|
Tässä luvussa tapahtuu se, mitä on jo pitkään kaivattu: Henry Lambin kaveri Roland Auburn astuu näyttämölle. Syy siihen miksi ei ole aikaisemmin ilmestynyt, on se mikä on oletettukin. Hänellä on itsellään hämäriä juttuja, joiden takia ei mielellään ilmesty paikalle. Nytkin hänet tuodaan paikalle käsiraudoissa. Minulle jäi epäselväksi, oliko hän siis ’posessa’ jo valmiiksi, niin kai. Häneltä saadaan juuri se tieto mitä kuviteltiinkin saatavan. Mielestäni selkeät yksityiskohdat. Hän pystyy myös täysin varmasti tunnistamaan Sherman McCoyn kuvista. Tilanteesta hänellä on mielestäni hyvin selvä kuva. Muuta ei puutu kuin että muistaisi auton rekisterinumeron. Mutta se olisikin jo epäuskottava juttu. Minä nimittäin en millään voi olla varma omastani, vaikka se on minulla ollut jo kaksi vuotta. Onko se nyt LRF 770 vai LFR 770. Tuntuu oikeastaan aika kiusalliselta. Mutta tämäntapaiset muistamisongelmat ovat käsittääkseni aika yleisiä. Vieläkin 15 vuoden opiskelun jälkeen saatan sekoittaa unkarin kielen 8 ja 9 tarkoittavat sanat. Muistelen että Marie Curie jo pitkään Ranskassa elettyään laski puoliääneen puolaksi luentoja ranskaksi pitäessään – tästä samasta syystä.
Wolfen dramatiikkaa
Wolfen mestarillista dramatiikan tajua mielestäni kuvaa, kun hän pelkän dramatiikan takia marssittaa näyttämölle täysin asiaankuulumattoman ja tarpeettoman pikku pojan, juttua tutkivan Torresin pojan. Poika kuvataan fiksuksi, mutta itse Torres jonkinlaiseksi möhkäleeksi. Onko nyt tarpeen, että poika näkee kuulusteltavan alennustilassaan käsirautoihin kytkettynä ja kuulee varsin rajua kielenkäyttöä. Niinpä hänet lähetetäänkin viereiseen huoneeseen.
Törmäystilanne käydään läpi varsin yksityiskohtaisesti ja mielestäni näiden kuulustelijoiden ammattitaito paistaa hienosti puheista. Oleellisia seikkoja tarkistetaan. Auton yksityiskohdat, tapahtumat kadulla, matka sairaalaan, Henryn valitus käteensä sattuneen vamman takia jne. Soma yksityiskohta on tämän luvun otsikko. Roland Auburn todella muistaa kuulleensa nimen Shuhmun (Sherman) – siis Marian suusta. Hänhän se tätä kielilajia käyttelee, Shermanin harmiksi.
Korvaus vasikoinnista
Tässä on nyt sitten vain se kiusallinen juttu, että Roland Auburnin on saatava korvaus seikkaperäisestä vasikoinnistaan (vai eihän tämä mitään vasikointia ole?). Mutta tämän sallii amerikkalainen oikeusjärjestelmä. Auburnin rötösten lista on pitkä. Ei kuitenkaan henkirikoksia. Ei kai niistä sentään voitaisikaan tuomiota vähentää, vai kuinka on? Mutta omaisuus- ja huumerikoksista voidaan. Ja tässä onkin vielä kierompi temppu esillä. Mikä se nyt olikaan: misdemeanor plea eli ymmärtääkseni muotovirheen takia oikeudenkäynnin mitätöiminen.
Jäämme odottamaan mitä tällä rintamalla aikanaan tapahtuu.
|