Mietin tässä päivänä muutamana, mitä Westön
juonenkehittelytekniikka oikein muistuttaisi. Sitten tuli mieleen pienenä
harjoiteltu sorminaruleikki, jossa tehtiin kissalle kehtoa, - ja miten
se solmuinen kalastajalanka taipuikin niin monenlaisiksi kuvioiksi otetta
vaihtamalla ja lankoja sopivasti kieputtamalla! Suurin piirtein niin tämäkin
tarina kehkeytyy, vähä vähältä, eri suunnilta
saapuvien ihmisten polkujen risteytyessä ja taas erkaantuessa toisistaan.
Samalla kudotaan määrätietoisesti historiallista ajankuvaa.
Kotietsintä Björknäsissä
Punaiset ovat vallankahvassa Sipoon mantereella, mutta "ennen helvetti
jäätyy kuin ruotsinkielisestä saaristolaisesta tulee bolsevikki".
Enok on muuttanut kotisaarestaan Allun kanssa Nikkilän kunnantalolle
vähän niin kuin varmuuden vuoksi, ja pitkän linjan sosialistina
hänet on kelpuutettu peräti elintarvikelautakunnan puheenjohtajaksi.
Poika saa kulkea mukana, kun lähiseudun vauraista kartanoista ulosmitataan
ruokaa köyhälle kansalle. Enok edustaa selkeästi punaisten
maltillisempaa siipeä, ja haluaisi hoitaa asiat kunniallisesti kuitteja
kirjoittaen ja väkivaltaa välttäen. Kuumapäisempiäkin
löytyy: vanhat kaunat pääsevät nyt pintaan, eivätkä
kaikki suinkaan ole valmiita luovuttamaan omaisuuttaan jakoon ihan mukisematta.
Tunnelma kiristyy, ensimmäisistä teloituksista kerskutaan jo
viinahöyryissä.
Lillehjelmien Björknäsissäkin helmikuinen rauha rikkoutuu,
kun punaiset tulevat inventoimaan ja takavarikoimaan ruokatarpeita, ja
miksei myös vaatetavaraa, tarkemmin ajatellen. Paikalla ovat pehtorin
lisäksi myös talon molemmat tyttäret sekä heidän
serkkunsa. 11-vuotias Allu saa rauhassa kulkea ihmettelemässä
kartanon kovin toisenlaista maailmanjärjestystä aikuisten riidellessä
jossain alakerrassa. Lucie-neiti löytää hänet kiikkustuolista
ja hätistää alakertaan, missä kotitekoisen hillopurkin
hinnaksi on jo melkein muodostumassa ihmishenki. Lapsen paikalletulo laukaisee
tilanteen tällä kertaa. Vielä pysytään laillisissa
rajoissa.
Sigurdsin vapaaehtoisten
uho ja tuho
Punaisten valtaamasta Helsingistä hiihtäen paennut Eccu Widing
on liittynyt valkoisiin vapaaehtoisjoukkoihin, jotka koostuvat eri puolilta
saapuneista nuorista miehistä. Isänmaallisin lauluin ja tekstein
pyritään oikeaan tunnelmaan, mutta varsin pian päivärutiini
alkaa tuntua ajan tappamiselta. Uusia vapaaehtoisia tulee kuitenkin joka
päivä lisää. Vihollisia ei näy ja jännitys
tiivistyy niin, että fasaanitkin saavat jo kyytiä. Lopulta punaiset
kuitenkin tulevat, ja pian ollaan piiritystilanteessa. Alussa ammuksia
ja puhtia riittää, mutta puhelimitse saadut tiedot asevarustelusta,
joukkojen keskittämisestä ja terrorista murentavat taistelutahtoa.
Varsinkin Eccu masentuu kuultuaan ystävänsä Zvigan turhasta
kuolemasta Töölönlahden jäällä.
Lopulta Sigurdsin puolustajat päättävät häipyä
vaivihkaa yön turvin ylivoimaisesta tilanteesta. Hämäykseksi
jätettiin 8 ratsumiestä jatkamaan ammuskelua. Joillakin urheilumiehillä
perääntyminen otti aluksi kovasti luonnolle, mutta kun saatiin
tiedustelutietoa vastustajan vahvuudesta, hanke sai varsin yksimielisen
kannatuksen. Surkeaahan se pakomatka saariston läpi oli, vaikka sujuikin
aluksi vihollisen huomaamatta. Kylmä oli kumminkin, ruokaa ja vaatetta
liian vähän. Yöksi leiriydyttiin venäläisten vanhoihin
parakkeihin, eikä tunnelma tosiaan ollut katossa. Aamulla tulivatkin
sitten jo punaisten neuvottelijat ruotsalaisen välimiehen kanssa,
ja tämä uljas vastarintamiehistö joutui vähin äänin
antautumaan ja luovuttamaan aseensa. Vaihtoehtona annettiin vain järjetön
joukkotuho. Keskellä yötä lähti sitten Kirkkonummelta
vankijuna, joka kuljetti "lahtaripoikia" kohti Helsinkiä punaisten
vartijoiden herjojen vielä kaikuessa korvissa.
|