|
Valokuvan todistusvoimaa
Westön kertojalahjakkuus ilmenee (myös?) siinä vaivattomuudessa, jolla hän yhdistää koomisia ja vähemmän koomisia aineksia, mutta tämä sekoittaminen toteutuu kuitenkin koko ajan kuvattavia kunnioittaen.
Onhan nyt aivan tavatonta, että punakaartilaiset tulevat kuvauttamaan itsensä samojen taustojen edessä, joiden edessä on ikuistettu sellaiset kansalliset suuruudet kuin Aalberg, Edelfelt ja Gallen puhumattakaan kaupungin tunnetuista porvareista. Taustana on myrskyn kourissa oleva toscanalainen maisema.
Punakaartilaisen taustana se näyttää tarkoituksellisesti viestivän uhkaa ja rauhattomuutta koko maalle. Porvarin taustana se ilmeisesti tähdensi vain kuvattavan henkilön jykevyyttä ja järkkymättömyyttä kohtalon pyörteissä. Koko naurettavuutensa tausta paljastaa nyt, kun kuvassa ovat turskit punakaartilaiset. Punakaartilaisten valokuvat vähentävät porvareiden valokuvien arvoa ja saattavat ne suorastaan huvittaviksi. Mikään ei voi ärsyttää enempää. Kirjailija vihjaa, että näiden valokuvien todistusvoimaa tullaan vielä käyttämään punakaartilaisia vastaan. Ainakin heidät on mahdollista tunnistaa näiden kuvien avulla.
Kaksi näkökulmaa vallankumoukseen
Saattajansa hylkäämä pikkupoika joutuu Kansan talon tornissa palavan punaisen lyhdyn lumoihin ja joutuu näin punakaartilaisten käsiin. Joku huomaa hänet lahtaripojaksi ja on valmis viemään pikkupojan kuulusteltavaksi, toinen, arvovaltaisempi henkilö jututtaa poikaa ja kehottaa tätä kiireesti juoksemaan kotiin. Kotona poika kertoo punaisesta lyhdystä ja siellä tiedetään heti, mitä se tarkoittaa: se on venäläisten merivoimien sotasignaali, ja punaiset ovat ottaneet sen omaksi merkikseen siitä, että kaupungissa on vallankumous ja eräänlainen sota, kuten punaiset ovat pikkupojalle kertoneet. Perheen kotiapulainen Emmi, joka ei enää tullutkaan poikaa hakemaan, on ilmeisesti liittynyt punakaartiin, arvellaan kotona, hän oli ollut uhmaileva ja hankala aina lakosta lähtien.
Vasemmistoradikaali Grandellia, joka oli saanut paikan Wulffin paperitarvikeliikkeessä, jäytää pelko. Hän on vaarallinen henkilö sekä valkoisten että punaisten silmissä. Punaiset voivat muistaa hänen kirjoituksensa työväen lehdessä ja tulla vaatimaan häntä liittymään vallankumoukseen, jota hän opiskeluaikanaan niin palavasti agitoi. Valkoisten silmissä hän on vaarallinen agitaattori, jonka kirjoitukset ovat nyt saaneet yhteiskuntarauhan järkkymään ja yksinkertaiset työläiset tarttumaan aseisiin.
Grandell pelkää kuulevansa voimakkaan öisen koputuksen ovellaan. Taas kertoja osoittaa taitonsa yhdistää vähäpätöistä ja valtavaa, koomista ja traagista todetessaan lyhyesti, että näistä öisistä koputuksista oli tuleva vuosisadan johtomotiivi Euroopassa!
Grandellille kirjoittaminen oli intohimo. Hän on tehnyt itsensä vaaralliseksi julkisilla kirjoituksillaan ja omilla henkilökohtaisilla päivittäisillä muistiinpanoillaan hän hoitaa pelkoaan oman huoneensa yksinäisyydessä.
Vallankumouksen kurjuudesta lukija saa jonkinlaisen kuvamn lukiessaan kuvausta Grandellin aterioista.
Eccu liittyy taistelujoukkoihin
Pääkaupunkilaisten porvarispoikienkin elämänmenoon vallankumouksen on pakko vaikuttaa. Eccu yrittää tavata ystäväänsä Cediä, mutta tämä on kadonnut kuin maan nielemänä. Eccu arvelee, että Cedi on liittynyt pääkaupungin ulkopuolella kokoontuviin vapautusjoukkoihin. Eccun äiti on kuollut, opinnot on ollut pakko keskeyttää, mikään ei estä Eccua noudattamasta Cedin esimerkkiä. Eccu varustautuu hiihtovarustein ja lähtee matkaan. Ilmeisesti hän on osannut valita hiihtoreittinsä oikein, sillä kenekään estämättä hän pääsee perille Sigurdiin, jossa hänet otetaan vastaan melkein sankarina. Cediä hän ei tosin löydä, mutta muita tuttuja kylläkin.
|