Eccun painajaisetJakso alkaa ennestään jo tutulla Eccun alamäen kuvauksella. Kaupungin arkiaamun viihdyttävät kaiut - katulaulajan ääni, posetiivarin soitto ja lasten huudot - eivät säväytä ahdistunutta Eccua. Hänen ensimmäinen ajatuksensa aamulla on Gambinapullo. Takana on jälleen yksi kauhu-unien täyttämä yö. Kirjailija kuvaa unet elävästi kuin olisi ne itse nähnyt.
Pelastava kirje AinaltaKirje entiseltä puolisolta Ainalta pelastaa Eccun päivän - ja useammankin - viina- ja kokaiinihuuruilta. Aina pyytää apua heidän poikansa Stin kouluongelmiin. Natsiaate on nimittäin pesiytynyt Helsingin saksalaiseen kouluun. Tuntuu hieman epäuskottavalta, että Eccun tämä aikaisemmin tyhjään elämään ilmestyvä kieltämättä tärkeä tarkoitus saisi hänet lopettamaan juopottelun ja huumeenkäytön kertaheitolla - yleensä ihminen ei sellaiseen pysty. Niin kuitenkin nyt käy. Nousu kohti ihmisarvoista ja sosiaalista elämää alkaa. Ensi töikseen Eccu hankkii kunnon vaatteet voidakseen esiintyä kunnialla ihmisten ilmoilla. Toive pojan tapaamisesta toimii motivaattorina. Eccu alkaa tavata pitkän tauon jälkeen ystäviään ja isäänsä. Hän alkaa kiinnostua entisestä ammatistaan, ja isäpappa lainaa rahaa kameran ynnä muiden välineiden hankintaan. Keikkatyötäkin alkaa tulla: Eccu ottaa kuvia sanomalehdelle ja Henning Lundille, joka haluaa ikuistaa suuren rakennushankkeensa etenemisen alusta loppuun.
Vessaharjan aatteet saksalaisessa koulussaEccu käy kaksi kohteliasta keskustelua saksalaisen koulun rehtorin kanssa historian opettajan kylvämästä natsipropagandasta. Käy ilmi, että rehtori on samaa mieltä kuin Eccu, mutta ei voi asialle mitään, sillä hänet on jo syrjäytetty ja potkut ovat odotettavissa. Hänen neuvostaan poika siirretään välittömästi ruotsinkieliseen normaalilyseoon. Näin kirjailija pääsee kuvaamaan teoksen henkilöiden kokemusten kautta "vessaharjan" eli Hitlerin aatteiden leviämistä Suomeen. Tämä on perustellumpi ratkaisu kuin pelkkä historian kuvaus ilman selvää kytkentää teoksen henkilöiden kohtaloihin, kuten tapahtui esimerkiksi talonpoikaismarssia ja varsinkin Ståhlbergien kyyditystä esiteltäessä.
Eccun pettymys ja tuhoEräänä päivänä kaivattu Sti ilmestyy Eccun ovelle kiittämään joululahjasta ja koulun vaihdoksesta. Vaikka Eccu kuinka yrittää, tapaaminen epäonnistuu, sillä poika on äärimmäisen vaivautunut. Mikä pahinta, Eccu päättelee tämän häpeävän häntä. Se on oljenkorsi, joka katkaisee Eccun raittiuden kamelin selän. Juodessaan Eccu kirjoittaa Stille kirjettä. Kirjoittaminen kestää päiväkausia, mutta poika ei koskaan tule saamaan kirjettä käsiinsä. Eccun niin valoisasti alkanut nousu katkeaa lopullisesti hiihtoretkellä meren jäällä: hän hiihtää sulaan ja hukkuu. Onnettomuudelta se vaikuttaa, mutta selvin päin mies ei ollut. Sääli, että kirjailijan piti päättää Eccun tarina näin onnettomasti. Onko kirjailija halunnut välttää sen vaaran, että hänen teoksestaan olisi edes joltakin osin tullut optimistisen siirappinen ja siten viihteellinen selviytymistarina? Olisiko Eccun osalta sommiteltu happy end merkinnyt tinkimistä taiteellisuudesta?
Huvittava jälkinäytösSeuraa merkillinen jälkinäytös: Eccun sisar Nita löytää nudekuvat. Hän postittaa joidenkin naisten, mm. Lucien, kuvat asianomaisille ja loput negatiiveineen puolisolleen Cedille! Ja aina vain parempaa seuraa: Cedi järjestää petetyille aviomiehille pienen supeen, jolla kuvia syynäillään. Cedi pitää oikein puheenkin. Kohtauksessa on humoristisuutta, jota olen kirjassa kaivannut. Toffe Ramsay ehdottaa, että tämä "kertomusten sampo kuuluu koko ihmiskunnalle, tai ehkä ei koko ihmiskunnalle mutta ainakin länsimaiselle sivistykselle sellaisena kuin me sen tunnemme". Bruno Skrake tokaisee jotenkin siihen malliin, että hänen vaimonsa "se" ei ole mitään perkeleen historiallista kulttuuriperintöä. Äänin seitsemän - kaksi (yksi tyhjä) kuvat päätetäänkin hävittää. Minkälaisia jälkiselvittelyjä perheissä mahtoikaan tapahtua - sen Westö malttaa olla paljastamatta. Joka tapauksessa tämä kuvaepisodi kevensi Eccun kuoleman aiheuttamaa ankeaa tunnelmaa.
Ivar syleilee maailmaaIvar ja Henriette elelevät suhteellisen tasaista elämää. Eccun hautajaisissa Ivar ajattelee Eccua ja muita Perhoslamppujen alla kokoontuneita sekä tekee myöhemmin muistiinpanojensa avulla yhteenvetoa lukijallekin tutuista tapahtumista. Hän ryhtyy myös kuumeisesti kirjoittamaan artikkelia maailman menosta. Ivarille on annettu näkijän lahja: hän aavistaa, että Espanjan sisällissota, Hitlerin ja Stalinin nousu sekä muut huolestuttavat merkit ennakoivat vielä paljon pahempaa. Ivar saa inspiraatiota vanhasta lehtijutustaan ja Turun aikaiselta sosialisti-opettajaltaan. Tämän lukujakson lopuksi näemmekin Ivarin sosialistishumanistisen uskontunnustuksen. Se korostaa ihmistä ja inhimillisyyttä, mutta kylläkin irti maasta olevalla tavalla: Ivar vertaa ihmisen omaa lasta ja muukalaista toisiinsa - molempia pitää rakastaa samalla tavalla. Kyllä, kyllä periaatteessa, mutta missä on realismi? Ajatus on käytännössä toivottoman naiivi. Olisinkin taipuvainen yhtymään Henrietten tokaisuun: "Sinä ja sinun ikuinen politiikkasi! Olet parantumaton tollo, mutta senhän sinä jo tiedät."
|
||
PalautettaAsko Korpela: Herkullista
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070721 (20070716) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster