Alusta saakka on annettu ymmärtää, että Shermanille tässä vielä huonosti käy, mutta sen näyttämisellä ei tunnu olevan kiirettä. Hän ei ole kertomuksessa mitenkään keskeisesti esiintynyt viime aikoina, vaikka asiat kiertyvätkin hänen ympärillään. Se tietty kiusallinen tapahtuma on jossakin määrin haalistunut. Olisiko siirtymässä pois päiväjärjestyksestä kokonaan? Luulenpa että ei. Kuvittelen että siihen palataan, ikäänkuin pakosta, kun tönäisyn selvittely saa tietyn vaiheen.
Perheidylli rannikolla
Tässä luvussa rakennellaan yllättäen taas perheidylliä. Mukana ovat isovanhemmat ja miniä tuntuu tulevan hyvin toimeen Shermanin vanhempien kanssa. Rantaklubilla on myös muita tuttuja. Olisiko siis tytär Cmpbellin koulun 'church dinner' kuten Amerikassa on tapana. Sellaisiin on osallistuttu mekin. Lapset leikkivät keskenään. Sitten Campbell esittää varsin kuuman keskustelunaiheen: 'Daddy... what do you do?' MacKenzien isä tekee kirjoja ja hänellä on 80 ihmistä töissä! Mitä meidän isä tekee ja montako on hänellä apulaista? Siinä vasta kysymys! Ei kysytä ollenkaan että paljonko ansaitsee. Niin kysyisivät aikuiset, mutta ei lapsi.
Kakun muruilla teitä ja sairaaloita
Seuraa aikamoinen selvittely. Mielestäni kuitenkin aika hyvin osaa Sherman asian selittää, samoin Judy. Mutta sittenkin lapsen näkökulmasta eivät ehkä oikein tyydytä: Jotenkin rahoitusvirtojen kokoaminen ehkä käy selville, mutta niiden ja niillä aikaansaatavan lopputuloksen yhteys ei oikein ilman muuta. 'You build roads and hospitals, Daddy?' Ei, hän käsittelee arvopapereita ja ne tekevät mahdolliseksi... Sinä siis autat rakentamaan. 'Well, in a way.' on turhan kiertelevä vastaus lapselle. Hän vaatii tarkempaa vastausta. 'Siis tietä Maineen?' Ei, ei sitä. Ja uutta selitystä yritetään. Judy tarjoutuu yrittämään. Mutta ei hänkään 'bond' sanasta irti pääse, päätyy kakun muruihin, ilmeisesti tarkoittaen Shermanin osuutta ja tuloa. - Jaa, eipä välttämättä, murujahan saa kuka hyvänsä kauppaa käyvä, esim juuri yritykset. A lot of little crumbs. Niistä sitten kertyy 'a gigantic cake'. 'For real life?' kysyy tytär. Ei, ei tosielämää varten.
Osaako tiedemies selittää työnsä?
Ei tämä nyt oikein selviä. Ei ole likikään niin selvä tapaus kuin kirjojen tekeminen, vaikka eivät ikään kuin ihan oikeita kirjoja olekaan ja vaikka työntekijätkin olisivat nuhruista porukkaa. - Sattuupa hauskasti, kun juuri ennen tämän tekstin lukemista luen perin juurin mainiota pari päivää sitten Unkarista ostamaani kirjaa 'Tudomány és kultúra' eli Tiede ja kulttuuri. Ihan viattoman tuntuinen teos, joka sattui silmään ensimmäisenä, kun kirjakauppaan menin. Mutta ei ole ollenkaan kevyen sarjan teos, vaan erittäin kiinnostavasti tätä tieteen ja kulttuurin liittoa selvittelee. Siellä on puhe myös ammateista. Ihan kuin olisi tekijä Berényi Dénes (unkarilaiseen tapaan Sukunimi Etunimi järjestys) Campbellin toiveita kuullut. Teoksessa on väkevällä tavalla painopiste Einsteinin suhteellisuusteorian, kvanttimekaniikan ja kaaosteorian esittelyssä nimenomaan ei-asiantuntijalle. On luku 'A tudósok feladata' eli Tiedemiesten tehtävä'. Todetaan, että tieteen on pystyttävä antamaan yhteiskunnalle konkreettista vastinetta itsensä ylläpitämisestä. Luvun viimeinen lause on: 'Jos joku ei osaa selittää ulkopuoliselle mitä työtä hän tekee, ei hän todellisuudessa silloin itsekään tiedä sitä. Sherman tuntuu tyttärensä silmissä vaappuvan tällä rajalla.
Mikä on rikosten määrä?
Sitten on jo tutuksi tulleeseen tapaan hyppäys ihan johonkin muuhun asiaan. Sherman joukkoineen saa jäädä ja aletaan seurata Kramerin, (assistant district attorney, one among 245, in the Bronx.) Nämä luvut tuntuvat hurjilta. Jossakin tässä mainitaan, että rikoksia tehdään 7000 vuodessa, mutta niiden käsittelykapasitetti on vain 500 oikeudenkäyntiä. Tästä seuraa mahdottomuus paneutua tarkasti asioihin. Mitenkähän tämä nyt oikein on: olisi siis 2 per DA vuodessa. Eikö 6 kuukautta asiaa kohti ole aika paljon? Varmaan pitävät luvut paikkansa, mutta meikäläinen lukija ei nyt kaikkea tajua.
Kramer on sen Herbert 92X jutun voittanut, mikä on ollut mannaa hänen itsetunnolleen. Oliko jonkun rohkaisevan katseen saanut joltakin naiselta, oliko siis se varakas Bronxin helmi? Vai kuka oli tämä Mary Lou? Mutta nyt sitten kuitenkin: 'Even Mary Lou was giving him the fishy look.' Ei kai 'fishy look' mitään oikein rohkaisevaa voi olla?
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Korpela Asko 20100320 (20100320) o Ajk kotisivu o Wolfe o WebMaster