|
Lieneekö niin, että sodan jälkeen seuraa vääjäämättä huvittelun aikakausi, jolloin varsinkin nuoriso yrittää hyvittää menetetyt päivät - ja myös hukuttaa sodan taannoiset traumat? Vanhempi väki kauhistelee ja yrittää kiellellä, eihän nyt moinen ole sopivaa - heidänkin kelkkansa kääntyy aikanaan, mutta hitaammin, hitaammin. Uudet ajat alkavat, mutta kaikki eivät omaksu uusia tapoja yhtä nopeasti.
Kadotettu sukupolvi
Niin kai iloisen 20-luvun kuritonta nuorisoa kutsuttiin, jos olen oikein ymmärtänyt. Nämä pojat ja tytöt, jotka joutuivat hyvin nuorina mukaan kansakunnan kohtaloita pitkälle eteenkin päin määrittäviin tapahtumiin, ovat nyt muutamaa vuotta myöhemmin enemmän tai vähemmän saaneet elämänsä takaisin. Westö vie meidät Svenska Teaternin ravintolan perhoslamppujen alle, mistä vanhat kaverukset hakevat entistä yhteenkuuluvaisuuttaan vaihtelevalla menestyksellä. Osa on kieltolain kostuttamassa Suomessa jo hyvää vauhtia alkoholisoitumassa, osa on päässyt rahan makuun, jotkut ovat menneet naimisiin, toiset tulleet täysi-ikäisiksi. Monet eivät oikein tiedä mitä sillä elämällään tekisivät, joten iltaisin kokoonnutaan yhdessä aikaa tappamaan. Muutamille se on selkeästi tärkeintä elämässä, toisille vain ajoittaista ajankulua. Uusia afäärejä on ilmaantunut, toivoa paremmasta on ilmassa.
Eccu kuuluu kantajengiin. Laittomassa ryyppäämisessä on sentään hiukan seikkailun kimallusta nyt kun hänkin on nainut uskollisen Ainansa ja perustanut oman kodin sekä valokuva-ateljeen. Insinööriä hänestä ei sitten tullut, ja alkoholi lamaannuttaa kätevästi ne riivaajat, jotka vieläkin melskaavat hänen sisuksissaan. Tätäkö hän nyt todella halusi - vai oliko se sittenkin isän unelma? Isän entinen heila istuu usein samaan pöytään, mutta niin istuu myös kiihkeä ja boheemi Lucie Lilliehjem ystävättärineen, jotka häntä kovin ihailevat. Tämä kaikki vetää puoleensa muitakin nuoria miehiä, ja jopa vähän vanhempi Ivar Grandell hakeutuu tähän seuraan pienet herjat niellen. Entisiä aatteitaan hän kuitenkin toteuttaa nyt käytännön työssä Vallilan kansakoulussa.
Toinen kaupunki
Pitkänsillan toisella puolen alkaa punainen Helsinki, jossa vallitsee katkeruus, köyhyys ja tappiomieliala. Kansalaisoikeudet on toki palautettu jo , mutta vain tavattomalla yritteliäisyydellä pääsee ponnistelemaan kuopan reunamalle, eivätkä kaikki sellaista jaksa. Turussa Raunistula oli samantapaista aluetta, joka alkoi "siellä missä olutpullo päähän helähtää ja puukko välähtää". Rauhan ja itsenäisyyden vahvistuessa kuitenkin koulutus nähdään yhä selvemmin kurjuudesta vapautumisen mahdollisuutena. Sen tajuaa ainakin Mandi Salin, joka on päässyt vastaanottoapulaiseksi Eccun ateljeehen ja haaveilee jo kieliopinnoista ja omasta kämpästä ahtaan yhteisasumisen sijaan. Suhteilla se saattaisi järjestyäkin, onhan isä sentään sekatavarakauppias eikä tavallinen työmies niin kuin Enok Kajander tai työtön niin kuin Santeri Rajala. Myös punaisessa kaupungissa on oma skaalansa, ja joillakin menee huonommin kuin toisilla. Siellä juopotellaan suoraviivaisemmin kuin Opriksessa, on perheväkivaltaa ja muuta, mutta on myös us
kallusta, yhteenkuuluvuutta ja jonkinlaista toivoa sielläkin. Romantisoiko Westö taas hiukan tässä kohtaa?
Jatkoilla Ivarin luona
On kevät, suurin piirtein tämä aika vuodesta. Kireä ja säälimätön Cedi ja hämäräperäinen bisnesmies Henning Lund eivät onneksi ole paikalla, joten tunnelma on varsin leppoisa. Eccu tulee kuitenkin juovuspäissään ilkeäksi ja loukkaa sekä näyttelijätär Hultqvistia että Ivar Grandellia ihan tahallaan ylistäessään Helsinkiä myrkyllisin sanakääntein. Tämä mies ei kyllä ole seestynyt ja onnellinen! Ajankuvaa siinä taas tulee sopiva annos, saammepa tietoa vielä kauden teatteriohjelmistostakin: Ibsenin Norasta kohistaan. Naiset juovat paljon vähemmät kuin miehet ja ainakin Lucie uskaltaa myös kommentoida kriittisesti miesten edesottamuksia ja yleistä tilaa. Hän on selvästikin saanut vaikutteita ajan uusista virtauksista.
Ivar pitää matalaa profiilia, mutta ajatuksen vapaus hänellä sentään on. Hän on paljon muita vanhempi, ja muiden tietämättä hän tarkkailee heitä jatkuvasti luuserin hahmossaan. Ehkä vielä jonakin päivänä vahakantisista vihkoista pullahtaakin ilmoille Suuri sukupolviromaani? Ivar on tarkkanäköinen: hän tietää, että Lucie ei paljasta seurueelle kaikkea itsestään, ja hän arvelee, että myös huippuälykkään Henning Lundin puuhat voisivat osoittautua yllättäviksi. Muut ovat simppelimpää sakkia, mutta kokenut Ivar tietää senkin, että mitä pitemmälle ilta ennättää, sitä enemmän salaisuuksia paljastuu. Siksi hän kutsuu koko porukan jatkoille kämppäänsä Pitkänsillan "väärälle" puolelle.
Matkalla kevätyössä Eccun mieli nostaa esiin vanhoja kauhukuvia Pataljoonan ajoilta. Pahoinvoinnin helpottaessa hän lähestyy Ivaria ja pyytää anteeksi aikaisempaa käytöstään, ja miesten välillä on hetken jonkinlaista todellista luottamusta. Perillä Eccu kuitenkin ryyppää lisää, ja herra Hyde nostaa taas päätään. Neiti Hultqvist haluaisi selvittää vanhat kaunat, mutta Eccu ei pysty tekemään sovintoa isän rakastajattaren kanssa, joten hän saa samalla mitalla takaisin. Pitkän yön kääntyessä aamuun Eccu yrittää symbolisesti puhdistautua peseytymällä pakonomaisesti vähän väliä. Pirssi vie lopulta väsyneen ja mieleltään sairaan nuoren aviomiehen kotiin, jossa vaimo odottaa miestä, vaan ei lasta, vaikka yritystä on ollut. Murheellinen kohtaus.
Henriette Hultqvist jää vähän yllättäen Ivarin luo. Mutta vain vähäksi aikaa: hän kaipaa kotiin Tukholmaan, ja aikoo lähteä kesän tullen. Ivar on illusioton eikä enää ihan nuori. Aamunsarastuksen tunnelma on hyvin tavoitettu, torilla kalastaja Danielsson levittelee kalaa myyntiä varten.
|