Nykyajan etsijät
palaavat entiseen
Teos kirjaa runsaasti niitä ilmiöitä, jotka sitovat kerronnan
tapahtumavuoteen, vuoteen 1938: Joe Louis'in ja Max Schmelingin välisen
nyrkkeilyottelun, funkiksen aseman arkkitehtuurissa, Suomen pisimmän
miehen, Väinö Myllyrinteen esiintymiset, "Rauha meidän aikanamme"
ja surullisenkuuluisan neljänvallan konferenssin Münchenissä
sekä uusimmat maamerkit jotka kertovat Helsingin kasvusta Olympiastadionin,
Messuhallin, uuden Postitalon, Lasipalatsin ja Hotelli Tornin, mutta kerronta
nousee siiville vain elokuun viimeisen lauantain juhlan kuvauksessa.
Henning on rakennuttanut mielikuvituksellisen Paviljongin ja siellä
pidetään koko kesän juhlia, mutta ne ovat itse asiassa vain
harjoitelua tuolle elokuun juhlalle. The Original Helsingfors Sisters esiintyvät
tuossa juhlassa ja laulavat niin, että koko yleisö hullaantuu.
Osansa on tietysti taitavalla orkesterilla, jossa soittavat meille jo entuudestaan
tutut muusikot Pecka Luther ja Misja Rothman.
Kvartetin lauluun on taitavasti kudottu laulajien tunteet ja tilaisuuden
mieliin palauttamat tapahtumat, osaksi haikeansuloisia, mutta entisiä
kaikki, lukijallekin tuttuja.
Eccun taidevalokuvatkin ponnahtavat vielä kerran esiin, nyt Nitan
aloitteesta, hän näet haluaa tietää, mitä kukin
teki kuvillaan. Olisin voinut lyödä vetoa, että ainakin
Lucie säilyttää omansa ja näin hän ilmoittaakin.
Muut kuvat ovat tuhoutuneet!
Illan kuluessa Henning ja Lucie päätyvät keskustelemaan
menneistä, heidän aikansa on Lucien mielestä ohi: "kun melodia
on vaiennut, ei ole mitään mieltä jäädä kuuntelemaan
kaikua." Henning on eri mieltä kuin Lucie, jonka mielestä itseksi
tulemisella on korkea hinta. Henningin mielestä sellaista ei tapahdu,
on vain tahto ja luulo tulla joksikin. Hänen mielestään
ihminen on inhimillisimmillään kameleontin kaltaisena.
Henning kertoo myös Johannasta, ensirakkaudestaan, jonka oli nähnyt
puolialastomana sängyn reunalla ottamassa vastaan maksua venäläiseltä
sotilaalta. Henning määrittelee rakkauden siten, ettei voinut
moittia tyttöä hiventäkään koska tiesi tytön
olevan yhtä köyhän kuin hän itse oli. Tuohon näkyyn
suhde päättyi, vaikka Henning tullessaan luuli kihlaavansa tytön,
olihan hänella kihlasormukset taskussaan. Tämä tapahtuma
selittänee Henningin janon rikkauksiin, keinoista välittämättä.
Kuvaus Helsingistä jouluyönä 1938 päättää
varsinaisen teoksen ja on jälleen osoitus kirjailijan lämpimästä
suhteesta kotikaupunkiinsa. Tuon jouluyön kuvaus maalaa eteemme Helsingin,
joka on saattanut olla juuri niin kiehtovan moderni, kaikki kasvun suunnat
näkyvissä, mistä nyt luemme. Joka tapauksessa se jättää
lohdullisen, jopa optimistisen vaikutelman lukijalle.
Epilogi
Sen tähden onkin suorastaan shokki, että teos päättyy
epilogiin, joka tuhoaa vielä yhden teoksen päähenkilöistä.
Allu on joutunut antamaan periksi intohimolleen jalkapallolle ja ottelussa
hänet, käpykaartilainen, tunnistetaan, vangitaan ja tuomitaan
kuolemaan. Lucien vanhat ystävät, eriarvoiset upseerit Henning,
Bruno ja Cedi kiirehtivät pelastamaan häntä, mutta tuomio
on jo täytäntöönpantu. Tosin en ole kummemmin perehtynyt
sotaoikeuden toimintaan ja vielä vähemmän sen päätösten
täytäntöönpanoon, mutta varsin vahvat epäilyt
minulla on sen suhteen olisko pelastuspartio pystynyt tekemään
paljoakaan,vaikka olisivat tulleet ajoissa. Tavallinen päätöksen
täytäntöönpanija ei olisi voinut jättää
suorittamatta tehtäväänsä, jos päätöksen
kumoavaa pätöstä ei olisi hänelle esitetty. Ehkä
kuitenkin jonkinlainen lykkäys olisi ollut mahdollinen ja uusi oikeuenkäynti
uusien todisteiden esittämiseksi olisi onnistunut myös sota-aikana,
sillä Suomessa ei koskaan ole ollut kovin innokkaita kuolemantuomion
kannattajia, ei sota- aikanakaan. Yhä vielä kiistellään
sota-oikeuksien julistamien kuolemantuomioiden lukumäärästä.
Olisin pitänyt uskottavampana, että syyskuussa 1944, kun rauhanneuvotteluja
jo käytiin ja sodan ollessa jo lopuillaan vangituille olisi myönnetty
armahdus. Toisaalta sota-aikana tiedonkulussa on ollut ongelmia ja armahduskaan
ei ehkä olisi tullut ajoissa perille.
Viimeiset lauseet epilogissa vakuuttavat, että nämä vakaat,
sodan koettelemat miehet vastaisuudessakin sopeutuivat vallitseviin oloihin
ja täyttivät velvollisuutensa horjumatta, toteuttivat siis Henningin
käsitystä inhimillisyydesta, toisin sanoen kameleontin kaltaisina
mukautuivat ympäristön odotuksiin ja vaatimuksiin.
Allu parka, joka ei pystynyt pysymään piilossa, oli intohimonsa
jalkapallon uhri. Vakaat porvarit Henning, Bruno ja Cedi selvisivät
sodastakin ja Lucie, jonka aikomus oli paeta, mutta joka ei enää
tiennyt, mitä hänen tulisi paeta, tulisi olemaan ymmärtäväisesti
hymyilevä sivustakatsoja jatkossakin.
|