Nyt on rengas todella kireällä. Voiko tästä enää kiristyä ilman että on Shermanin (ja Marian) kaulassa silmukkana? Ja kirja on vasta puolivälissä! Mutta on jo tarpeeksi selvästi nähty mikä mestari on Wolfe tiputtamaan tietoa ja juonta jyvä kerrallaan niin että jännitystä riittää joka lukuun. Ja usein edellinen luku päättyy siten, että olisi heti luettava myös seuraava. Tämähän on tekniikka vai pitänee sanoa taktiikka vai pitääkö sanoa suorastaan strategia, jolla entisaikojen mestarit vangitisvat lukijansa kirjoittaessaan kahden viikon tai kuukauden välein ilmestyneisiin aikakauskirjoihin omat 16 tai 32 sivuiset juttunsa. Niitä on mukava vieläkin lukea ihan tuon säännöllisen pituutensa sekä luvunloppuhuipennustensa takia. Erityisen selkeästi tämä näkyy Dostojevskin joidenkin ruomaanien kohdalla ja Tshehov muistaakseni tästä kirjoitustavasta jopa jotakin kirjoittaakin. Onko tämä unta vain...Aluksi kuvaillaan unennäkemistä. Näkijänä on Sherman McCoy. Kyllä on tämäkin 'tapaus' tähän saakka ollut kuin unta, epätodellista. Kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei selvää mielikuvaa ole. Ja tähän saakka sitä on voinut seurata sivusta kuin unta olisi nähnyt. Mutta nyt alkaa asia konkretisoitua. Tässä luvussa konkretisoituminen etenee lähes pelottavin askelin. Minua alkoi hirvittää nimenomaan näiden kahden etsivän vierailun aikana heidän tehokkuutensa. Vaikka mitäpä tässä on hirvittämistä. Kyllä totuuden pitää aina kuitenkin tulla ilmi ja se useimmiten tuleekin ja on lopulta helpotus kaikille. Luulen että on nyt sanomista vaille selvää, että etsivät tietävät löytäneensä syyllisen tai kun ei niin saa sanoa: syytettävän. Vai mikä on se oikea termi. He kuitenkin antavat jalomielisesti Shermanille aikaa ilmoittautua, kun ei heti itseään vapaaehtoisesti paljasta. Asianajajaan on mahdollisuusTai siis kysymyshän on vasta auton tarkastamisesta. En olisi osannut kuvitella, että tässä vaiheessa ja tällaisessa asiassa voidaan ottaa avuksi asianajaja ja että poliisit siitä mahdollisuudesta myös tiedottavat. Minulle kylläkin heti tuli mieleen, että tämä on jopa keino, jolla syyllinen saadaan paljastamaan itsensä. Vain sellainen henkilö turvautuu asianajajaan, jolla on jotakin salattavaa tai hämärää takanaan. Nytkin tässä Sherman tarttuu tähän mahdollisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen. Ikäänkuin hänkään ei olisi alun perin tätä mahdollisuutta tajunnut, mutta kiireesti siihen tarttuu, kun se tarjoutuu. Syntyy sellainen mielikuva, että juttu pyörii nyt niin vahvasti Shermanin mielessä, ettei hän pysty työhönsäkään syventymään. On vielä pahimmoilleen menettänyt giscardikaupassa ison tukun yhtiönsä rahaa. Hän ei ole enää firmansa tähtisijoittaja. Hän lähteekin kotiin heti virka-ajan päätyttyä. On kotona ennen Judya, hämmästyttää tulollaan apulaisen. Campbell tytär ei hämmenny, vaan iloitsee isän kotiintulosta ja vaatii tätä katsomaan tekemäänsä taikatemppua. Siihenkään ei nyt tuntuisi oikein olevan aikaa, eikä varsinkaan sen salaisuuden selvittämiseen. Kotonakin grillataan perusteellisestiJa sitten tulevat nämä etsivät. Ja käyttäytyvät Shermanin mielestä 'elukkamaisesti', heittäytyvät ihan liian tuttavallisiksi ihan kuin se parkkitalon apupoika, joka tässä onkin yksi vaaramomentti. Hän tietää, että Sherman oli liikkeellä silloin kohtalokkaana iltana. Mutta etsivät, etsivät tekevät tehtävänsä todella pätevän tuntuisesti. Tuntuu, etteivät aluksi lainkaan osaa epäillä, mutta varsin pian ymmärtävät. Sitten tulee Judy kotiin. Olisi lähdettävä kutsuille, Judyn kannalta vuoden tärkeimmille. Mutta Shermanin on nyt ehdottomasti saatava yhteys asianajajaansa. Yrittää tavoittaa puhelimella. Ei onnistu. On mentävä käymään. Onneksi asuu lähellä vai oliko toimistokin lähellä. Ennättää ennen kutsuille lähtemistä - omasta mielestään. Ei Judyn mielestä. Tästä kiistellään pitkään. Onnistuu tekemään sen. Sitten vielä joutuu höykytykseen pukuasiassa. Eikä solmiotakaan saa itse valita...
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20100418 (20100418) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster