Tom Wolfen brutaali maailma
Ensivaikutelma kirjasta oli sangen kielteinen. New Yorkin alamaailmasta peräisin olevat fuck-ilmaisut muodostivat aluksi ylittämättömältä näyttävän esteen opuksen lukemiselle - kirjan edustama alatyyli ei ole koskaan innostanut minua. Mutta koska kyse on eräästä maailman merkittävimmistä metropoleista, New Yorkista, ja kirjailija näyttää elävän täysillä tässä sumpussa, tekstillä täytyy olla jotain todistusvoimaa. Niinpä päätin tarttua härkää sarvista ja otin kirjasta tiukemman otteen. Yritän olla provosoitumatta Wolfen härskin "small talkin" johdosta. - Tulipa tässä mieleen, että mistähän Suomen nuorison, erityisesti tyttöjen viljelemät v-ilmaisut on omittu?
Minua eivät kiinnosta Suuren Omenan rahantekokoneet eikä Bronxin oikeuslaitoksen toiminta sinänsä. On kuitenkin myönnettävä, että ne ovat ohjanneet amerikkalaisuuden kehittymistä ratkaisevasti. Missä muualla tavallisen taatelintallaajan ajatuksissa pyörii yötä päivää ajatus rahasta ja sen hyvää tekevistä ominaisuuksista - tietenkin mielessä pyörivät lähinnä oman onnen odotukset? Entä missä päin maailmaa oikeuslaitos toimii näin suoraviivaisesti? Missä ollaan vähemmän kiinnostuneita moraalista ja eettisistä kysymyksistä? Millaiseksi ihminen muotoutuu suurkaupungin lihamyllyssä? Miten valta otetaan ja miten sitä käytetään?
Ei näytä siltä - siis suurkaupungin näkökulmasta katsottuna - että rajatonta henkilökohtaista vapautta kaihonneiden emigranttien jälkeläiset olisivat saavuttaneet sen, mitä heidän esivanhempansa tavoittelivat. Nykypolven pääteasema näyttää useimmissa tapauksessa olevan suurkaupungin slummi. Wolfe todistaa joko tahtomattaan tai tahallaan, ettei amerikkalainen unelma ole toteutunut. Vaikka hän ei ole sosiologi vaan ennen kaikkea laskelmoivan kyyninen lehtimies, hänen tekstinsä osoittaa kaikessa raadollisuudessaan, miten pitkälle jenkit ovat mieron tiellään kulkeneet. - Totean tämän sillä varauksella, että jossain muualla Jenkkilässä asiat saattavat olla paremmin.
On merkille pantavaa, ettei kirjassa tuoda positiivisessa mielessä esiin amerikkalaisen elämäntavan synnyttämää luovaa potentiaalia - lehtimieskirjailijan visio ei ulotu niin pitkälle. Amerikkalainen luovuus on jotain erikoista: se on seurausta yrittämisen vapaudesta ja kilpailusta, joka erottelee jyvät akanoista. Ei ole mitenkään yllättävää, että luovuuden hedelmät ovat jakautuneet tässä yhteiskunnassa epätasaisesti. Kateuden riivaama vähemmälle jäänyt enemmistö niin sanotusti nuolee näppejään ja etsii spontaanisti purkautumisteitä pahoinvoinnilleen ja huonolle onnelleen. Kyse on siis mitä dynaamisin erilaisilla räjähteillä ladatusta yhteiskunnasta. - Miten joku Obama kuvittelee pystyvänsä suoriutumaan tehtävässään tässä viidakossa? Ettei vain kävisi samoin kun kirjan anonyymille pormestarille!
Tässä vaiheessa olen sitä mieltä, että rentturunoilija Charles Bukowskin mielipide Tom Wolfen kirjailijanlaadusta on tulkittava lähinnä tehokkaaksi mainostempuksi!
Aika veijareita nämä kaverit, Bukowski ja Wolfe mutta myös Asko ja Pekka, jotka ovat juonineet kirjan lukupiirin märehdittäväksi.
Pormestarin waterloo
Alusta alkaen paljastuu kirjailijan perusominaisuus, intohimo monisanaiseen, jauhavaan kerrontaan. Tyyli on varmaankin omittu suoraan Broadwayltä, mutta yritän kestää sen.
Kirja alkaa aggressiivisella kuvauksella Harlemista. Lukijalle avataan rotujen välistä vihaa pursuava näyttämö. Valkoinen pormestari, jonka nimi jätetään kainosti mainitsematta, törmää mustan, ilmeisesti sangen sekarotuisen yleisön raivoon. Pormestarin rämäpäisen surrealistinen yritys esitellä katujen kasvateille alueen reaalitaloutta tilastonumeroiden valossa on tuhoon tuomittu. - En usko, että mitään tällaista on koskaan tapahtunut NYC:ssä, mutta tällä tavalla, vyön alle iskemällä, Wolfe saa käyntiin rasistisilla jänniteillä kyllästetyn tarinansa.
Kokoustilassa vellova rahvas tietää, että pormestari on sekä valkoinen että juutalainen. Niinpä hänet pannaan edustamaan kaikkea mahdollista valkoisten harjoittamaa riistoa. Rahvas yllyttää itsensä mielipuoliseen kiihkoon, pormestarille isketään luu kurkkuun ja turvamiehet pelastavat hänet rimaa hipoen. Televisio ja lehdistö dokumentoivat pormestarin waterloon. Tähän merkittävään tapahtumaan palataan myöhemmin kirjan sivuilla. Seuraavan kamppailuerän odotus jää väreilemään ilmaan.
Yalen käynyt pitkänenäinen, ulkonevaleukainen mies, joka on huono valehtelemaan
Tapahtumat siirtyvät seuraavaksi Manhattanille, Park Avenuelle. Vastakohta johdantonäytökseen on huikea. Nyt ollaan hyvinvoinnin keskuksessa. Luksushuoneistossaan asustaa uljasryhtinen, huomattavalla leualla ja pitkällä nenällä varustettu rahantekokone ja meklari Sherman McCoy, joka on opiskellut maineikkaassa Yalessa sukunsa velvoitteiden mukaisesti. Rahantekokoneen edustusvaimo Judy harrastaa sisustussuunnittelua. Heillä on tytär Campbell ja mäyräkoira Marshall, jota Sherman vie säännöllisesti ulos, koska pääsee siten livahtamaan lähistöllä oleilevan rakastajattarensa Marian luo päivätreffeille. Elämä näyttäisi olevan täydellisesti Shermanin hanskassa.
Jumalat ovat päättäneet kuitenkin tällä erää hyljätä rahantekokoneen, joka raahaa sateesta piittaamatta koiran ulos, taistelee vastaan hangoittelevan eläimen kanssa ja ilmeisesti sekoaa ponnistusten uuvuttamana, koska soittaa vaimolleen vaikka kuvitteleekin soittavansa rakastajattarelleen varmistussoiton. Vastoinkäymisestä huolimatta Sherman ja Maria tapaavat ja suorittavat tavanomaiset toimenpiteet Marian vuokraamassa murjussa. Nainen on naimisissa upporikkaan miljonäärin kanssa, joka näyttää suhtautuvan sangen suurpiirteisesti vaimonsa harrastuksiin.
Kotiin palattuaan mies kohtaa petetyn Judyn ja kieltää Jumalan nimeen vannoen tehneensä mitään luvatonta. Vaimo oli tietenkin heti tajunnut, mitä hänen selkänsä takana puuhaillaan. Hän lukee miestään kuin avointa kirjaa. Heidän välilleen on revennyt ammottava kuilu.
Sherman toteaa olevansa surkea valehtelija, joka ei kykene hallitsemaan elämäänsä. Hänen korttitalonsa näyttää sortumisen merkkejä. Hän on itse asiassa yksinkertainen tomppeli, jota huono omatunto alkaa piinata.
TV:ssä näytetään aivan kuin sattumalta samana päivänä Harlemissa sattunutta väkivaltaista tapausta. Sherman ei ole kuitenkaan kiinnostunut siitä, mitä kaupungin pormestarille kuuluu. Reaalimaailma on hänelle liian abstrakti asia.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Sarmanto Auvo 20100224 (20100224) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster