Asko Korpela
23 Reijän sisällä

• Master of Universe – Abe Weiss!
• Reikä onkin Shermanin pääkopassa
• Turtumuksen alla rähmällään
• Ja sirkus juhlii ja varautuu uusiin näytöksiin
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Mitähän tämä tämänkertainen otsikko… jaa, mutta senhän nopeasti näen sivulta: ”Onkalon sisällä”. Hyvin on käännetty. Arvasin, ettei ensi reaktioni kuitenkaan olisi totta: ’hampaan reiän sisällä’. Lukemisesta on nyt poikkeuksellisesti kulunut jo viisi päivää, joten en kyllä äkkiä osaa assosioida luvun asioihin. Eikö tuo kuitenkin pian selvinne.

Master of Universe – Abe Weiss!

Eikö lienekin ensi kerta kun kohtaamme varsinaisen takapirun (taustalla häärivän pirun) eli Abe Weissin, vaaleilla valittavan piirisyyttäjän. Tarvitsee ääniä, pitää tehdä itsensä tykö kansalle, vedota nimenomaan tunteisiin. Tunteisiin vedotaan parhaiten, kun ollaan heikomman puolella, heikon ja vahvan julkisuutta saaneessa ristiriidassa. Juuri sellainen on tapaus Henry Lamb ja Sherman McCoy. Tämän takia on Abe Weiss ’takapiru’ sana varsinaisessa merkityksessä, piru taustalla. (Mahtaako muuten kukaan minun lisäkseni tietää mikä on sanan ’väliinputoaja’ ’varsinainen merkitys’?) – Ai jaa, kiva tietää: eipä ole tullut ajatelluksi, tai ehkä joskus onkin, mutta unohtunut, että 7.256 kg (onkohan se juuri noin?) kuulan, työntökuulan paino onkin tasaluku eli 16 naulaa. Niinpä tietysti: anglosaksiset mitat. Sama se on aitajuoksun aidat: tasa-incheistä ovat senttien desimaalit kotoisin.

Hänestä, Abe Weissista, Captain Ahabista, sanotaan yhtä ja toista, kiteytys mm, että Larry Kramer oli ’merely the instrument of Abe Weiss’s gravel-voiced strategic brilliance. Osa tätä strategista briljanssia on, ettei Abe Weiss ole sidottu alaistensa sopimuksiin. Se mitä oli Bernie Fitzgibbonin ja Killianin kesken Favor Bankin pääoman turvin sovittu McCoyn pidättämisen yksiktyiskohdista, ei merkinnyt mitään, kun piti saada ’circus arrestiin’ näyttävyyttä. Sen sai sitten Sherman McCoy kokea selkänahassaan, tai jos ei nyt kirjaimellisesti siinä niin ainakin sormenpäässään hiirenpuremana ja sielussaan suurena nöyryytyksenä. Lehdet sitten revittävät tahollaan kissankokoisin kirjaimin ja siitä sanoma kansalle ja äänet ostajalle. Näin ääniä ostellaan. Luxury asunto kuvataan. Siitä otetaan irti oma kvoottinsa. Vielä tässä on yksi mehevä luu kaluamattakin. Lehden etusivulla asia on ilmaistu SEEK ’FOXY’ BRUNETTE MYSTERY GIRL joka sana eri rivillä, hyvä kun sivulle mahtuu. Kyllä kuitenkin ja vielä pitkä rivi suunnilleen sanan pituisia lauseita, joilla lukijaa johdatellaan sisäsivuille kyhätyn tarinan ääreen. Ehkä lähiluvuissa vielä Mariakin saadaan kytketyksi mukaan.

Tätä kaikkea ja vielä paljon muuta Abe Weiss paahtaa Larry Kramerille toimistossaan korkealla Manhattanin yläpuolella. ’Meidän pitää lähettää oikeata signaalia. Se on tärkeätä, tärkeämpää kuin määrätyt yksityiskohdat tai ’any technicality of law’’. We’re not here to handle cases. We’re here to create hope. That’s what Bernie doesn’t understand. Ja kiitokseksi siitä, että Larry on tehnyt niin hyvää työtä hänet kutsutaan katsomaan, kun isot pojat syövät lounasta pitkän pöydän ääressä. Saa toki hänkin osallistua.

Reikä onkin Shermanin pääkopassa

Sitten hypätään muihin maisemiin: puhutaan Borono intiaaneista Amazonin viidakossa Brasiliassa. Täällä se on selitys ’reijälle’, onkalolle. Nämä intiaanit pitävät järkeä, mieltä, ’mind’ onkalona. Joku espanjalainen aivotutkija José M.R. Delgado oli vuonna 1969 selvittänyt Borono-intiaanien sielun olemusta ja oli tullut siihen tulokseen, että lähes kolmen tuhannen vuoden ajan länsimainen filosofia oli kulkenut aivan väärää polkua pitäessään ihmisyksilöä ensisijaisena ja ympäristöä toissijaisena. Opiskelijakokeilla hän pystyi osoittamaan, että asia on päinvastoin. ’Jokainen yksilö on vain väliaikainen koostunus (transitory component) of materials borrowed from the environment. Koko tuhansien, ei: miljoonien ihmisten lokahippuset kaadetaan nyt aukkoon, onteloon nimeltä Sherman McCoy.

Eikä hän itse mahda sille mitään, kuten ei kukaan pysty estämään hapen tunkeutumista keuhkojen tyhjiin rakkuloihin. Tuleepa tämän ontelon täyttämisen yhteydessä nimetyksi eräs siihen käytetty välinekin minulle ennestään tuntemattomalla, mutta sopivalla ja kuvaavalla nimellä: Easy Listening station on the car radio. Onkohan tuo jo suomen kielessä, siis helppokuunteluinen radioasema. Ei ainakaan tuossa muodossa ole korvaan käynyt. Mutta minä kun vain yhtä ja samaa YleRadio 1 klassista lähes vuorokauden ympäri kuuntelen ja sen ainoaa työntekijää Jari Rantschukoffia luotettavampana totuuden puhujana pidän kuin Rooman paavia. Ei tule Jarin suusta sammakoita (kun ei ikinä mielipidettä mistään sano). Silläkin tavoin akkumuloituu auktoriteetti.

Turtumuksen alla rähmällään

Sitten kuvaillaan Shermanin turtumusta tämän jättiläismäisen likasangon annin edessä, siis päälle kaatumisen aikana ja jälkeen. Ei hän enää tunne mitään. Ei pysty edes kuvittelemaan mitä hänen lähimpänsä ajattelevat, Campbell ja Judy. Hän yrittää tuntea tuskaa heidän kokemustensa johdosta. Ei onnistu, se jää vain ’an intellectual exercise’, no, mikä on se oikea sana suomessa: ’älyllinen koe’ – ei, mikä? - ajatuskokeeksi [tarkistuslukemisen yhteydessä sana tulee mieleen]. Pelko on ainoa tuntemus. Miten tästä uskaltaa takaisin sinne – ihmisten joukkoon. Ja kyllä onkin tulemista. Aikoo aamulla viedä muina miehinä tavalliseen tapaan Campbellin Tagliaferron (Raudanleikkaajan) kouluun. Ei onnistu muina miehinä.

Kokonainen lauma reporttereita kameroineen ja tarkkaan ennakolta harkittuine kuin moukarilla rautaa takovine kysymyksineen on odottamassa alakerrassa. Korviin, silmiin, suuhun tunkeutuvat, eivätkä vain hänen, vaan myös viattoman Campbellin. Hey! What’s your name, Pretty? Että kehtaavatkin. What’s her name, Sherman? Hi, Pretty, what’s your name? Kuvien ottaminen on tähän asti ollut mieluisa ja onnellinen tapahtuma. Nyt pelko ja ahdistus tulvii mieleen. Vielä joku röyhkeä naisreportteri saa järjestettyä niin että Sherman jopa näyttää lyövän häntä. Siitä tietysti kuva varmaan jollakin. Ja siitä lööppi. Kyllä jo Wolfekin ottaa omansa ja kaiken irti itse kehittämästään kohtauksesta. Ja vielä jälkimaininkina äitien reaktio koulubussin pysäkillä! Ei totisesti säästele Wolfe.

Ja sirkus juhlii ja varautuu uusiin näytöksiin

Ja vielä Steiner ja Peter Fallow juhlimassa saavutustaan. En enää kyllä sitä jaksa minäkään. Ihan vihonviimeiseksi lopuksi kysymys on vielä McCoyn puhelinnumerosta. Se tapahtuu keskustelussa Fallowin ja hänelle asiasta soittavan Vogelin kesken. Sataviisikymmentä sivua on jäljellä. Mitähän siinä vielä ehditään tällä yksityiskohtaisuudella? Ainakin Marian osuus on auki vielä. Siihenkö liittyy puhelinnumero? Pystyyko Wolfe pitämään jännitteen yllä loppuun saakka? Tässä alkaa jo ollaa saturaatiopiste lähellä. Miten tämän kaiken lopulta pystyy sulattelemaan? Uskaltaako vielä tarttua Wolfen kirjaan? Ottaisiko taas laimentavan suodattimen eli esim. portugalin kielen mukaan? Jäin niin kiehtomaan se ’Um homem em cheio’ – ’Mies kokonaan’ (mikä onkaan suomennoksessa nimenä käytetty), jonka kirjan nimen vasta kauan sen lukemisen jälkeen ihan varmasti osasin suomentaa, niin röyhkeän shovinistinen se on. Mutta onhan näitä, lokalaitisia – onneksi!

Palautetta 

Lähetä palautetta!