Nyt on tultu siihen, että lähimmillekin on pakko kertoa asiasta. Alkaa jo käydä sääliksi Shermania, joka joutuu yhä kitkerämpää kalkkia nielemään. … ja kun ei edes ole syyllinen. Jotenkin tässä luvussa Wolfe onnistuu tavoittamaan intiimimpiä inhimillisiä sävyjä kuin mihin aikaisemmin on ollut edes tarvetta. Pidän Wolfea yhä vain suurempana kirjailijana, ihan suurimpiin lukemiini kuuluvana. Olen juuri saanut päätökseen yhden toisen suuruuden, jota en olekaan rankeerannut ollenkaan. Olen saanut luetuksi Kiven Seitsemän veljestä tanskaksi. Ilokseni nautin siitä aivan yhtä paljon kuin aikaisemmista. Vain espanjaksi lukiessani olin pettynyt, ettei se nostattanut missään kohdassa tippaa silmään. Tanskalainen sen teki ihan kuten muutkin. Luettelon mukaan tämä olisi 17. kerta, mutta huomaan virheen. Luettelon keskellä on Runoelmia, joka on vahingossa tullut mukaan. Luettelossa on nyt 12 ja ennen sitä olin lukenut 4 kertaa, mm kerran englanniksi. Tämä Wolfe tavoittelee arvoasteikossa suurten venäläisten ja ranskalaisten sijoja. Vai päteekö ns. viimeksi luetun (tai yleensä viimeksi tehdyn) lumous? Katsotaan, kun saadaan loppuun. Hän on arvostettu isolla säteellä ympäristössäänEn ollut ymmärtänyt, että McCoy oli noin arvostettu ja huomattu ympäristössään kuin mitä tässä luvussa annetaan ymmärtää. Kulkee missä hyvänsä, hänet noteerataan ja häntä tervehditään amerikkalaiseen (vai pitääkö sanoa anglosaksiseen) tapaan sanomalla nimi. Vai onkohan se tapana myös ranskalaisessa ja /tai saksalaisessa kulttuurissa. Enpä usko, eikä myöskään venäläisessä. Itse olen siihen törmännyt ensimmäisenä työpäivänä Liverpoolissa, Englannissa vuonna 1960. Olin toimessa AIESEC-harjoittelijana tavaratalotyyppisen elintarvikekaupan Wines & Spirits osastolla. Aamulla koko ison talon johtaja tulee ovesta sisään ja tervehtii minua sanomalla etunimeni! Olin ällikällä lyöty. Minut oli edellisenä päivänä esitelty hänelle hänen toimistossaan. Melkeinpä ainoa minkä siinä tilanteessa ymmärsin esittelijän ja pomon puheesta oli, kun pomo sanoi: ’full pay’ eli täysi palkka. En ymmärtänyt silloin että se tulisi aiheuttamaan pientä närää varsinaisissa työntekijöissä, ammattiyhdistyksen jäsenissä. Yksi kitkeröitynyt nimitteli minua ’Good dog’. En silloin ymmärtänyt, miksi. Vasta myöhemmin käsitin. Joka tapauksessa loistotyöpaikka juuri hyvien työtoveruussuhteiden takia. Kuinka paksu nippu on sata sadan dollarin seteliä?Tässä siis McCoy yhä Mr McCoy, Mr McCoy, Mr McCoy… Näinhän se Amerikassa menee. Mutta miten kasvot kestävät mennä pankkiin ja nostaa 10000 dollaria takuuseen? Joutuuko sen selittämään tarkoin? Virkailija on vähän päälle 20 ikäinen musta tyttö. Ehkä hän ymmärtää mistä on kysymys, mutta ei sitä paljasta vaan suhtautuu täysin asiallisesti. Ilmoittaa ainoastaan että näin suurista summista on täytettävä lomake. … siis jotakin kontrollia on pankeille jo silloin ollut. Kun nyt on suitsia kiristetty vielä. Millaisina summan haluatte? Ihan kuin itse olisin ihan täsmälleen nuo sanat joskus kuullut. Sadan dollarin seteleinä. Niitähän tarvitaan juuri sata eli yksi (keskus)pankista