Original Helsingfors Singers muistelevatViimeisen luvun otsikko "Lucie, Henning & Co" kertoo, ketkä ovat nyt fokuksessa. Tosin kaikki muutkin keskeiset perhoslamppujen alla touhunneet henkilöt tulevat käsitellyiksi. Henningillä ja Nitalla & Cedillä näyttää menevän taloudellisesti hyvin. Lukujakson erään kohokohdan muodostavat Henningin pyöreässä paviljongissa pidetyt tanssiaiset, joihin kaikki teoksen elossa olevat perhoslamppulaiset osallistuvat - Ivaria ja Henrietteä lukuun ottamatta. Tilaisuus huipentuu Lucien ja kumppaneiden laulukvartetin "Original Helsingfors Singersin" esittämään "Bei mir bist du schön", joka onnistuu loistavasti. Se jatkuu ja jatkuu loppumattomiin - säestäjänä Peckan ja Misjan Ramblersit. Kukin kvartetin jäsenestä muistelee kappaleen aikana menneitä eli tekee yhteenvetoa romaanin keskeisistä tapahtumista. Lucie palauttaa mieleensä Allun ja muitakin elämänsä huippukokemuksia. Mickin mietteistä käy ilmi, että hän on kiintynyt, voinee sanoa salaa rakastunut, Lucieen. Nitan mieleen nousee veli Eccu, mutta hän kelaa myös rakkaudetonta avioliittoaan Cedin kanssa - jossa hän pysyy vain lasten ja taloudellisen turvan takia. Maggie Enerotillakin on miesmuistelut päällimmäisinä.Lucie ja Henning filosofisinaTämän luvun toinen huipentuma on Lucien ja Henningin nostalgisfilosofinen keskustelu, joka käydään illan päätteeksi. Kumpikin on pettynyt elämäänsä jollakin hieman epämääräisellä tavalla - sitä oikeaa ei ole löytynyt. Keski-iän kriisi? Westö ei haksahda tässäkään mihinkään happy endiin. Lucie pujottaa käsivartensa Henningin kainaloon, mutta siihen se jää. Lucie arvelee, että Henning rakensi paviljonkinsa "säilöäkseen" perhoslamppujen joukon, mutta sen aika on kuitenkin auttamattomasti ohi. - Viimeisen puheenvuoron ennen epilogia saa Helsinki, jota katsellaan uudenvuoden yönä jonkun havainnoitsijan, ehkä Lucien, silmin - kirjailija ei katso nyt olevansa aivan varma.Surumielistä nostalgiaaTeoksen viimeinen varsinainen luku päättyy siis lievästi surumielisen nostalgian tunnelmissa, mikä kelpaa kyllä minulle. Teoksen viimeinen dramaattinen huipentuma oli Eccun kuolema edellisessä lukujaksossa. Kirjailija on selvästi kiintynyt luomiinsa henkilöihin, ja haluaa lopuksi muistaa lähes kaikkia vielä vähintään maininnalla. Mielestäni teos olisi voinut hyvin päättyä tähän.Kirjailija uhraa romaanihenkilöitäänTarpeettomassa epilogissa kirjailija palaa taas entiseen pessimismiinsä. Sodat vievät muun muassa kirjailijan lempilapsilta vaikuttaneet Peckan ja Misjan. Ivarkin menehtyy, mutta sairaskohtaukseen. Porvarispuolen väki sen kun jatkaa elämäänsä, tosin aikaisempaa näköalattomana. Allu ryhtyy jatkosodan alkaessa rintamakarkuriksi ja joutuu lopulta kiinni - Nokan jalkapallokentällä. Hänet toimitetaan teloitusryhmän eteen Oulussa, jonne Lucien pyynnöstä Henning, Cedi ja Bruno Skrake matkustavat miestä pelastamaan, mutta he saapuvat perille liian myöhään. Olisiko todellisuudessa teloitettu näin myöhään enää ketään? Se, että varsinkin armoton Cedi saatiin mukaan kuvatulle matkalle, symboloinee yksilötasolla vuoden 1918 haavojen umpeutumista, joka on tunnettu tosiasia talvisodan yhdistettyä osapuolet yhteisen uhkan edessä. Mieskolmikon sovinnollisuus menee jopa niin pitkälle, että he suunnittelevat Allun kymmenvuotiaan pojan pelastamista sijaiskotiin. Paluujunassa tyhjennellään taskumatteja ja ollaan synkkiä. Hiukan yllättävää mielestäni on, että juuri kyseinen kolmikko jää teoksen viimeisen puheenvuoron saaneiksi henkilöiksi.
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070723 (20070723) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster