Henkilögallerian runsaudensarvi
Tarina siirtyy rauhanaikaan, 1920-luvun alkuun. Eccu, Henning Lund, Ivar
Grandell ja monet muut meille tutut henkilöt istuvat jatkuvasti Perhoslyhtyjen
alla eli Teatteriravintolassa, pöydässä 16 ryypiskelemässä
laitonta alkoholia. Tämä on suhteellisen vaaratonta puuhaa (ellei
ajatella terveyshaittoja), sillä alkoholitarkastajat on lahjottu.
Yllättävää, että sosialisti Ivar on eksynyt näiden
porvarinuorten seuraan. Kirjan alusta tuttu henkilögallerian runsaudensarvi
tulvii edelleen täydellä voimalla, kun kirjailija haluaa kirjata
kovin monen ihmisen elämänvaiheita. Yhä ilmeisemmäksi
tulee, että tarkoitus on kuvata epookkia runsaan henkilögallerian
kautta, ei niinkään ihmisiä: mitä useampi henkilö,
sen enemmän aikakauteen liittyviä ilmiöitä saadaan
esiin. Aikakauden elävässä kuvauksessa Westö onkin
hyvin taitava. Valinnan kääntöpuolena on henkilöiden
tietynasteinen luonnosmaisuus: päähenkilöillekään
ei riitä palstatilaa siinä määrin, että luonnekuvat
täsmentyisivät.
Bisness-miehiä ja opettajanainen
Eccu on lopettanut opiskelun ja perustanut valokuvausliikkeen. Hän
on mennyt naimisiinkin, mutta viettää paljon aikaa paitsi kapakassa,
myös ateljeessaan, missä hän ryypiskelee taskumatista. Cedi
on mukana automobiilibisneksessä. Henning Lundin liiketoimet ovat
vähän epämääräisiä - ne edellyttävät
paljon matkustamista ulkomaillakin. Luciekin käy ystävättärineen
Perhoslyhtyjen alla samoin kuin Nita Widing ja Maggie Eneroth välittämättä
miesten katseista. Olisiko näin "modernia" käyttäytymistä
esiintynyt tuohon aikaan ruotsinkielisissä piireissä? Vielä
sotien jälkeenkin naisasiakkailla oli vaikeuksia päästä
ilman herraseuraa ravintoloihin. Lucie on kielellisesti lahjakas. Hän
antaa yksityistunteja lyseolaisille ja eteville työläisnuorille.
Tätä kautta tulee ilmeisesti syntymään yhteys Alluun,
kunhan poika vanhenee. Tämä (lyhyt) romanssi ja muitakin juonipaljastuksia
selviää Kanavan viime numerossa olleesta Jermu Laineen artikkelista,
jossa hän vertaili toisiinsa tätä teosta ja Väinö
Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaania.
Kaksi kaupunkia
Nyt kuvatun hyvinvoivan, mutta henkisesti tyhjän "kaupungin" lisäksi
Helsingissä on toinenkin "kaupunki" - kuten Westö asian ilmaisee
- köyhien asuma-alueet, jonne entisillä valkoisilla ei ole asiaa
kuin korkeintaan ladattu Browning taskussa. Työläisten ja varsinkin
työttömien köyhyys on jotakin aivan muuta kuin mitä
sillä nykyisin tarkoitetaan. Kuusitoistavuotiaan Allun äiti ja
isäpuoli ovat työttömiä, ja he elävät kurjassa
läävässä. Isä Enok saa kyllä töitä,
mutta on ratkennut ryyppäämään ja viettää
usein yönsä poliisin suojissa rähjättyään
ja piestyään vaimoaan. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on todella
huipussaan, ja sitä lisäävät puolin ja toisin vallitsevat
sisällissodan aiheuttamat traumat. Punaisten orpoja lapsia kuritetaan
valkoisten hallitsemissa lastenkodeissa ja kaikki opettajat ovat entisiä
valkoisia. Ivar Grandell tosin muodostaa poikkeuksen, mutta hän ei
ollutkaan varsinaisesti punainen vaan "vain" teoretisoiva sosialisti.
Mandi Salin saa työpaikan
Tulkoon myös mainituksi Allun ystävän Kajn sisar Mandi Salin,
joka saa konttoristin paikan Eccun ateljeessa. Häntä saattelee
elokuvista kotiin automobiilikuljettaja Kanervon vanhin poika Lauri. Allun
sanottiin jo ensimmäisessä lukujaksossa katselleen kaverinsa
sisarta "sillä silmällä", joten tytöstä kuultaneen
vielä.
Eccu juo unohtaakseen
Jakson viimeinen luku on uhrattu pöytä 16 ryyppyremmin erään
kevätillan kuvaukseen. Eccu juopuu ja loukkaa puheillaan isänsä
entistä rakastajatarta neiti Hultqvistia, vanhenevaa näyttelijätärtä.
Ivar Grandell yrittää rauhoittaa humalikkoa, vuosien takaista
oppilastaan - joka pyytääkin Ivarilta anteeksi käytöstään.
Eccun alkoholiongelman annetaan ymmärtää johtuvan hänen
rangaistuspataljoonassa kokemistaan kauhuista, sillä yöllisellä
kadulla nousevat tutun musiikkikappaleen siivittämänä musertavalla
voimalla hänen mieleensä tapettuja ihmisiä koskevat muistikuvat.
Ehkä myös tylsä avioliitto ja lapsensaannin yrittäminen
- jonka hän tunnustaa Ivarille - stressaavat. Koko porukka menee jatkoille
Ivar Grandellin ahtaaseen asuntoon. Siellä Ivar panee merkille, että
Eccu käy tuon tuostakin pesemässä käsiään:
ilmeisesti jonkinlainen psykologinen pakkoreaktio?
Luciella on rakastaja
Ivar on seurueen enemmistöä selvästi vanhempi ja ehkä
eräänlaisen isonveljen asemassa. Hän tarkkailee mielellään
näitä nuoria ja tietää heistä yhtä ja toista,
senkin, että Luciella - johon muun muassa Eccu tuntee auttamatonta
vetoa - on jo pitkään ollut rakastaja, suomenkielinen taiteilija
Salmikoski. Cedin ja Henningin luonnekuviin saadaan pieni täydennys:
heidän poissaolonsa tänä iltana on parantanut tunnelmaa
seurueessa, sillä paikalla ollessaan he dominoivat kumpikin omalla
tavallaan. - Neiti Hultqvist ja Ivar jäävät lopulta kahden.
Ivar tunnustaa opettavansa köyhän väen koulussa maksaakseen
jonkinlaista kunniavelkaa, tasoittaakseen edes hiukan kurjuudessa kamppailevien
työläisnuorten tietä. Neiti Hultqvist tekee Eccun herjojen
inspiroimana päätöksen muuttaa Tukholmaan. Vielä tämän
kerran hän lupautuu jäämään Ivarin luo yöksi...
|