|
Kielon tuoksua
Allu tunnustaa kiintymyksensä Mandia kohtaan viemällä hänelle pullon kielon tuoksua. Allun oli määrä jatkaa koulun käyntiä, mutta taloudelliset seikat ovat tulleet esteeksi. Isäpuoli ei saa töitä, äiti sairastaa ja pikkusiskot käyvät koulua, Allu on siten perheenjäsenistä ainoa, joka pystyy ansaitsemaan. Allun oikea isä Enok on menettänyt otteensa elämästä ja kuluttaa jokaisen tienaamansa killingin viinaan. Allun vaihtoehdot ovat vähissä. Hän on lähdössä merille.
Mandi on vähän nolo kuunnellessaan Allun korutonta kerrontaa, sillä hänen oma tilanteensa on huomattavasti parempi.Toisaalta häntä huvittaa, että hänen pikkuveljensä leikki-ja ikätoveri lähestyy häntä aikuisen miehen tavoin, mutta hienotunteisesti Mandi kuitenkin ottaa lahjan vastaan. Allu vakuuttaa, että loppujen lopuksi heistä tulee pari, ikäerosta ja sosiaalisen tausta erilaisuudesta huolimatta.
Nyt kuvaan astuu Suomen kansan kansantauti, tuberkuloosi, jota Allun äiti Vivan sairastaa. Olen monesti ajatellut, että suomalaisten lähes hysteerinen siivous- ja puhtausinto on peräisin näiltä ajoilta, jolloin kansaa valistettiin hygieniakysymyksissä, opetettiin tuulettamaan asuin- ja makuutiloja ja syömään oikeanlaatuista ravintoa, sylkemään sylkykuppeihin jne. Kun selailee 1930-luvun lehtiä, tältä valistukselta on mahdotonta välttyä. Omalta koulu- ja opiskeluajoiltani muistan pakolliset Calmetterokotukset ja röntgenkuvaukset. Kuvauksia pakoilleet vietiin oikein poliisivoimin kuvauspaikalle. Oma isotätinikin sairastui onnettoman rakkauden johdosta TB:iin. Hän tosin parani, mutta rakkauden kohde oli jo naimisissa toisella taholla! On tosin todettava, että kaduilla nykyisin näkyvistä sylkijäljistä päätellen tämä valistus ei enää pure!
Kartanon juhannus
Opriksen pöytä nro 16:n seurue on kutsuttu juhannuksen viettoon Björknäsiin ja juhlat sujuvat oikein suuren maailman tyyliin pöytäpuheineen, samppanjoineen, tarjoilijoineen ja nuorekkaan riehakkaine keskusteluineen.
Lukijalle selviää, että Eccun ja hänen puolisonsa välit eivät ole oikein hyvät, Eccu ei ollut kertonut, että hänen puolisonsa Aina odottaa lasta, mutta juhannusjuhlissa varmaan joku alkoi aavistaa asian, kun Eccun järjesti desinfiointinäytöksen. Aina ei ollut lainkaann ihastunut moisesta aktiivisuudesta.
Seurueen naiset Ainaa lukuunottamatta intoutuvat esiintymään improvisoituna Original Helsingfors Sisters-yhtyeenä ja saavat yleisöltään riemastuneen vastaanoton!
Kuten tavallista seurueen viettäessä yhdessä pidemmän aikaa, keskustelu ei aina pysy kepeänä. Ivar ja Lucie uskaltavat ottaa esiin vuoden 1918 tapahtumat, mistä Cedi raivostuu. Kiista saadaan asettumaan ja juhlijat vetäytyvät nukkumaan. Viimeisinä jäävät Lucie ja Eccu keskustelemaan von der Liebe zur Kunst ja Lucie tarjoutuu Eccun ateljeen rahoittajaksi. Eccu on hämmästynyt mutta iloinen tarjouksesta. Hän on todella rahoituksen tarpeessa, sillä ateljeeta on laajennettava ja Mandille järjestettävä paremmat työtilat.
|