Jazz rantautuu HelsinkiinAlkaa viides kirja, jossa kuvataan kaksi kesää: 1926 ja 1928. Nyt tutustutaan Helsingin huvielämän kultturellimpaan puoleen: pääsemme todistamaan jazzin maihinnousua. Allu kuulee brittiläisen laivastobändin musisointia - mukana on aitoja neekereitä! Allu tuntee musiikin käytyään amerikkalaisissa satamakaupungeissa. Allun lisäksi nimetyt pyykkimuijat kuulevat rytmit työnsä lomassa. Opriksella istuu asiakkaana musta pianisti Jonesy, joka seuraa aikansa paikallisen orkesterin touhuja, ja siirtyy sitten pianon ääreen valloittaen heti kuulijansa. Sinänsä ihmeellistä, sillä ainakin nykyään jazz mielletään usein liian monimutkaiseksi - ja sitähän se onkin tuonaikaiseen dixiland-tyyliseen musiikkiin verrattuna. Myös Opriksen pöytäkunta 16 pääsee uuden musiikin makuun. Westön kuvaus noudattanee pääpiirteissään tositapahtumia, sillä muistelen Olli Hämeen kirjoittaneen teoksessaan "Rytmin voittokulku", että matkustaja-alus toi Helsinkiin amerikansuomalaisia, ja heidän mukanaan saapui muutamia jazz-muusikoita. Eräs heist ä oli muistaakseni nimeltään Tommy Tuomikoski, joka juurrutti jazzin Suomeen. Westön kirjassa on henkilö (Timmy Timonen), jonka nimi muistuttaa hieman tätä. Wikipedia vahvistaa muistikuvani: "Suomalaisen jazzin alkulaukaukseksi moni on sanonut vuotta 1926, jolloin Helsinkiin saapui amerikanlaiva s/s Andania, jonka laivaorkesteri The Andania Yankees rantautui tilausravintola Royaliin, Oopperakellariin yläkertaan muutaman viikon keikalle. Orkesterin soundi oli jotakin aivan uutta 2-4 [4/4?] -tahteineen, ja improvisoituine sooloineen, joita etenkin saksofonisti-klarinetisti Tommy Tuomikoski esitti. Bändiä kävivät ahkerasti kuuntelemassa pääkaupunkiseudun muusikot, mm. Malmsténit, imien ahnaasti vaikutteita amerikansoitosta. Laivan lähdettyä takaisin länteen, jäi Tuomikoski Suomeen ja liittyi pian uuteen Zamba-orkesteriin, joka aloitti Kaivohuoneella. Tuomikoski oli soitannallisten taitojensa lisäksi myös melkoinen showmies, järjestäen yleisölle myös silmänruokaa omilla tempuillaan mm. kiemurrellen soittonsa tahd issa kuin käärme. Zambasta Tuomikoski siirtyi saksalaisen jazzviulisti Egula Saritsin johtamaan Embassy Bandiin, jonka vakiosoittopaikkoja olivat Fennia ja Grand."
Kaikilla ei ole niin hauskaaPäähenkilöiden kohtalot kuvataan siinä sivussa. Eccun asiat ovat huonosti - ahdistusta ja siihen lääkkeeksi viina. Vaimo ja lapsi eivät häntä inspiroi. Cedi ohjailee elokuvaa, jonka päärahoittajana on Henning. Arvostelut ovat sitten kriittisiä - tutun arvostelijan kirjoitusta lukuun ottamatta. Syrjähypyt näyttelijättärien kanssa kuuluvat Cedin rutiiniin. Lucie tekee pesäeron taiteilija Salmikoskeen, joka avioliitostaan huolimatta jatkaa suhdettaan Lucien - mutta myös mallinaan toimineen työläistytön - kanssa. Tämän kuultuaan Lucie järjestää Salmikoskelle ikävän "näpäyksen" suhteen päätepisteeksi: hän järjestää tämän vaimon saapumaan matkustajakotiin, jossa taiteilija odottaa Lucieta täydessä valmiudessa. Avioerohan siitä kehkeytyy.
