Pirjopäivi Pihlanto 
02 Kaupunki kolmoisvalaistuksessa

• Palautetta:
• Asko Korpela: Hieno viittaus Joyceen
• Lähetä palautetta

Lukupiirin mieleen on tullut James Joyce ja Leo Bloom. Mikään sattuma tuskin onkaan, että WESTÖN romaani alkaa Eugen Schaumanin kuoleman yksivuotispäivänä. On kulunut tasan vuosi siitä päivästä, jota James Joyce kuvaa. Teoksen lähtökohdan voimme siten ymmärtää myös kirjailijan kunnianosoituksena kaupunkikuvaaja Joycelle. 

Vivanin ja Enokin elämästä kertova ensimmäinen luku puolestaan tuo mieleen Waltarin Helsinki-trilogian, jonka ensimmäinen osa kuvaa Helsingin muuttumista suurten nälkävuosien pienehköstä puutalokaupungista nopeasti väkimäärältään kasvavaksi maan liike- ja poliittisen elämän kiihkeästi sykkiväksi keskukseksi, jonka rakennuksetkin alkoivat kohota yhä monikerroksisimpina korkeuksiin ja jonka sulatusuunissa suomalainen kulttuuri alkoi voimakkaasti hakea ja ilmentää ominaispiirteitään. Vivanin ja Enokin tarina kuvaa tätä Helsingin voimallisinta rakennuskautta. 

Tämänkertainen lukujakso voisi oikeastaan olla viitaus Ingmar Bergmanin Talven valoa-nimiseen filmiin, niin hallitsevassa osassa on rautatiejohtaja Widingin intohimoinen pyrkimys kuvata Helsingin puistoja talven lumisateisessa pehmeässä valossa niin että hän vihdoinkin voittaisi kamerakerhon jokavuotisen kilpailun vuoden parhaasta valokuvasta ja päihittäisi vihdoinkin Volodja Sjohinin. Kamerakerhon puheenjohtaja Nyblin on kuvistaan ja nimeltään tuttu kaikille vanhoja valokuvia katsoneille. Jalia ja Eccua kuvaava luku on keskittynyt valokuvaamiseen, mutta siinä sivussa marssitetaan tarinaan lisää henkilöitä ja kuvataan vauhdilla kotimaan ja Euroopan historiaa. 

Jalista ja Eccusta kertovassa luvussa kirjailija kuvaa 1900-luvun alun Helsinkiä, jota kiihkeästi kuvaa Jali Widing aina kun valaistus on oikea ja hänellä suinkin on tilaisuus kiiruhtaa kameroineen ja statiiveineen kaupungin puistoihin tai Kulosaareen tai etäiseen Munkkiniemeen. Tästä syntyi mielikuvani kaupungista kolmoisvalaistuksessa. Elämää kertomukseen tuo Eccu. Kun isä toteaa, että tällä kuvalla me vihdoin lyömme Volodjan Eccu kysyy mielessään "Ketkä me?", hänhän on toiminut vain isänsä apupoikana. Volodjaa Jali ei päihitä, mutta saa aikaan varmaan kauniin hauraita talvimaisemia, jotka joudumme vain kuvittelemaan. Samalla valokuviin kiinittyy pari vuosikymmentä kaupungin historiaa, jossa näkyy myös sen nopea kasvu ja asutuksen leviäminen yhä laajemmalle, sillä lumisia puunäkymiä on haettava yhä kauempaa. Ymmärrän hyvin Jalin kiintymyksen talvisiin puihin, minustakin ne ovat usein puhuttelevimpia kuin kesäiset. 

Kolmannessa luvussa vilkaistaan Turun vasemmistoälykköjä, joiden joukosta jäin kaipaamaan af Ursinin nimeä. Mutta hänhän ei tarinan juonen kannalta liene tärkeä, sillä näistä vasemmistoälyköistä nykyisen Katedraalikoulun, tiettävästi Suomen vanhimman oppilaitoksen oppilas Ivar Grandell muuttaa pian Helsinkiin ja saa toimen, johon häntä oli suosittelemassa rautatiejohtaja Widing. Näin saadaan nämä henkilöt samaan kertomukseen..

Palautetta 

Asko Korpela: Hieno viittaus Joyceen

Lähetä palautetta!