seurakuntansa papiksi. Poika on kasvanut ulos kapaloistaan ja nauttii estottomasti papillisuuden tarjoamaa suojaa ja arvovaltaa ja jota ilmeisesti kukaan ei rohkene asettaa kyseenalaiseksi. Sangen maallistuneen pastorin intressit ovat suuntautuneet muuhun kuin hurskauden lujittamiseen alueen yksinkertaisiin sieluihin. Valtakunnan porttien kirkon ovet ovat apposen auki maallisten organisaatioiden verkostolle, jota hallitsee hän, Harlemin todellinen valtias.
Puhallus
Kaksi nuorta valkoista miestä istuu pastori Reginald Baconin harlemilaisen kartanon hulppeassa salongissa. Eliittikouluista valmistuneet Fiske ja Moody ovat tulleet perimään takaisin 350000 dollaria, jonka New Yorkin episkopaalisen kirkon hiippakunta oli luovuttanut pastorille siemenrahaksi lasten päiväkodin rakentamiseen. Myöhemmin oli paljastunut monta raskauttavaa seikkaa: päiväkodin johtokunta on miehitetty entisillä ja nykyisillä vankilakundeilla, mikä haiskahtaa pahasti kulissiorganisaatiolta, rakentamislupa puuttuu, päiväkodin suunnittelusta tai rakentamisesta ei löydy todisteita - tämän nuoret miehet ovat todenneet omin silmin. Toisin sanoen: rahat oli myönnetty Baconille väärin perustein.
Kohteliaan kunnioittavasti mutta sangen epävarmasti esiintyvät, kiertoilmaisuja käyttävät nuoret miehet eivät saa mitään otetta arvonsa tuntevasta itsevarmasta pastorista. Bacon viittaa kintaalla nuorten miesten esittämiin tosiasioihin. Hän esitelmöi alkuperäiskansoihin ja värillisiin kohdistuneesta vuosisataisesta riistosta. Hän syyttää valkoisia kolonialismista, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Nyt on vastahyökkäyksen vuoro. Värilliset ottavat takaisin, mikä heille kuuluu, vahvemman oikeudella, valkoisilta opitulla häikäilemättömyydellä. Alku on ollut menestys, Harlem on jo vallattu. Bacon itse oli ostanut kartanonsa pikkusummalla juutalaiselta jobbarilta, koska alueen kiinteistöjen arvo oli romahtanut aikoja sitten.
Bacon paljastaa nuorille miehille kapitalismin syvimmän ytimen: jos et pysty kontrolloimaan pääomaasi, sen tuottama hyöty katoaa: pääomaa ei voi omistaa, ainoastaan kontrolloida! Kontrollia varten tarvitaan voimaa, jonka vastine Baconin omintakeisessa käsitemaailmassa on höyry. Hän ylläpitää sopivaa höyrynpainetta vaatimattomissa oloissa elävien massojen ja median avulla - mutta mitä massat saavat vastineeksi, sitä tarina ei toistaiseksi kerro, ehkä ne tyytyvät siihen, että saavat sopivassa määrin purkaa katkeruuttaan valkoista herrakansaa kohtaan. - Näin rapakon toiselta puolelta katsottuna näyttää siltä, että Bacon pelaa melkoista uhkapeliä. Mutta ehkä tällaista johtajuutta löytyy nimenomaan USA:sta, uskonnollisten liikkeiden kehdosta.
Bacon antaa tapaamisen lomassa puhelimitse vinkkejä TV:n ajankohtaisohjelmien toimittajalle uusiksi herkullisiksi raportoinnin kohteiksi. Käy ilmi, että hän on rasistiksi leimattuun pormestariin kohdistuneen mellakan ja sen uutisoinin takana. Bacon haluaa NYC:n pormestarin vaihtoon. Kaupungin johtoon on saatava mies, joka kuuntelee häntä, kunianarvoisaa Reginald Baconia. Hän hallitsee keskeistä mediaa. Hän tietää, mistä se on kiinnostunut ja hän käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa.
Näyttää päivänselvältä, että rahat on huijattu episkopaaliselta kirkolta, joka - lähinnä Mr. Fiske itse - oli sinisilmäisesti luottanut hankkeen toteutumiseen. Bacon oli päättänyt käyttää taivaasta tipahtaneen rahapotin omiin tarkoituksiinsa. Rahat, joita ei enää ollut olemassa - niin Bacon väittää, oli jollain hämärällä tavalla sijoitettu arvopaperibisnekseen. Hän kertoi myyneensä melkoisen määrän sijoitusyhtiönsä Urban Guaranty Investments'in velkakirjoja Manhattanin arvostetuimpiin kuuluvalle sijoitusyhtiölle Pierce & Piercelle. -
Baconin ja nuorten miesten tapaaminen katkeaa äkillisesti puhelinsoittoon, kun rouva Lamb ilmoittaa, että hänen rakas poikansa makaa henkihieverissä sairaalassa, koska joku Mercedes-Benz oli ajanut hänen ylitseen.
Tässä tarinassa kaikki langat näyttävät vähitellen kietoutuvan toisiinsa.
Ei ole mitenkään yllättävää, että Baconin uhriksi joutui hyväuskoisten valkoisten kirkko, jolla sattuu olemaan huomattavaa varallisuutta. NYC:ssähän menestyvät vain riittävän röyhkeät ja nopeat. Olisiko siellä aikanaan syntynyt elämänohje: ota rahat ja juokse (Woody Allenin hengessä!)
Shermanin piina yltyy
Tarinamme antisankarin piina käy yhä vaikeammaksi. Huono omantunto käy hänen kimppuunsa kuin yleinen syyttäjä. Sherman istuu meklarihuoneessa, tuijottaa tietokoneen ruutua, mutta ei pysty keskittymään. Pörssin ja Bronxin tapahtumat sekoittuvat hallitsemattomalla tavalla toisiinsa. Hän käy firman vessassa lukemassa City Lightin, paikallisen lehden siltä varalta, että siinä olisi jokin hänen kannaltaan huono uutinen Bronxista. Mitään ei kuitenkaan löydy, mutta painajaismaiset visiot lisäävät hänen paniikkiaan. Väärin suunnatun sijoituspäätöksen mahdollisuus häilyy hänen yllään kuin Damokleen miekka. Mitä, jos hän joutuisi tinkimään elintasostaan ja myymään kalliin asuntonsa? Shermanin kyky kontrolloida elämäänsä näyttää keikkuvan veitsen terällä.
|