Allu tekee työtä ja urheileeAllu on asettunut Helsinkiin ja puskee töitä satamassa. Hän myös urheilee ja pelaa jalkapalloa menestyksellisesti. Hän viettää aikaansa Nokalla, mihin rakennetaan pian havumajojen ja telttojen tilalle hieman paremmin sadetta pitäviä kesäasumuksia. Allu haikailee - turhaan - Mandin perään. Mandi on muuttunut hienostelevaksi ja pärjää hyvin työelämässä. Ei heistä paria tullut (ainakaan vielä). Allun isä on alkoholisoitunut pahasti. Allusta on tullut kovasti isänsä "Musta Enokin" näköinen, mutta onneksi hän on perinyt äidiltään tasoittavia luonteenpiirteitä. Allu saa isäänsä jonkinlaisen kontaktin tälle harvinaisena selvänä hetkenä. Isä antaa pojalleen neuvon: viinaa ja naisia kannattaa välttää - niihin Enok sortui - ja myös lukeminen kannattaa, Alluhan on lahjakas poika. Allu ei välitä viinasta, mutta tapailee kyllä työläistyttöjä. Kesän mentyä hän kuitenkin ottaa taas pestin laivaan.
Auroran miehet toiminnassaHelsingin huvimaailmaa kuvataan monipuoliseksi ja kiihkeäksi. Auroran miehet hurmaavat naisia - suomalaiset ovat kautta aikojen olleet kiinnostuneita ulkomaalaisista. Myös miehet innostuvat uudesta musiikista - Cediä lukuun ottamatta, joka ei pidä neekereistä eikä juutalaisista. Lucie ryhtyy kanssakäymiseen mustan pianistin Jonesyn ja Maggie Enerot Theo Kossloffskyn kanssa. Pecka Luther - vanha tuttumme - ja Misja Rothman innostuvat jazzista ja norkoilevat alaikäisyydestään huolimatta ravintolassa musiikkia ja jazzareiden mielettömiä juttuja kuunnellen. Varsinkin Jonesy suhtautuu "kaksosiin" suopeasti, ja pojat saavat jopa tilaisuuden osoittaa soittotaitojaan. Koesoitto epäonnistuu, mutta heitä ei nolata. Toisin kävi sittemmin kuuluisalle alttosaksofonisti Charlie Parkerille Amerikoissa: kun hän nousi koulupoikana lavalle vähäisine soittotaitoineen, rumpali irrotti symbaalin ja heitti sen kiukuissaan lavalle. Sittemmin Parkerista tuli eräs jazzin kirkkaimpia legendoja.
Elämäntilanteet ajan tasalleHenning Lund pröystäilee viinanmyynnillä saamillaan rahoilla ja järjestää suuret juhlat kesäpaikassaan. Sampanja virtaa kaksi päivää - kuka sanoikaan äskettäin, että paras sampanja on kylmää ja ilmaista? Henning pitää vierailleen puheen, jossa hän ylistää kehittyvää Helsinkiä ja sen liikemiehiä. Stockmannit ja Amos Andersonit vilahtelevat puheessa sankareina. Kirjan suuren henkilöjoukon elämäntilanteet kronikoidaan jälleen ajan tasalle. Viinan kanssa ylettömästi läträävä Eccu tulee juhliin ilman vaimoaan, ja näyttää siltä, että hänen avioliittonsa rakoilee. Ecculla on hellähkö kohtaus Lucien kanssa rantahiekalla. Umpihumalainen Cedi raiskaa vaimonsa Nitan, joka on vasta toipumassa synnytyksestään - Lucien tapailema Kuutamosonaatti kaikuu muuten hiljaisessa talossa Nitan korviin. Ivar haikailee Hultqvistinsa perään, Henning puhuu sopimattomia Cilla Souranderille ja tyhmä mainosmies Tollet saa lopulta potkut. Sitten tulee syksy ja osa Auroran miehistä lähtee, osa jää rikastuttamaan Helsingin bändielämää.
Iloinen 20-luku, onnettomat ihmisetKovasti on värikästä kuvausta, jonka monipolvisuus vähän harmittaa kun joutuu painamaan mieleensä ainakin pääkohdat tätä raportointia varten. Edelleen vaikuttaa siltä, että kirjailija ei ole niinkään kiinnostunut yksittäisistä ihmisistä, vaan epookin hahmottamisesta moninaisen henkilögalleria avulla. Onhan tämäkin lukijaa viihdyttävää. Sitä en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi kovin konkreettisesti sitä sinänsä luonnollista asiaa, että Suomen harjoitellessa itsenäisenä olemista, ihmiset elivät omaa värikästä elämäänsä. On paradoksaalista, että 1920-luku näyttäytyy tässä iloisena, kuten kuuluukin, mutta aika harva niistä ihmisistä, joiden avulla kuvaus tapahtuu, on todella onnellisia.
|
||
Palautettaasta manner: Yksilöiden tarinat
|
||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20070617 (20070604) o AJK kotisivu o Westo o Webmaster