tullut nippu. Kuinka paksu se on? Aika ohut, satasivuisen kirjan paksuinen. Taskuun menee eikä edes pullota. Suurin summa, jonka itse olen kerralla nähnyt on ollut, jaa mikähän se loppujen lopuksi oli, voiko olla miljoona markkaa? Asunnon etuosto-oikeus yhtiön osakkaan tuleminen väliin, kun osake on myyty ulkopuoliselle. Näin tytär sai kerran asuntonsa… Olihan se paljon isompi summa kuin tuo Shermanin. Kyllä se on nyt kerrottava kaikilleEnsin Sherman menee kertomaan asiasta isälleen, vanhalle Leijonalle. Kyllä varmaan pöksyt tutisevat, mutta ukko ottaa asian lunkisti. Sattuuhan näitä. Ensimmäinen kysymys on hänelläkin: Kuka on asianajaja? Tarjoaa omaansa. Amerikassa tällainen on ydinkysymys. Ehkä se on meilläkin tärkeämpi kuin itse koskaan tällaisen asian kanssa tekemisiin joutumattomana kuvittelen. Onko siis oikeuden toteutuminen kiinni siitä kuka ajaa asiaa? Amerikassa on ilmeisesti ainakin. Asianajajan tausta parin kolmen sukupolven verran selvitetään. Tuntematon mies tämä Thomas Killian. Mutta pappa lupaa ehdottomasti kaiken mahdollisen tuen pojalle. Tässäkö nyt sitten läikähti tämä alussa mainitsemani intiimin läheisyyden väre? Varmaan, mutta jotenkin muutenkin luvun mittaan. Ei Shermania ihan yksin jätetä, vaikka vaimo Judy sitten kyllä ymmärrettävistä syistä suhtautuu kylmästi ja lopulta nostattaa aivan hirmuisen ryöpyn ja kaataa sen säälimättä Shermanin niskaan. Kyllä on Sherman pahassa välikädessä vaimonsa edessä. Siinäkin sääliksi käy. Vähättelee ja pienentelee asiaa minkä taitaa: ei muuta kuin pari tapaamista ’in public’. Uskoneeko itsekään Judyn uskovan? Ja sitten on vielä tämä pieni herhiläinen tytär Campbell. Havaitsen, että onkin saanut nimen isoisänsä mukaan eli Campbell (Taistelukello) voi olla sekä miehen että naisen nimi. Onhan näitä varmaan kaikissa kulttuureissa. Yksi tunnettu on romaanisissa maissa Maria. Se voi olla myös miehen nimi. Meikäläisestä kuulostaa vähän oudolta, että etunimi on Jesus, mutta romaanisissa maissa se on varsin yleinen. En kylläkään ikinä ole kuullut naisen nimenä. Muita varsin häkellyttäviä nimiä ovat esim. Concepción tai jopa Inmaculada Concepción. Ei kehtaa edes yrittää suomenkielistä vastinetta… Taistelukello (vai pitäisikö kääntää: Leirikello, kuvittelen kuitenkin, että sotilaallista alkuperää) taas jankuttaa isän ammatista, kun ystävättären isä kirjoja tekee. Campbell on myös tehnyt kirjan. Haluaa välttämättä isän lukevan sen. Tietysti. Sen nimi on tuo luvun otsikoksi ihmeellinen Koala. Ihan kehityskelpoinen kirjailijan alku… Mikä ettei? Mutta kyllä se on tämä kova paikka Campbellillekin kerrottava. Ei auta mikään. Mielestäni taitavasti käärii Sherman asian pakettiin tyttärelle tarjottavaksi: bad people, TV, newspapers… Does that mean you will be famous? Tämä on tyttären reaktio! ja vähän aikaisemmin: Why don’t you tell them it isn’t true? Joka tapauksessa: Don’t worry, Daddy, I love you. … and buried his head on her shoulder to hide his tears.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20100606 (20100606) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster