Jazz rantautuu SuomeenKesä, jolloin aurinko paistoi lakkaamatta on kirjailijalle merkityksellinen, sillä hän voi keskittyä kuvaamaan jazzin tuloa Suomeen. Kuulun itse siihen sukupolveen, jolle jazz avautui Ella Fitzgeraldin ja Glenn Millerin kautta, mutta monet kappaleet, jotka lukujaksossa mainitaan, ovat vuosikymmeniä kuuluneet jazzmuusikoiden kunnioittamaan "jazzkaanoniin". Yllättävää oli lukea, että Helsingissä on suvaitsemattomuus aikoinaan johtanut juutalaiskauppiaiden myyntipaikan sulkemiseen. Turussa ei tietääkseni koskaan ajauduttu samankaltaiseen "puhdasoppisuuteen", vaan juutalaiset kangas-ja vaatekaupat olivat pitkään markkinajohtajia ja arvostettuja alansa asiantuntijoita, aina siihen asti kunnes suuret myyntiketjut valtasivat markkinat täällä Varsinais-Suomessakin.
Tavataan Opriksen jengi ja pari muuta tuttuaLucie Lilliehjelm on kuin onkin palannut kotimaahan ja valtaa taas paikkansa Helsingin juhlivan kansanosan joukossa. Hänen veljensä ryhtyy ohjaajaksi ja ohjaa filmin, jonka menestys ei ilmeisesti ole kovin hyvä siitä huolimatta, että se on komedia. Pieni skandaali kytkeytyy jälleen Lucien elämään, hän järjestää taiteilija Salmikoskelle ja tämän puolisolle ikävän yllätyksen houkuttelemalla taiteilijan vaimon todistamaan, miten Salmikoski on valmistautunut vastaanottamaan Lucien lemmenkohtaukseen johonkin matkustajakotiin. Eccu on tänä kuumana kesänä muuttumassa konjakin suurkuluttajaksi ja Mandi, hänen oikea kätensä valokuvausateljeessa, on vaihtanut työpaikkaa ja on nyt isännöitsijä Holman palveluksessa konttoristina. Allu, jonka kirjeenkirjoitustaitoja saimme ihailla edellisissa lukujaksoissa, on nyt palannut kotimaahan ja raataa rakennustyömaalla ja satamassa, mutta hänellä riittää energiaa vielä urheilullekin ja hänestä tuleekin Vallilan Voiman jalkapallojoukkueen voiman lähde. Lisäksi Allu on alkanut kiinnostua työläisnuorison urheilun merkityksestä kansainvälisessä työväenliikkeessä. Hänen näkemyksensä mukaan työläisnuorison urheilu vahvistaa kansainvälistä solidaarisuutta, joka on edellytys paremmalle ja oikeudenmukaisemmalle maailmalle. Allun energiaa riittää myös kesäasumusten rakentamiseen Nokalle, kesänviettopaikalle, johon Allu oli jo lapsena syvästi kiintynyt. Allulla on aikaa tavata myös kasvatusisäänsä Santeria ja omaa isäänsä Enokia, sillä Mandi, josta Allu oli merillä haaveillut, ei ollut odottanut häntä vaan mennyt kihloihin Lartsa Kanervon kanssa.
IntiaanikesäKesän 1926 kuvausta hallitsee kuitenkin jazzmusiikki. Pikanttina yksityiskohtana ovat kaverukset Pecka Luther (hänet tavattiin kapinan aikana tuijottamassa kapinallisten sytyttämää punaista lamppua) ja hänen koulutoverinsa Misja Rothman , jotka nähdään seuraamassa Helsinkiin saapuneita jazzmuusikoita kuin takiaiset. Pojat inttävät koesoittomahdollisuutta, jonka sitten saavatkin. Koesoitto ei oikein onnistu, mutta ammattimuusikot eivät masenna poikia, vaan rohkaisevat toteamalla, että jonakin päivänä he löytävät swingin, se on kuitenkin jo heidän sisällään! Opriksen vanhaa jengiä kokoontuu Henning Lundin kutsusta hänen moderniin Munkkiniemen huvilaansa ja vanhat käytöskuviot toistuvat, nyt kuitenkin juhlijat ovat jo aikuisia ja juhlimisessakin on jo synkempia sävyjä. Raskaasti juopunut Cedi suorastaan raiskaa puolisonsa Nitan! Kuutamosonaattikin esiintyy vielä kerran, nyt Lucien puoliksi tapaillen ja vähän väärinkin soittamana. Lucien ystävätär Micki katselee hellyyden ja rakkauden täyttämin silmin ystävättärensä haavoittuvalta näyttävää selkää, mutta siinä samassa Lucie ryhdistyykin:" Miten ihanaa että se olit sinä, kultaseni, minä jo ehdin pelästyä!"
Lopulta tulee kuitenkin syksySyksyn tullessa Nita huomasi olevansa raskaana, Lonni sai epäonnistuneiden mainoskampanjoidensa vuoksi lopultakin potkut, taidemaalari Salmikoski ja hänen puolisonsa Kersti laittoivat vireille avioeroprosessin, ulkomaalaiset jazzmuusikot lähtivät Suomesta, Rothmanille hankittiin piano jotta Misja saattoi aloittaa harjoittelun tosissaan ja Allu mönstrattiin rahtialus"Holsteiniin."
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070604 (20070604) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster